| Mika's profileMixmaailmaPhotosBlogLists |  Tools  Help |
|
26 November Kymmenen hyvää nyt1. Yotuel-hammastahna. Ei maistu pahalle. Ei tursua suusta. Ei peitä valkosipulia, vanhaa viinaa eikä muitakaan nostalgisia aromeja. Papaiini irrottelee kahvin keltaa kiilleystävällisesti. Koostumus: Papaiinientsyymi, ksylitoli 10%, natriumfluoridi 0,22%. Hankausarvo vain 36-40 RDA. Ei sisällä vaahtoavaa natriumlauryylisulfaattia. Saatavana vain apteekeista. 2. Jääkiekon SM-liigan sarjataulukko. Liigaa dominoivien joukkueiden yllättävä pompsahtelu piristää alakuloista suomalaista jääkiekkoa. Lukolle ei tunnu juuri nyt löytyvän vertaa, mutta saadaanko kaupatun paikalle maalin eteen riittävän pitävä seinä? Viime vuoden mahdit Jyp ja Kalpa ovat mitä niiden kuuluukin - ihan hyviä haastajia. Ja pakkohan se on tunnustaa, on tässä listasijoituksessa mukana hieman vahingoniloakin. Myötätuntoa silti Aravirralle ja Törmäselle. Nyt pauhaa Jortikka. 3. Bvlgari Black Eau de toilette Spray. Haiskahtaa kivasti. Muodostaa yhdessä Calvin Kleinin Obsession Nightin kanssa hyvin epäsovinnaisen melskan, johon olen koukussa. Tässä jonkun ihan hyvin suomea taitavan laatima tuotekuvaus: Bvlgari Black lanseerattiin 1998 ja se on moderni, mausteinen eau de toilette sekä naisille että miehille. Unisex tuoksu mustan teen, puun ja nahan vivahteilla vie ajatukset suurkaupunkeihin kuten New York, Berliini ja Tokio. Tuoksua ei ole rakennettu pyramidin tapaan vaan tuoksu tulee esille ensimmäisellä painalluksella eikä muutu sen jälkeen paljoa. Tuoksuvivahteet: musta tee, bergamotti, vihreät vivahteet, jasmiini, setripuu, santelipuu, nahka, amberi, myski ja vanilja. 4. Nicolaas A. Rupke: Alexander von Humboldt; A Metabiography ei ole hyvä kirjana. Se muistuttaa enemmän tutkijan paperille hakattuja hajanaisia muistiinpanoja, kuin kattavaa katsausta yhteen kaikkein suurimmista yleisneroista. Hienoa tässä on, että salapoliisityön vaikeuksista huolimatta von Humboldtista ollaan kiinnostuneita, etenkin nyt kun toista Etelä-Amerikan purjehtijaa juhlitaan. Jos ukko Darwin olisi päässyt kurkistamaan nykyaikaan, hän olisi ihmeissään nimensä hehkutuksesta, mutta varmasti myös siitä ettei Humboldtia juuri tunneta. Humboldt ei tehnyt vallankumousta, mutta olen vakuuttunut että hän osoittautuisi vallankumoukseksi jos hänen salattuun maailmaansa päästäisiin murtautumaan. 5. Banaanipirtelö. Jaksaisinko vetäistä syssyyn kaksi banaania, 8 desilitraa vaniljajäätelöä, 5 desilitraa maitoa ja pari lusikallista kaakaojauhetta? En tietenkään, enhän minä mikään loppasuu ole. Mutta kun ängen koko setin isoon kannuun ja rytyytän komponentit sauvasekoittimella mössöksi, kannun tyhjennys yhdellä kulauksella ei tuota ongelmia. Pirtelö on ainoa nieltävä aine jonka ylensyönti aiheuttaa tyydyttyneen, mutta samalla kevyen ja raikkaan olon. Siihen ei kaninruoka kykene. 6. Ninan nerokas hasardimaantieteen kurssityö. Hasardimaantieteen kurssityössä tehtävänä oli kerätä kahdeksan hasardiuutista mistä tahansa mediasta, ja analysoida uutiset ohjeen mukaan. Toteutustapa oli vapaa. Aiheeksi kelpasi kaikki kenkku mikä ihmiskuntaa tai ympäristöä voi kohdata. Kerran hyväksyin hasardiksi jopa Matti Nykäsen häämatkavalmistelut (myöhemmin Seiska kertoi minun tehneen oikean ratkaisun). Sain eilen pöydälleni melkoisen määrän tulostettuja nivaskoja ja käsin kirjoitettuja vihkoja. Ja sähköpostiini liitetiedostoja, ja linkkejä tukkuun upeita blogipohjille koottuja töitä. Ninan työ erottui joukosta, sillä se oli rakennettu erivärisille A3-kokoisille kartongeille. En tiedä olivatko kaikki jännitteet edes tarkoituksellisia, mutta yksikään sivu ei jättänyt kylmäksi. Ensimmäisenä naurahdin sivulle johon on liimattu rinnakkain asiapitoinen katsaus maailman nälänhädän pahenemiseen, ja hieman isommin kirjaimin otsikoitu uutinen: Francis tukehtui tikkariin. Analyysissään Nina määrittelee tikkarin ja nälän samalla pieteetillä. Sitten häpesin että naurahdin. Näin Nina oli minulle moralistille ansansa virittänyt. 7. Jari Sarasvuon persoona ja (taas kerran) arvostettava yhden miehen taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta. Jos ihminen on lahjakas ja menestyvä, mutta samalla haavoittuva ja voimakkaasti tunteva Ihminen, hän on pulassa. Haaskalinnut potkivat häntä päähän heti kun saavat mahdollisuuden. Kapinen piskilauma vaikeita päätöksiä tehneen miehen nilkkoja näykkimässä on ollut viime vuosina surullista katseltavaa. Viime viikon pressiklubiin fiksu Ruben Stiller oli sentään valinnut vastapuoleksi niin vastenmielisen pellen, jonkun Kauppalehden toimittajan, että Sarasvuon persoona saattoi alkaa avautua tyhmemmällekin. Sarasvuo on aivan oikeassa puolustaessaan Matti Vanhasen oikeutta yksityisyyteen (ja siinä sivussa omaansa). Minun logiikkaani ei mahdu, miten se että jostain on kirjoitettu julkisuudessa hyvää, oikeuttaisi automaattisesti kirjoittamaan hänestä myös loukkaavaa. Jos kadulla kävelevä on kaunistautunut vaatteilla ja meikeillä tuodakseen itseään esiin, minulla ei käsittääkseni