| Mika's profileMixmaailmaPhotosBlogLists |  Tools  Help |
|
28 February LaskuvirheYnnäilin tutkimusrahojen riittävän syyskuuhun, ehkä jopa lokakuun loppuun. Saisin viimeisen maastokauden tehtyä ja käsikirjoitukset maailmalle. Olisi aikaa haeskella muita töitä. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Äsken sain Joensuusta selkeän sähköpostin. Kropassa kaikki pysähtyi. Paitsi kädet. Ne alkoivat täristä. Raha riittääkin vain 2.5 kuukauden palkkaan. Mikään talousnero en näköjään ole. Akatemian myöntämään 153 000 euron pottiin kuuluu ns. yleiskustannusosuus 19 150 euroa. Se on tarkoitettu puheluiden, tietokoneen, työhuoneen yms. kulunkeihin. Ajattelin säästää noissa. Tulostella omalle paperille ja soitella omaan laskuun. Matkustaminen 600 nelikilometrin koealueelle ja rynkytys metsäteillä olisi sen sijaan suuri menoerä, joten suuntasin rahoja sinne. En ole ymmärtänyt että yliopisto juustohöylää yleiskustannuksen päältä pois omiin tarpeisiinsa. Koska olen tehnyt etätyötä, yliopistoa on muistettu kulujen kattamisessa ruhtinaallisesti, ja minä olen tietämättäni sahannut omaa oksaani salliessani esim. ikälisien maksamisen itselleni. Kannattaisi lukea. Ottaa selvää. Ajatella. Oman pikku projektin pyörittäminen olisi suositeltava osa peruskoulua. Ihmiset oppisivat ymmärtämään lahtareita. Näiden neljän vuoden aikana olen oppinut vihaamaan kallista, laiskaa, sairaslomailevaa työntekijää. Itseäni. Jään siis työttömäksi sen 19 150 euron palkan verran ennakoitua aiemmin. Kuukauden palkkaan kuluu 3384 euroa (josta minulle käteen jää 1846 euroa), joten arkku tyhjenee kutakuin samaan aikaan kuin esikoinen syntyy - heinäkuun alkupäivinä. Voisiko tuore isä enempää mokata? Kaiken lisäksi joudun kirjoittamaan tutkimusraportteja puolisen vuotta ilman palkkaa. Vetäydyn rypemään itsesäälissä. 27 February PolitiikkaMinuus alkaa hahmottua vaalikoneita plärätessä. Olen näköjään vihreä oikeistoliberaali. Ehdokkaani ovat pirtsakoita kolmekymppisiä. He näyttävät kuvissa hyviltä. He ovat optimisteja - ihminen pärjää elämässä omien voimavarojensa turvin. Listan kärjessä Uudenmaan vaalipiirissä on sellaisia nimiä kuin Sami Suomalainen, Pia Leppänen, Matti Kuronen, Laura Rantanen ja Marko Björs. Kanssani eri mieltä ovat kommunistit, perussuomalaiset, osa kristillisdemokraateista ja osa sosiaalidemokraateista. He eivät levitä kuviaan tai näyttävät niissä pannupizzoilta. Heidän mielestään ihmistä pitää auttaa taloudellisesti silloinkin kun hän itse tekee kaikkensa epäonnistuakseen. Listan lopussa on sellaisia nimiä kuin änkyrä Jaakko Laakso, kreationisti Pekka Reinikainen, tiukkapipo Marjo Matikainen-Kallström. Listan loppupään kansoittaa kuitenkin koko joukko tuntemattomia yhden asian ihmisiä. Esimerkkinä vaikkapa mysteeriksi jäävä perussuomalaisten Inga Helin-Savolainen, joka kuvaa itseään näin: ahkera ,tunnollinen,rehellinen ja uskollinen.löytyy pitkäjännitteinen hieman äksoniaxxx. n . Pissisten edustaja? Ne ehdokkaat joita olin ajatellut äänestää, keskittyvät listan keskelle. Minuus on kriisissä. Olen edelleen sitä mieltä ettei politiikkaa voida sijoittaa yhdelle akselille. Oikeistoon, joka yrittää säilyttää rahoja niillä, jotka ovat onnistuneet niitä lahjakkuutensa, ahkeruutensa, hyvän onnensa tai epärehellisyytensä ansiosta hankkimaan. Ja vasemmistoon, joka yrittää saada rahoja niille jotka eivät ole onnistuneet tyhmyytensä, laiskuutensa, huonon onnensa tai vaatimattomuutensa ansiosta niitä haalimaan.