ole oikeutta repiä häneltä hametta ja sukkahousuja jos luulen niiden alta löytyvän jotain rumaa? Oikeus lyödä, oikeus loukata, oikeus satuttaa - sellaista ei ole, tuskin edes itsepuolustustarkoituksessa. Medialla lienee oma logiikkansa ja keinonsa niin tässä kuin taistelussansa vallasta taloudellisesti menestyneitä ja poliitikkoja vastaan. A-studion mukamas vyyhteä purkavaan teemailtaankin toimittajat olivat valinneet silmiinpistävän epäsuhtaiset joukkueet. Poliitikkojen puolella oli mm. entinen poliitikko Ole Norrback, nitistetty entinen poliitikko Arja Alho, ja täysin rakoon nuijittu lähes entinen poliitikko Kanki. Toimittajia edustivat maan ylimielisimmät ykköspiikittelijät Pekka Ervastista Risto Uimoseen. Hyvä ettei sentään Leif Salménia oltu kaivettu haudasta. Sympatiat Sarasvuolle, Vanhaselle ja Ikelle. Isokokoinen HYI roskatoimittajille. 8. Canon EOS 5D Mark II & Canon EF 70-200mm F4 IS USM -yhdistelmä. Kuvanvakaajallinen pötkö on Canonin parhaiten piirtävä ja kontrastikkain zoom. Kenno ja sen ympärillä olevan laatikko tuottavat yli 20 megapikselin niukkakohinaisen raw-tiedoston, jossa dynamiikkaa riittää karsittavaksi asti. Nämä kaksi yhdistämällä kuvat hätkäyttävät joka kerta riippumatta siitä esittävätkö ne mitään tai onko ne räiskitty lonkalta seinille. Markku Kakkosen myötä 70-200-millisestä tuli myös tarpeisiini sopivampi. Kroppikertoimisella rungolla tötterö on lintukuvaukseen liian lyhyt, mutta ihmiskuvaukseen liian pitkä. Markun kanssa se sopii moniin tilanteisiin jopa ainoaksi objektiiviksi. Ensi kesänä täytynee yrittää myös perhoskuvausta loittorenkailla. Jos olisi aikaa eikä tarvitsisi hätiköidä. Otso lähtenee kesällä jo mukaan kuvausreissuille, joten hätiköin. 9. Status Minor: Dialog. Kotimainen progemetalliorkesteri kypsytteli herkkuaan pitkään, ja putkautti sen ulos harvinaisen kypsänä karkkina tornien kaatumisen muistopäivänä. Status Minor on erinomainen esimerkki siitä mitä kokemuksen (laulaja Markku Kuikka on 39-vuotias) ja nuoruuden innon (basisti Eero Pakkanen ja rumpali Rolf Pilve ovat 22-vuotiaita) harkittu yhdistäminen saattaa tuottaa. Dialog toimii juuri niin kuin hyvän progelevyn kuuluukin. Ilmeisimmät osat siitä avautuvat korvamadoksi saman tien, mutta kokonaan levy levinnee eteeni vasta kun se on kulunut puhki. 10. NYPD Blue oli pakko mahduttaa listalle, vaikka urheiluvuosi 2010 yritti väkisin mukaan. Olen nimittäin luullut ettei Meri ole koskaan väärässä, vaan oli, kerran. Väärä mielipide: ”...säilyy hill street bluesin ylittämättömänä ja ohittamattomana valttina, eivätkä teho-osaston tai NYPD bluen kaltaiset mekaanisuudessaan kirskuvat sarjat kykene kuin lyhyinä hetkinä saavuttamaan sellaisia herkkyyden ja ajattelun tasoja, joissa bochon 80-luvun työnäytteessä liikutaan”. NYPD Blue on parempi kuin Hill Street Blues koska se on kompaktimpi. Tunnelmaa ei ole pilattu rönsyillä, eikä liian suurella määrällä päähenkilöitä. NYBD Bluessa oli sadoittain pieniä koskettavia tarinoita ja säikeitä. Minua viehätti erityisesti homon sihteerin John Irvinin ja homokammoisen Andy Sipowiczin suhteen kehittyminen. Erityisenä on mieleeni jäänyt pienimuotoisesti suureksi näytelty jakso jossa Sipowiczilta leikattiin prostrata, johon John yritti hienovaraisesti ehdottaa: prostata? Meitä oikein ajattelevia on tässäkin tapauksessa valitettavan vähän. Pian 70-luvun iltauutisetkin saa DVD:nä, mutta NYPD Bluesta on julkaistu kannattavuussyistä vain neljä ensimmäistä tuotantokautta. Kertovat että loput kahdeksan odottavat vuoroaan. Toivottavasti ehtivät ennen iltauutisia. Eihän tämän sivistymättömän kansan nuoriso saa muuten saa milloinkaan tietää edes sitä millainen vaatekappale on sipowicz. 25 November Hauras verkkoKlo 11.43. Toinen koevalvonta. Nyt puserretaan hasardimaantieteen koetta, jonka laitoin vahingossa eilen aamupäivällä kaikkien nähtäväksi verkkoon, tyrkyksi kurssin muiden materiaalien joukkoon. Ajauduin itseni kanssa yhteiskunnallisfilosofiseen keskusteluun poistaessani tiedostoa myöhään illalla. Eihän tuolla ollut merkitystä. Tuskin kukaan ehti löytää koetta noina kahdeksana tuntina, ja jos löysikin, laskettakoon se hänelle eduksi. Olen ripustellut vanhoja kokeita auliisti verkkoon nähtäville, ja kierrättänyt samoja kokeita jo viitisen vuotta. Ei vaikutusta tuloksiin. Samoihin ansakuoppiin langetaan. Vain Google on etsinyt kokeeni. Kun kaikki on verkossa, mikään ei ole. Sinne katoavat totuudet ja valheet muhevaksi mössöksi. Muinainen Blogilistakin näyttää päivittyvän 28 755 blogilla, vaikka kukaan ei tunnu syötteiden maailmassa tietävän mikä Blogilista on. Siellä seassa voisi (Italian) pääministeri kertoilla sukupuolitaudeistaan, eikä kukaan saisi tietää. Hakuammunnalla voisi toisaalta löytää uudelleensyntyneen Aleksis Kiven 137 vuoden ajan Helvetissä prosessoimia tekstejä. Tuhat kantapäätä napsauttaisi laskuriin blogin viiden olemassaolovuoden aikana. Ei jaksa lukea. Ei tyhjiä rivejä virkkeiden jälkeen, tylsä fontti, liian pitkiä rivejä. Lopulta joku harmittelisi