Ajankohtaisen kakkosen akkavalta-iltaa varten ihan tälläsin itseni television ääreen, vaikka olisin voinut uneksia Katin ja nyt jo valtavan masun vieressä. Nämä pitkät teemaillat ovat olleet joskus mielenkiintoisia. On puitu tupakan, viinan ja seksien lisäksi joitain turhiakin asioita ajatuksia herättävästi. Nyt studiossa oli pelkästään naisia puhumassa naisista. Nyt päästäisiin asiaan sillä eriävistä käsityksistä ei voitaisi syyttää Y-kromosomin vajaata 30 geeniä. Vaan jopa oli tylsä! Latteita ajatuksia heiteltiin perustelematta. Ei logiikkaa, ei edes naisen. Nyt ymmärrän miksi naisen euro on 80 senttiä. Sikaniskapomoäijä ei voi tällaista aikansa katseltuaan maksaa samaa hintaa kuin mielenkiintoisille ihmisille eli miehille. Jos tällaista näytettäisiin enemmän, TV-lupamaksusta pitäisi leikata 20% pois. Mies ei ymmärrä julkisuuden naista. 26 February Liian nopeeKoulupäivä tragihuvitutti. Vanha putos. Ohjelma: herätys kuudelta, matka Nurmijärveltä Tikkurilaan, luonnonmantsan 70-minuuttinen oppitunti, edellisen jakson kokeiden palautus, kolmetuntinen intensiivinen abitreeni mantsan kirjoittaville, kotimatka Tikkurilasta Nurmijärvelle, puolitoista tuntia iltalukion valmistelua, ja puolitoistatuntinen opetusrupeama iltalukiossa. Alku ei luvannut hyvää: sain viimeiset kokeet arvioitua vasta yhden aikaan yöllä. Aamulla koululle silmät ristissä. Oli tarkoitus tarjota kahvit, teet, limut, piparit ja pullat abeille valmennustilaisuudessa. Hetken sekoiltuani huomasin ettei aikataulu antaisi myöten, ei liioin keitinten ja termareiden logistiikka. Juuri ennen tunnin alkua sain sentään kopioitua abitreenimateriaalit. Sitten tajusin, etten ollut ajatellut mantsan tuntia ollenkaan. Ovenkahvapedagogiikkaa ja eikun jäsentynyt oppitunti laattatektoniikasta kasaan.
Tunnin jälkeen varmistin muutaman arvostelun Wilmaan, järjestin kokeita aakkosiin ja kokeilin elintärkeän LaCie Rugged kovalevyn toiminnan. Olin siirtänyt abivalmennusmateriaalin sinne illalla koska suuri tiedostomäärä ei mahtunut tikulle. Ei käynnisty! Työhuoneen, luokkien ja opehuoneen koneet eivät tunnistaneet levyä. Kaikki materiaali oli siellä. Olin vuoden intensiivisimmän oppitunnin alla tyhjän päällä. Kokeen palautus alkoi samalla. Jaoin 20 minuutin aikana 149 opiskelijalle kokeet, harjoitustyöt ja portfoliot. Yritin vielä antaa palautettakin. Tai ainakin vilkaista silmiin. Opiskelijoiden sukunimiä oli vaikea muistaa. Olisi pitänyt järjestää paperit etunimen mukaan.