kommenttilootassa ettei pitkään sinnitellyt blogi ole saanut riittävästi kommentteja oikeuttaakseen olemassaolonsa. Kauas olen minäkin elänyt nuoruudestani. Silloin oli luettava se mitä Iitin kunnankirjastossa oli. Luin nuorten osaston nollasta ööhön. Valikoima oli sopivan pieni. Pystyin sen perusteella rakentamaan itselleni uskottavan maailmankuvan. Sitten pääsin käsiksi Joensuun yliopiston kirjaston ja kaupunginkirjaston valikoimiin. Sain poimia rusinat pullasta. Turhauduin massaan, ja lopetin lukemisen lähes tyystin. Maailma oli edessäni levällään, mutta säikeet ilmiöiden verkossa näyttivät liian haurailta kiipeilyyn. Nyt Internetissä on massaa enemmän kuin kirjastoissa yhteensä. Laadun erottaminen jankista vaatii joko työlään analyyttisen kuntotarkastuksen tai intuitiivisen heittäytymisen kautta hitaan yhteen kasvamisen, joten hyvän etsimiseen ei ole aikaa. Miten tässä loputtomassa havaksessa rakennat maailmankuvasi? Kärpäsiäkö pitäisi seurata? Olemme Katin kanssa naureskelleet aikuisten ihmisten ylläpitämiä blogeja joissa kirjoitetaan: "maisteltiin kaverin kaa viintä ja katottiin frendejä prismas oli boxi tarjoukses", ja joita 17 lukijaa sitten kommentoi: "Ihana blogi, kiitos tästä!". Ja seuraavana päivänä: "Vähä väsyttää ku kävin duunis". Ja 58 kommenttia: "Jaksamista ja voimahaleja, ja pusuja, olet ihana ihminen". Kun blogiin ilmestyy kameran vahingonlaukaus, kommentaattorikärpäset hyörivät sen ympärillä ihastellen. Houkuttaisi ahdistaa kärpäset tieteen nimissä seinää vasten: miksi juuri tämä blogi? Miksi kaikista tuntemattomista kirjoitustaidottomista taviksista juuri tämä on se ihana ihminen? Kumpi aloitti vastavuoroisuuden inflaatiokierteen? Kehuiko hän ensin sinun jätteitäsi? Ultrasosiaalisen ihmisen lajityypillisen piirre lienee halu olla pidetty, ominaisuus jota tukemaan tietoisuuskin on rakentunut. Jos ei pidetty, niin arvostettu. Jos ei arvostettu, niin pelätty. Mutta ensisijaisesti pidetty. Blogien ja muun sosiaalisen median merkityksettömän pikkupuheen räjähtäminen käsiin on siten ollut uuden kommunikaatioteknologian myötä odotettavissakin. Tekniikka näyttää olevan vuorovaikutuksiin koukuttuville ihmisaivoille liian helppoa ja nopeaa. Koska määrä nakertaa vuorovaikutussuhteiden nollasummapeliä lähentelevässä niukkuudessa laatua, informaatioyhteiskunnassa yksilöt ovat väistämättä aiempaa huterammalla pohjalla. Jos väität että sinulla on 512 ystävää, sinulla ei luultavasti ole yhtään. Parempi jos nimität heitä kontakteiksi, jatkuvasti repeilevän, hutaistusti paikatun verkkosi solmuiksi. Sellaisen verkon painolla on hutera olo. Rasahtelun voimistuessa sen täytyy rohkaista itseään viinalla, rahalla ja mielialalääkkeillä. Jos tahdotaan vastaus kysymykseen, miksi materiaalisessa runsaudessa rypevä ihmiskunta voi pahoin, minulla on siihen vastaus: ihmiset elävät liian vapaina liian laajassa vuorovaikutusverkossa. Ja ratkaisu: palautetaan pienet piirit ja ojankaivuun kaltainen fyysinen työ ilman kännykänkäyttömahdollisuutta kaikkien perusaskareeksi, ja ihmiskunnan vuorovaikutusten määrä (esim. vuorovaikutusjanojen yhteenlaskettuna pituutena mitattuna) 80 vuoden takaiseen tai kauemmas. Tulee katsottua syvemmälle silmiin jos katsottavina silmäpareina on vain kaksi samalle savotalle osunutta pahanhajuista jätkää, ja hekin vain suuruksen ääressä. Kaipaan sitä maailmaa jossa luulin aikuisten elävän silloin kun olin lapsi. Sitä jossa kiva nähä sua tarkoitti sitä että oli kiva nähdä. Sitä jossa puhelin soi niin harvoin että puhelinmyyjänkin kanssa oli mukava rupatella. Sitä jossa sai olla yksin tuntematta syyllisyyttä verkostoitumisensa laiminlyönnistä. Sitä jossa kirjojen, kirjeiden, ihmissuhteiden, perinteiden, lelujen, kodin, Kekkosen, kumisaappaiden, ja oman naiivin maailmankuvan oli tarkoitus kestää, tai ainakin säilyttää arvonsa. 24 November Projekti"Sipuralla on aina joku projekti menossa. Aina se repii ja vuotaa verta. Jos ei perseestään niin sielustaan." Näin tulkitsi elämääni samoihin aikoihin samoilla kulmilla väitöskirjaansa työstänyt Kari. "Miksi sinun tutkimuksissasi pitää aina rakentaa jotain isoa ja työlästä?", kysyi väitöskirjaani ohjannut Jorma. Molemmat osuivat ytimeen. Olen kasvanut työtä tekevien ihmisten keskellä. Kirjaan ei sovi tarttua ennen kuin lumet on kolattu. Ajatellaan sitten seslongissa, jos sinne joudetaan. Tai haudassa. Jos. Minulla ei ole ollut projektin tellinkejä pystyssä muutamaan vuoteen (ellei lapsia lasketa projektiksi - sama vaikutus heilläkin on), joten päätin kasata sellaiset. Käyn kuvaamassa Nurmijärven Nukarinkoskien maisemia vuoden ajan. Erilaisissa valoissa, vaihtelevissa keleissä kahlaillen. Jäätyneen tumman suklaan väreistä karamellivärjättyyn synttärikakkuun. Yritän tallentaa filmille miltä maisema tuntuu kun sitä imppaa monin aisten. Nukarinkosket sopivat tällaiseen poikkeuksellisen hyvin, sillä minua pakkomielteeksi saakka kiehtovan virtaveden rannat ovat näyttävästi pukuaan vaihtavaa lehtoa. Tavoitteena on koota tänne kolmisensataa pelkistettyä maisemakuvaa. Muutama erikoisempi sivujuoni pökkii tajuntaan, mutta niistä sitten jos aika koittaa. Koon väliKlo 10.47. Taas koevalvonnassa. Maantieteen ykköskurssi on työstettävänä. Minulle seitsemäskymmenestoinen sitä laatua. Pian saan 38 koetta ja 38 kurssityötä arvioitavaksi. Ja huomenna 36. Ja sitten 32 ja 36. Aikuislukion solubiologiakurssin 53 opiskelijasta viimeinen tekee kokeensa perjantaina. Joululoman kynnykselle olen tilannut 30 laajaa aluetutkimustyötä Ge4-kurssilaisilta. Opiskelijoita oli kurssilla 36. Selvittiin siitäkin, vaikka opetussuunnitelmassa on ajateltu 16 opiskelijaa ehdottomaksi ylärajaksi. Näitä ryhmäkokoja vanhemmat kauhistelivat vieraillessaan ysiluokalaisille ja heidän vanhemmilleen tarkoitetussa lukioillassa. Tunsin itseni luopioksi kun lohduttelin vanhempia murskaamalla ammattikunnan mantran: minusta suuri ryhmäkoko ei ole lukiossa ongelma. Kyllähän yksilö katoaa 40 laumaan, mutta paljastaa kyllä persoonansa jossakin laumassa ennen valkolakkia. Lukion opettajan työ on enemmän herättelyä motivaatioon ja vastuunottoon kuin aivoon tuputtamista. Se onnistuu suuressa ryhmässäkin, varsinkin jos viereiseen pulpettiin sattuu valmis herännäinen. Lukiossa tavataan ihmisiä ja välitetään myös muulloin kuin oppitunneilla. Menneinä aikoina olen esimerkiksi tavannut päättää päiväni ohjastavassa tsätissä Faecesbookissa. Välitunneilla turistaan kuin hernesopat, enkä ole koskaan edes kuvitellut ehtiväni syömään koulupäivän aikana. Paljon ryhmäkokoja suurempana ongelmana pidän esimerkiksi oppitunteja aamulla kello 8 ja iltapäivällä kello 16, oppitunteja koulun juhlatilaisuuksien jälkeen tai oppitunteja inssinajopäivänä. Nämä eivät ole Tami Tammisen sanoin koutsabl moumentteja. Jos laitan omat kurssini paremmuusjärjestykseen, onnistunein on ollut 39 opiskelijan Ge2-kurssi Linnankosken lukiossa. Vuodenaika, kellonjajat ja ryhmän suhteet toimivat. Huonoin on ollut seitsemän kalpean opiskelijan aluetutkimuskurssi marraskuisina aamuina samassa lukiossa. Hyräilin luokassa Giazotton Adagiota. Kukaan ei tuntunut huomaavan. Mutta kyllä minä pienemmät ryhmät kelpuutan, jos tyrkytetään. Opettajan palkka maksetaan kurssien, ei opiskelijoiden määrän perusteella. Jos tämä parhaillaan kynänteriään katkova ryhmä olisi jaettu kahdeksi 19 opiskelijan ryhmäksi, olisin saanut kaksinkertaisen palkan. Kokeita olisi ollut arvioitavana saman verran kuin yhdessä ryhmässä, tuntien valmistelu olisi mennyt yhdellä vaivalla, ja tunnelma ryhmissä olisi ollut rauhallisempi. Lisäriesaksi olisi jäänyt vain toisen ryhmän tuntien pitäminen, mikä ei ole likimainkaan kuormittavinta tässä työssä. Tuloksissa olisi voinut olla karvan paksuinen ero, mutta kalliiksi se olisi veronmaksajille tullut, ja edulliseksi minulle. Huolestuneet vanhemmat, jos ryhmäkoot yhä hirvittävät, rahoja pöytään. Kiitos. 19 November Kalskeen vaimetessaLukuvuosi alkaa taittua. Huomenna lukiossa vietetään kansainvälistä lastenoikeuksien teemapäivää. Maanantaina toisen jakson oppitunnit päättyvät koulukuvauksesta repaleisina. Koeviikon jälkeen pidän seuraavan päivälukion oppitunnin 8. helmikuuta ja seuraavan perjantain oppitunnin joskus elokuun puolivälissä. Syksyn ylioppilaskirjoitukset ja abien lähtö helmikuussa aiheuttavat lukiossa sen että syksyllä painetaan kaamoksessa verestävä peräsuoli rotkottaen. Keväällä sitten himmaillaan. Valot ovat himmenneet matkan varrella, mutta uskallan väittää selvinneeni tästäkin puristuksesta. Oli pakko laittaa äsken Dire Straitsin Brothers In Arms melodramaattisesti soimaan. Jotain on saavutettukin - maantieteen reaalikokeeseen on lähivuosina tulossa melkoinen määrä lahjakkaita nuoria jotka tähtäävät korkealle, hymyillen. Uskottelen itselleni että minunkin kannustuksellani on vaikutuksensa. On mukava olla lukion opettaja. On mukavaa jäädä pariksi kuukaudeksi koti-isäksi, Lotan ja Otson paimeksi. 18 November 2222OAJ väläyttää lakkoasetta, kertoi tokkuraisen oloinen Matti Rönkä eilen. Erkki Kangasniemi televisiossa ei jaksa enää edes naurattaa. Surulliseksi siitä tulee. Erosin OAJ:stä saatuani kahden kuukauden työttömyysajalta niin sanottua ansiosidonnaista korvausta 29% peruspäivärahasta. Minusta järjestö ei ole tehnyt työtään. Floranpäivän kukkahatturetket jäävät väliin, mutta saan korvaukseksi kuutisenkymmentä euroa kuussa. En oikein ymmärrä edes sitä miten minun ja työnantajani välinen sopimus voisi kuulua täysin tuntemattomalle, "palveluksistaan" laskuja lähettelevälle osapuolelle. Minun palkkani on hyvä. Muidenkin opettajien palkka on hyvä. Siihen ainoaan ongelmaan, nuorten opettajien työsuhteen pätkimiseen virttyneiden viranhoitajien pulju ei puutu. Jos sellainen ihme tapahtuisi että päätyökseen ihmisten hyvinvointia miettivät opettajat ajattelisivat edes kerran itsekkäästi, minä olisin koulussa pitämässä jonkinlaista liikettä yllä. Olisin petturi, paska jätkä. On vaikea olla tyytyväinen. HajoamisestaVehkeet leviävät. Pesukone uuvahti syyskuussa kuin preludina. Samoihin aikoihin heitin kierrätykseen