Ajatus jäi ensin minuutin jälkeen reaalielämästä. Sitten kaksi. Valmennus alkoi eikä levy toiminut. Yritin muistella eilen kirjoittamaani. Ensimmäiset kolme varttia heitin lonkalta. Karmeaa seurattavaa, luulisin. Lopulta pelastava enkeli saapui. Pari kannettavaa pöydällä PowerPointit saatiin siirrettyä verkkolevylle ja sieltä projektorilla tykitettäviksi. Kaksi tuntia jäljellä, lukion oppimäärän keskeinen sisältö ja reaalikokeen syvin olemus käsiteltävänä. Ja äijä finaalissa. Ääni meni ja sammalsin. Kirjoitin valkotaululle permanent-tussilla. Materiaali jäi käyttämättä. Kati odotti pihalla kun kasasin tavaroita ja itseäni. Kotimatkalla harmitti. Aikuislukion valmistelua liian vähän ja taas oppitunti lonkalta. Iltaseitsemältä kotiin. Nyt puskee flasbackiä takaraivosta ja naurattaa. Ei taivu vanhan aivo nykymeininkiin. Ei näitä päiviä enää! Sähköposti toi laskurin yhteenvedon. Jösses! Verkkopäiväkirja oli repäisty auki tasan 500 kertaa viime viikon aikana. Yksittäisiä vierailijoita 376. Uusintavierailijoita 76. Tässä täsmälleen samat horinat (paljon luettavammassa muodossa minun mielestäni) sisältävässä Mixmaailmassa käytiin samassa ajassa 440 kertaa. Blogimaailmassa on periaate: mitä huonompi sen enemmän lukijoita (ei koske Kemppistä, eikä muutamaa muuta gurua). Näyttää puolustelevan hypoteesi paikkojaan. Tuhon tiellä ollaan. 25 February Piste Ikuisen lapsineron Hanna Kokon eilinen kirjoitus Hesarin yleisönosastolla nosti taas esiin tieteen änkyrät. Oli asia mikä tahansa, enemmistöä vastustaa aina joku oikeassaolija. Pannuhuoneilmiötä vastaan Suomessa sotii Boris Winterhalter. Hänen väitteensä ilmastonmuutostutkimuksen perustumisesta empiriasta irrallisiin tietokonemalleihin ei pidä paikkaansa. Silti hänen väitteitään on vaikea osoittaa vedenpitävästi vääriksi. Kopernikus ja Galilei olivat änkyröitä. Evoluutioekologian saralla Amozt Zahavi käänsi ajattelun päälaelleen. Nyt he kaikki ovat niin kovin oikeassa. Mistä periaateänkyrän erottaa tieteen uudistajasta? Väitöskirjaohjaani Jorma Tahvanainen korosti intuitiivista kykyä erottaa oleellinen epäoleellisesta. Jos tuijottaa yhteen pisteeseen, haksahtaa helposti. Kavahda pistettä!24 February Hyvä hoitoTiukkapipo Päivi Räsänen kirjoittaa tänään Hesarin mielipiteissä lyhyesti. Hän on huolestunut asenteesta jossa ahnaimmista kännykänkuoria valmistavista firmoista pois potkitut yritetään tuupata väkisin työvoimapulasta kärsiville aloille - lähihoitajiksi lähinnä. Räsäsen mielestä lähihoitsuiksi aikoville tulisi asettaa samat vaatimukset kuin muuhunkin koulutukseen. Hyvä Päivi! Lähihoitajien kouluttaminen havahdutti minut realiteetteihin muutamia vuosia sitten: loppusijoitusta ei ole syytä pelätä, vaan käsittelyä ennen sitä. Lähihoitajissa on koko joukko hyperempaattisia, älykkäitä ja tunneälykkäitä ihmisiä. Sellaisia että ihan mielelläni heittäytyisin kuolinvuoteelle tältä istumalta. Mutta se nurja puoli. Kun kysyin anatomian ja fysiologian kokeessa, miksi ihminen hengittää, 20 kutsuvan tyhjälle viivalle laadittiin vastaus: Jotta hän pysyisi elossa. Asiaa oli taivutettu rautakangesta kolmen