muun muassa yhden kameran, kämmenkokoisen sääaseman, EOS-kameroihin sopivan lankalaukaisijan ja parikymmentä AA-akkua (500 latauskertaa, mai azz). Känny dementoituu - unohtaa ottaa vastaan puheluita. Äiti ja erään oppilaan äiti olivat soittaneet eilen, mutta kännykkä ei ollut kuullutkaan moisesta. Sciencemobiili ruostuu pihaan. Viime viikolla hajosi biologian luokkaan sijoittamani kaiken nähnyt läppäri. Naps, naps, piiiip, piiiip, ja hiljaisuus. Uuden läppärin näytönohjaimella on ongelmia projektorin kanssa. Projektoristakin kuuluu napse. Sitten hajosi televisio. Työhuoneen tietokone vetelee viimeisiään. Yritin siirtää tiedostoja talteen ulkoiselle kovalevylle, joka hyytyi kesken kopioinnin. Mikroaaltouunin vika osoittautui persoonallisemmaksi. Mahdollisesti tulta syöksevä kosketusongelma on pistorasiassa, joka sijaitsee kaapissa jossa säilytetään kynttilöitä. Huomenna menen taas kouluun jotta saisin rahaa laitteisiin jotka ovat välttämättömiä jotta voisin käydä töissä. Kyllä, pesukonekin on sellainen koska nyrkkipyykkärinä en ehtisi tekemään töitäni. Televisiokin, sillä joidenkin mukaan opettajan pitää seurata aikaansa. Tasaisen vauhdin taulukosta arvioituna saan kuulla aamupäivän aikana vastineeksi noin kahdeksan kertaa miten huono opettaja olen koska 1) tunneilla on tylsää eli vittupaskaa, 2) en tee paperitöitä riittävän nopeasti, 3) en tiedä riittävästi asioita ja 3) en osallistu riittävällä riemulla kaikkeen. Koulupäivän jälkeen siivoan, tiskaan, ryömin, konttaan, laitan välipalaa, heitän syömättömät välipalat säkkiin, kuuntelen kiukuttelua ja yritän samalla miettiä miten huomisen syöksykierrettä saisi loivennettua. Kahdeksan maissa illalla lapset nukkuvat ainakin osittain, joten minulla on aikaa diagnostisoida ja korjata edellä mainittuja ongelmia. Tekee mieli vain tuijottaa tositeeveeseen, eli klasista mäjelle. Istahdettuani minuutiksi huomaan rintakivun, klonksuvien polvien kolotuksen, ristiselän jomotuksen, aavehammassäryn poistetun hampaan kraatterissa, parisenkymmentä mustelmaa, tihrussa olevan vasemman silmän päällä olevan udun ja veren maun yskiessä. Kauankohan pää kestää? 13 November Peilin takaaKatselen vanhoja valokuvia. Pääosin ne ovat merkityksettömiä potretteja merkityksettömistä asioista erilaisissa valoissa, mutta joukossa on myös kuvia jotka esittivät jotakin, joissa tapahtuu ja jotka terävöittävät uudelleen haljuja muistoja. Joukossa on sellaisiakin joissa kuva ja sen kohde ovat merkityksettömiä, mutta joiden takaa vyöryy tarina. Oksettava, pelottava, nostalginen, surullinen, haikea, epätoivoinen, vapauttava... Alla olevat ovat näitä. 1) Pako, pettymys, luopuminen. 2) Vapaus, toivo, seeste. 3) Raadollisuus, avuttomuus, epätoivo. 4) Luottamus, rakkaus, ymmärrys. Usein on tuntunut älyttömältä saastuttaa maailmaa huonoilla kuvilla. On hyvä muistuttaa itseään ajoittain siitä ettei tärkeintä ole kuva - vaan kuvaaminen.
12 November MallaskuuEn ole humalahakuinen, joten viineillä ja kiljuilla on minulle hyvin vähän annettavaa. Keskenkäyneistä menee maha sekaisin, joten en kanniskele Siwasta vatsanpeitteitä tai pullokoiriakaan. Minun makuni on vahvan maltainen nestemämmi, IVA - IVB latistavan luokituksen mukaan. Olen kuullut väitettävän sellaistakin ettei leipälävessäni ole makua ollenkaan, sillä olen maltaan haukkanakin kieroon kasvanut mutantti. Kun löydän Alkon hyllystä oluen joka pistää suuni sutturalle ja lasittaa silmäkulmaan ahnaan kiillon, hyllyn eteen ilmestyy pian punainen kyltti: poistuu valikoimasta. Ensi-ihastukseni koin kypsällä iällä Sinebrychoffin pannessa parastaan, ja puristaessaan siitä pääsiäisolueksi kutsuttua nektaria. Hieman myöhemmin löysin norjalaisen harrastelijapanimon Det Kompromissløse Bryggerin Nøgnet, tervaiset liemet, savusaunan lauteenpesuvedestä tiivistetyt. Eivät jaksa tuoda niitä enää Nurmijärvelle, enkä jaksa kaljarallia Vantaalle. Näin marraskuussa hyssyyn ilmestyy kuitenkin odotettu tähti: Alkon jouluoluet tulevat myyntiin. Viime jouluna ne loppuivat kesken jo toisena adventtina, ja suuhun jäi napse. Maistelin nyt hyvissä ajoin ja kirjoitin saaliistani trofeet. Alkon data on etunojassa. Omat sanani pönöttävät perässä. 1. Aventinus Weizen-Eisbock. Private Weissbierbrauerei G. Schneider & Sohn, Kelheim, Baijeri, Saksa. Tyyppi: Bock. Kantavierre: 23.5 p-%. Alkoholi: 12 t-%. Ruskea, samea, runsasvaahtoinen, täyteläinen, miedosti humaloitu, makea, hedelmäinen, lämmin. Valmistus: Eisbock tehdään jäädyttämällä olut ja poistamalla jäätynyt vesi. Siten oluesta tulee voimakkaampaa ja aromikkaampaa. Tuottaja: G. Schneider & Sohnin panimo sai oluenpano-oikeudet kuningas Ludvig II:lta vuonna 1872. Perustaja oli Georg I. Schneider, joka halusi pelastaa tuolloin kuolemassa olevan oluttyypin, vehnäoluen. Häntä pidetäänkin vehnäoluen pioneerina. Panimo sijaitsee Kelheimissa noin 70 kilometriä Münchenin pohjoispuolella. Sameus herättelee vatsansuojeluvaiston. Turhaan. Pohjavireeksi paljastuu luostarimainen keskieurooppalainen vehnäolut, jonka päälle on kasattu makuja huojuvaksi torniksi. Korkea alkoholiprosentti peittyy mukavasti muiden makujen alle. Vahva, runsauteensa nähden yllättävän helppo, pitkään sulateltavan monimuotoinen olut. Olisin veikannut alkuperäksi Belgiaa ellen olisi tenttinyt teoriaa etukäteen. Juomalaulattajaksi tuntuvat sopivan sekä Slayer että Vesku Loiri. 