oppitunnin ajan. Uusintakokeeseen preppasin sitten kertomalla, että sama kysymys tulee uudelleen. Kirjoitin lyhyen ja yksinkertaisen esimerkkivastauksen. Sellaisen jolla ei saisi täysiä pisteitä, mutta riittävästi. Ja kerroin että siihen on tarkoitus vastata esseemäisesti, pidemmästi. Ja että muista nyt ainakin se happi! Vastaus olikin paljon parempi: Jotta hän pysyisi elossa. Joskus henki myös haisee. Eri tavoin menestyivät ne sisaret jotka käyttivät aikansa paremmin - lähtivät aikansa vittusaatanaa avukseen mutistuaan kesken tunnin nortti suussa pakkaseen: Vittu mä lähen meneen täältä. Yksi sankareista pohti, josko jättäisikin menemättä teatterikorkeaan ja lähtisi lähihoitajakoulun jälkeen suoraan lääketieteelliseen - lekureilla kun on paremmat liksat. Hän ei koskaan selvinnyt anatomian kurssista. Kurssista jonka rehtorin toivomuksesta läpäisi myös tuo hengen haistelija. Joku näistä sankareista voi tulla annostelemaan lääkkeitä, kun makaan avuttomana vaipoissani. Olisikohan aika luopua paska-ammattien käsitteestä? Miksi monia vastuullisia ammatteja arvostetaan niin vähän? Kuka tahansa ei voi toimia lähihoitajana, bussikuskina tai jätekuskina. Heidän virheensä voivat vaatia ihmishenkiä. Jos professori tulee taantuvassa tuupparissa sorvin ääreen, kummoisia ei tapahdu. Paitsi tietysti jos kirurgian professori demoaa. Jos bussikuski...no. Kyseessä lienee tarpeeton maineen kierre - ei niinkään palkkaus? Ammattien arvostuksen nostaminen taitaisi vaan vaatia myös sen tunnustamista, ettei työelämä enää tarvitse kaikkia. Jotkut meistä vain ovat monilahjattomia, ja siten tarpeettomia? Ko? Kö? Nyt alkoi pelottaa. Minusta voi tulla syksyllä mallikappale. Jotain hyötyä edes. 23 February Vuoden luontokirja Postiluukusta kolahti eilen mieluisa häälahja. Ystäväni ja pikkupoikabiologi Mika Lännenpää on saanut pukattua maailmaan esikoiskirjansa. Hivenen puolueellisena valitsin teoksen Vuoden Luontokirjaksi saman tien. Persoonattomien elikko- ja kasviopusten julkaisutahtia voidaan perustellusti pitää jo varteenotettavana ympäristöongelmana. Tällä kirjalla on persoona, kuten tekijällänsäkin. Suuret kustantajat ovat kääntäneet katseensa maahan, sillä Luontoiltaa seuraava ns. tyhmä yleisö ei yleensä laadukkaiden kirjojen ääreen eksy. Niinpä Mika on tehnyt kirjan alusta loppuun itse. Hän tihrustanut jokaista kuvaa rakkaan kameransa etsimestä, ja usein vielä itse rakennettujen tai tuunattujen välineiden avustamana. Olen usein ihmetellyt arvostusta jonka romaanikirjailijat ja runoilijat saavat osakseen. Pelkkiä sanoja pötköön Remingtonilla - kustannustoimittaja jatkaa, ja koneisto jauhaa valmiin kirjan. Ei murhetta taitosta, ei kuvien väreistä, ei paperin laadusta, eikä lopulta edes vastuuta tekstin laadusta. Kirja on paljon enemmän kuin teksti: se tuntuu, näyttää, kuulostaa ja tuoksuu. Kirjan olemus on osa tarinaa. Kalle Päätalon romaani ei ole oikeastaan Kalle Päätalon, vaan Gummeruksen. Mikan taival ensimmäisestä kuvasta painolämpimäiseen teokseen on ollut työntäyteinen. On vaikea kuvitella, miltä tuntuu pitää aidosti omaa kirjaa kädessään ensimmäistä kertaa. Kirjan