2. Bad Elf. Ridgeway Brewing, Beer Counter Ltd, South Stoke, Oxfordshire, Englanti. Tyyppi: Ale. Kantavierre: 14,2 p-%. Alkoholi: 6 t-%. Pähkinänruskea, keskitäyteläinen, voimakkaasti humaloitu, yrttinen, kevyen sitruksinen. Tuottaja: Ridgeway on Peter Scholeyn vuonna 2002 perustama panimo. Peter toimi viimeisenä panimomestarina kuuluisassa, vuonna 2002 suljetussa Henley-on-Thamesin panimossa. Panimon vuosituotannosta 80 % on pullokäymisoluita. Muuta: Ridgewayn panimo on tuonut markkinoille Elf-nimisiä oluita vuodesta 2003. Bad Elf oli sarjan ensimmäinen. Joka vuosi syntyy uusi 1,5 % vahvempi Elf-olut. Bad Elf on mukavasti maustettu Ale, muttei tällaisena kovinkaan jouluolutmainen. Panimon prosentinkasvatusohjelmassa sekä maku että jouluisuus kasvavat alkoholiprosenttien myötä, joten on harmillista että Alko päätti ottaa tänä vuonna valikoimiinsa alapäätä. Very Bad Elf (7,5%), Seriously Bad Elf (9%) ja Criminally Bad Elf (10,5%) muodostavat tasaisesti nousevan sarjan, joten epäilen uusimman Insanely Bad Elffin (12%) olevan Ridgewayn jouluoluista se minulle mieluisin. Tämäkin pieni kritiikki on luonnollisesti suhteutettava: karvahattuversio Bad Elfistä on parempi kuin yksikään tällä hetkellä myynnissä oleva kotimainen lager. Taustamusiikkia maistiaisiin rytkytti ensin Korpiklaani, sitten Wintersun. 3. Ayinger Winter Bock. Brauerei Aying Franz Inselkammer KG, Aying, Baijeri, Saksa. Tyyppi: Bock. Kantavierre: 18 p-%. Alkoholi: 6,7 t-%. Musta, erittäin täyteläinen, keskiasteisesti humaloitu, pehmeä, paahteinen, karamellinen, makeahko. Tuottaja: Brauerei Aying sijaitsee Münchenin lähellä Ayingin kylässä. Pieni maaseutupanimo on valmistanut olutta vuodesta 1878 lähtien. Panimon on koko sen olemassaolon ajan omistanut Inselkammerin perhe. Ayingerin pehmeys on sen vahvuus ja heikkous. Maitokaupan kaljojen jälkeen pukki pökkii mukavasti, mutta tämän listan oluiden seuralaisena se jää haahuilemaan varjoihin. Miellyttävä, kiva. Olutta vahvempana ryyppyseurana hönkäili Leonard Cohen, (lähes) elävänä Lontoossa. 4. Saku Porter. AS Saku Ölletehas, Saku, Viro / Carlsberg Estonia Holding OÜ / Carlsberg Group, Kööpenhamina, Tanska. Tyyppi: Portteri. Kantavierre: 16,3 p-%. Alkoholi: 7,5 t-%. Musta, täyteläinen, keskiasteisesti humaloitu, makeahko, karamellinen. Tuottaja: Sakun panimon perusti Karl Friedrich Rehbinder vuonna 1820 Sakun kartanoon. Varsinainen höyrypanimo valmistui vuonna 1876, ja se oli Viron kuvernementin 36 panimosta suurin. Tallinnan lähistöllä sijaitseva Saku Õlletehas on yhä vieläkin suurin Viron noin kymmenestä panimosta. Sen omistaa nykyään Baltic Beverage Holding, jonka puolestaan omistaa Carlberg Breweries ja Scottish & Newcastle. Sakun oluet ovat miumaumukkaa, mutta juuri tätä Porteria ikävöin silloin kun on seuran vuoksi maistettava suomalaisia kuravesiä. Saku Porter on kuin Eestin kansa. Pohjana on suomalaistyyppinen junttius, mämmi ja karjalanpaisti. Tämän peittää keskieurooppalainen hienostuneisuus, josta sosialismi on tahrinut turhan kiillon. Jos olisin niitä baarikärpäsiä jotka lipittävät joka päivä samaa mallasta janoonsa, toivoisin että hanassa olisi Saku Porteria. Musiikiksi valitsin itseoikeutetusti Metsatöllin. Lämppärinä Juicen biisejä hehkutti Pate Mustajärvi. 5. Lump of Coal Stout. Ridgeway Brewing, Beer Counter Ltd, South Stoke, Oxfordshire, Englanti. Tyyppi: Stout. Kantavierre: 17,1 p-%. Alkoholi: 8 t-%. Musta, erittäin täyteläinen, keskiasteisesti humaloitu, kuivahko, paahteinen, maltainen. Tuottaja: Ridgeway on Peter Scholeyn vuonna 2002 perustama panimo. Peter toimi viimeisenä panimomestarina kuuluisassa, vuonna 2002 suljetussa Henley-on-Thamesin panimossa. Panimon vuosituotannosta 80 % on pullokäymisoluita. Muuta: Olut on saanut nimensä hiilikokkareesta, jonka pukki jättää takanreunuksen joulusukkaan, jos lahjansaaja on ollut tuhma. Stoutia Bad Elfien panimosta, joten odotukset olivat viime vuonna korkealla. Maistoin tätä tänä vuonna täysin vailla mielikuvia, joten ilmeisesti odotukset olivat olleet liian korkealla. Ei tämäkään huono olut ole, täyteläinen ja ruskettunut. Minun makuhermostani hiilimöykky ampuu vain hiuksenhienosti ohi. Viinahissi kluksutti rauhallisesti Stingin talvilauluihin eläytyen. 6. Nøgne Ø God Jul. Det Kompromissløse Bryggeri as, Grimstad, Norja. Tyyppi: Ale. Kantavierre: 20,6 p-%. Alkoholi: 8,5 t-%. Musta, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, lakritsinen, mausteinen, hennon paahteinen. Tuottaja: Nøgne Ø on Norjan suurin pullokäyviä, pastöroimattomia ja suodattamattomia oluita valmistava panimo. Panimon perustivat Gunnar Wiig ja Kjetil Jikiun vuonna 2002. Gunnar ja Kjetil olivat intohimoisia kotioluidenpanijoita, joiden mielestä Norjasta ei saanut kunnon olutta. Niinpä he päättivät perustaa oman panimonsa. Panimo on sen viidelle omistajalle vain vapaa-ajan harrastus. Panimo on tässä tapauksessa laadun tae, vaikkei jouluolut saattelekaan aivan perille nirvanaan. Mustaa, lakonista, tylyä. Tätä on hyvä olut. Maku alkaa lähes velckomaisella makealla henkäyksellä, tarjoilee sitten savua ja tilkan kotikaljaa, ja päättyy onttoon, tylppään, stoutmaiseen rekyyliin. Taustalla soi tummanharmaan metallin pyhä kolminaisuus: Primordial, Sólstafir, Thyrfing. 7. Jingle Bells. Ørbæk Bryggeri, Fyn, Tanska. Tyyppi: Ale. Kantavierre: 16,7 p-%. Alkoholi: 7 t-%. Kahvinruskea, samea, keskitäyteläinen, miedosti humaloitu, suklainen, pehmeän mausteinen. Tuottaja: Oerbaekin panimo perustettiin vuonna 1906. Vuodesta 1996 sen ovat omistaneet isä ja poika Niels ja Nicolai Roemer. Panimo tuottaa luomuoluita, siideriä ja virvoitusjuomia. Vuotuinen tuotanto on 600 hehtolitraa. Panimo sijaitsee Ørbækissä Fynin saarella. Vaimea maku koukkaa suuhun laitojen kautta, katoaa pian, mutta jättää merkiksi vierailustaan hennon mausteisen haiun. Oluessa on jotain hyvin kotikutoista, kotikaljamaista tai sahtimaista, joihin värikin viittaa. Vahvojen ja räyhäköiden makujen ystävänä tanskalaislaisolut ei hurmaa. Jälkikäteen huomaan kuitenkin muistelevani taianomaisesti esiin nousseita mausteita. Jingle Bells lienee kalvakka vain kovassa seurassa. Säveltaidetta nautinnon yhteydessä edusti laulu- ja soitinyhtye Swallow The Sun. Kesken kaiken kuvittelin maistavani tangon, ja laitoin soimaan Las Chicas Del Tangon La Voz Femeninan. Oluen maailma on ihmeellinen. 8. Mikkeller Santa’s Little Helper. Valmistuttaja: Mikkeller, Kööpenhamina, Tanska. Valmistuspaikka: De Proef Brouwerij, Belgia. Tyyppi: Ale. Kantavierre: 21,6 p-%. Alkoholi: 10,9 t-%. Musta, täyteläinen, keskiasteisesti humaloitu, makean luumuinen, hennon yrttinen, kevyen kirsikkainen. Tuottaja: Mikkellerin panimo on perustettu vuonna 2006. Sen perusti kaksi kotioluenharrastajaa Mikkel Borg Bjergsø ja Kristian Klarup Keller. Mikkeller on kahdesti valittu Tanskan vuoden panimoksi. Vuosituotanto on 1500 hehtolitraa olutta. Panimo sijaitsee Kööpenhaminassa. Mikkeller on positiivinen yllätys. Pliisun etiketin perusteella odotin jotain hyvin viinimäistä, mutta sainkin lasiini täysverisen oluen josta henkii hengenheimolaisuus jopa parhaisiin Nøgne-oluisiin. Makujensa runsaudessa Mikkeller vertautuu lähinnä Aventinukseen. Yritin pitkään miettiä, mikä on se maku joka leijuu pinnimmaisena, se tuoksu jonka haistoin pienenä naapurin kummitustalon kellarin ovella maaliskuun ensimmäisten keväisinä päivinä? Se sama joka joskus leijuu sadepäivänä luhistuneesta ladosta. Se muodostuu terttuseljasta, jostakin homeesta ja läpimärästä, osittain lahonneesta puusta. Humalahan sen vain oluessa tekee, mutta kylläpä on täsmäsuunnattu mielikuvaohjus. Mikkelleriin voi kyllästyä nopeasti, mutta nostan sen toistaiseksi tämän listan kakkoseksi heti Nøgnen perään. Musiikkina soi Muse yhdessä esikuviensa kanssa; mahtipontisen Queenin ja intellektuellin Radioheadin.
PeiliTelevisio hajosi. Se oli ensimmäisen sukupolven LCD-paneeleita. Thomson. Paksu pölynkerääjä, sirkuttava ja kuvaltaan nykyisiin teräväpiirtäjiin verrattuna surkea. Menetys on valitettava, mutta ei lainkaan niin kivulias kuin se olisi ollut muutamia vuosia sitten. Olohuoneen iso ruutu on oikeastaan vain lastenohjelmia varten. Katsomatta jääneet suosikit haetaan meillä yleensä netti-tv:stä. Opetusmateriaalin tallennan tietokoneen kovalevylle, tai näytän Ylen Areenasta. Elokuviin ei ole enää juuri aikaa, harvoin dukumentteihinkaan. Huumoria, musiikkia ja dekkareita palvon valitettavan harvoin. Ajankohtaisohjelmia vilkuilen sivusilmällä työpöydän pikkutelkusta oppitunteja valmistellessani. Vain urheilu on kuluttanut ruutua lasten nukkuessa. Merkitsen kalenteriinikin kokousten, kouluasioiden ja menojen sijaan vain urheilutapahtumia: snookeria, pyöräilyä, golfia, lätkää, potkista. Olympialaisiin mennessä on myytävä vaikka omin kourin työstettyjä pipareita uuden Sony Bravian (46"?) kustantamiseksi. Urheilun lisäksi pystyn nimeämään vain yhden TV-ohjelman josta en suostu missaamaan minuuttiakaan: Stephen Fryn Matka halki USA:n. En ole törmännyt edes etäisesti toiseen ihmiseen jossa näkisin oman peilikuvani. Stephen Fryssa näen. Hieman muotopuolena, mutta suorastaan pelottavan terävänä. Lämmitti seurata bileissä kituvaa Frytä: Inhoan hauskanpitoa. 11 November KassiSiivosin. Kävin kirjastossa. Pidin oppitunnin maailman energiaratkaisuista. Olin perheen kanssa pulkkamäessä. Puhaltelin Otson kanssa saippuakuplia suihkussa. Valmistelin tehtäviä ympäristöekologiasta. Jossain vaiheessa kollega kurkisti kassiini, jossa oli kirjoja, metallimusiikkilevyjä, Jarkko Martikaisen uusin ja muutama elokuva. Hän halusi kirjauttaa pöytäkirjaan näkemyksensä: hänen mielestään olen omituinen otus. Olen kolmatta mieltä. Minusta ihmistä ei pitäisi tuomita kassiensa perusteella.
08 November Nukari nuoskassaMinusta tulee pian Martti Ahtisaari. En viittaa tällä ceeveen vaikuttavuuteen, en liioin kyvykkyyteeni rauhaanpakottajana. Vaan polviin. Edellisellä Nukarinreissulla survaisin oikean kinttuni kivenkoloon ja nojasin avuttomana koko ruhollani kiilautuneeseen sääriluuhun. Sääriluu taipui kuin kataja ja luukalvo rusikoitui. Lopulta polvi muljahti, ja silmissä säkenöi. Könkötin rähjällä polvellani koskilla kuusi tuntia peläten seuraavaa aamua ja lopullista jäykistymistä. Luulin selvinneeni säikäyksellä kuljaillessani seuraavana aamuna sujuvasti omin pikku käpälin. Vasta kahden vuorokauden kuluttua, pitkän koulupäivän jälkeen polvi alkoi huutaa tuskaansa. Varoin rasittamasta potilasta, minkä seurauksena raatamaan pakotettu vasen polvi alkoi vihoitella. Nyt ovat molemmat lumpiot muljahdelleet viikon. Olen keikutellut. Vaikka syljen vanhan kansan sanontoihin, päätin tänään kokeilla yhden sellaisen voimaa. Jos liukastelisin iltapäivän hyssyssä Nukarinkosken loskaisilla kivillä, tointuisikovatkohan polvet? Otin samalla reissuilleni tavoitteen. Kun kerran koskilla tulee sahattua, voisin saman tien kerätä kuvatutkielman Nurmijärven koskien vuodenajoista. Aiemmin syksyllä kävin tallentamassa syvät värit. Nyt maisema oli paikoin vielä syvempi, paikoin väritön. Jos täydentäisin sarjaa pehmeällä, hämyisellä, huurteisella, kirkkaalla, jäisellä, tulvaisella, heleällä, vehmaalla, elähtäneellä ja värikkäällä, voisi polvikin olla tyytyväinen. Mausteita voisin noutaa Myllykoskelta ja Kuhakoskelta. Ja rauhoittavia soilta.
05 November Marrasraskaus
LuenMuutosta. Luen taas kirjoja. En sellaisia hienojen ihmisten korkeita veisuja, vaan ihan tavallisia. Sellaisia joissa on paperisia sivuja ja viisaiden ihmisten kirjoittamia sanoja painomusteella präntättynä. Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat luin eilen. Lähes päivittäin olen työstänyt Ernst Haeckelin elämäkertaa The Tragic Sense of Life. Lukutahti kertoo paljon. Mies on kiinnostava, kirja kovin raskas soutaa. Ja onhan minulla tuo massojen huvikin, Tiibet-innostus, ja kahdeksan kirjaa aiheesta huojuvan pinon päällä. Tänään olen vilkuillut Juha Vakkurin matkakirjaa Afrikan poikki. Syy miksi halusin maksaa kirjaston varausmaksua peräti 80 senttiä on varsin selvä. Saharan eteläpuolinen Afrikka on toinen henkinen kotini, ja Eero Paloheimon Tämä on Afrikka niin vahva kokemus että kaipaan sille seuraa. Stereotypioissani en odottanut Vakkurilta yhtä terävää analyysia, mutta hyviä havaintoja ja asiantuntemusta Paloheimon tapaan. Ensihavainto osuu odotusten ylärimaan. Vakkurin kirja ei ole mustavalkea vaan mustaruskea, ja siinä on paljon kuvia. Vakkuri näyttää tuntevan Afrikkaa. Hän osaa havaita. Tästä tulee hyvä.
Niin viskovat työmiestä riskiäSataa lunta. On lämpimämpi olla. Olen värkännyt pähkinöitä purtavaksi perjantaiseen aikuislukion uusintakokeseen. Kun Lotta siirtyy tuosta takaa tuhisemaan Katin viereen, sytytän valot ja ryhdyn arvioimaan päivälukion uusintakokeita. Työ takkuaa, sillä ajatus harhautuu alkuviikolla päättyneeseen työsuhteeseen. Työnanantaja on baijerilainen perheyritys, jonka liikevaihto oli viime vuonna 53,20 miljardia, ja liikevoitto 921 miljoonaa. Työntekijöitä oli yli sata tuhatta, nyt vähemmän. Työntekijä on nuori mies joka hankki meille muutamalla sanalla Helsingin jäähallin kupeesta yksityisen, ilmaisen ja vartioidun parin hehtaarin parkkipaikan Musen konsertin aikana, kun kaikkialla tuntui olevan täyttä. Hän on toinen niistä kahdesta, joihin luottaisin jos tehtävänä olisi hakea kivi Marsista, RNA-maailmasta. Molempien osapuolten täytyi olla tähän työsuhteeseen tyytyväisiä. Ajan henki oli vain väärä. Parempi työ löytyy, en ole siitä niinkään suruissani. Maailma on sittenkin oikeudenmukainen. Kenties minua häiritsee enemmän kontrasti eiliseen Ajankohtaiseen kakkoseen jossa kerrottiin Rautaruukin Raahen tehtailla tapahtuneista itsemurhista. Karmeat työolosuhteet olivat mukamas ajaneet duunarit hirteen. Itsemurhat unohtuivat kun aloin syynätä orjuutettujen omakotitalon sisustusta ja autoa. Kyllä noihin palkkoihin ja etuuksiin voi vaatia 42 tunnin kestohien ilman laiskistuttavia vapaita. Jos pää ei kestä setelisadetta, riistetty voi vaihtaa viihtyisämpään kirjastoalan ammattiin. Juopa noiden ruikuttajien vikinän, ja ahkerien osaajien nöyryyden välillä helvetin leveä ja vastenmielinen. |
|
|