kuvamaailman mittakaava on poikkeuksellinen: pihlajaperhosten joukkoesiintymän maisemasta hemolymfan verisoluihin, mikroskoopeista toukkien nakertamaan Wirsi- ja Evankeliumikirjaan. Joukossa on maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia kuvia mm. nuijapistiäisten koteloitumisesta. Hyönteisiä ei esitellä vitriinissä, museoesineinä joihin on kielletty kajoamasta. Lukijalle kerrotaan, miten valokuviin ja yksityiskohtiin on päädytty. Lukijalle annetaan keinot ihmetellä ilmiöitä omin käsin. Menetelmät ja välineet kuvataan yksityiskohtaisesti. Mikan taito rakentaa vimpstaakeja hyönteisten salojen avaamiseen on jo taidetta sinänsä. Teksti on tarina Mika Lännenpään matkasta havainnoista haltioitumiseen. Tiede kadotti yhtenäiskulttuurin rynniessä subjektin - ryhdyttiin kirjoittamaan passiivissa. Kun ornitologi heräsi aamulla hielle haisevana, pieraisi ja eteni elämän täyttämässä aamukonsertissa täyttymyksestä levitoiden, hän kirjoitti siitä myöhemmin raporttiin: linnusto laskettiin klo 04:00-08:00. Nyt subjekti on palautettu lähes kaikkiin luonnontieteellisiin sarjoihin, mutta yhä saattaa törmätä dinosauruksiin jotka eivät kerro ajatelleensa, vaan kirjoittavat: asiaa ajateltiin allekirjoittaneen toimesta. Taustalla on harha siitä että olisi olemassa havainto ilman havainnoitsijaa. Asiat riippuvat asianosaisista. Asiat eivät osaa edes riidellä, vaan ihmiset. Tiedän että Mika Lännenpään maailmankuva poikkeaa omastani. Hän tuo sen myös esiin. Usko on hänelle tärkeä. Mika ei kuitenkaan saarnaa. Kun kunnianarvoisalta Sir David Attenboroughlta kysyttiin, miksei hän luennoi luonnonsuojelun puolesta vaikka näkee kaameuksia päivittäin, hän vastasi antavansa luonnon kertoa asiasta. Attenborough vain näyttää maailman - katsoja arvottaa sen. Mika tekee samoin. Hän päättää kirjansa: Tässä iltahetkessä oli kaikki mitä tarvitsin tullakseni onnelliseksi: Tyyni järvenselkä, laskevan auringon säteet, pehmeä ja lämpimänkostea hiekka varpaiden alla. Rikas ja ihmeellinen elämä oli kaikkialla läsnä, mutta samalla myös lähdön haikeus ja muistutus elämän lyhyydestä. Sinä hetkenä ymmärsin, että juuri elämän ainutkertaisuus tekee siitä arvokkaan. Elämä ei ole itsestäänselvyys: se on lahja. Ja päätteeksi ote psalmista 90. Taidatkos tämän paremmin virkkoa? Mika Lännenpään kirja on raikas tuulahdus ajalta jolloin kirjat tehtiin lukemista, ei myymistä varten. Jotenkin aavistelen, ettei tämä jää kaiman ainokaiseksi. Mika Lännenpää: Löytöretki hyönteisten maailmaan. ISBN 978-952-92-1561-4. B5, 160 sivua, Kovakantinen, sidottu. Kustantaja: BioCarelia. Esittelyteksti kertoo seuraavaa: Kirja on ainutlaatuinen kuvakertomus ja tietoteos hyönteisten rakenteesta, kehityksestä, fysiologiasta ja elintavoista. Hyönteisten kehitystä seurataan sekä luonnossa tavallisen makrokuvauksen keinoin että laboratoriossa mikroskopian menetelmin. Löytöretki avaa lukijan silmät näkemään luonnon pieniä ihmeitä: hyönteiset eivät olekaan yksinkertaisia ja mitättömiä otuksia, joiden olemassaolo on itsestäänselvyys. Luonnossa kauneuden käsite ei ole pelkästään perhosten väriloistoa, vaan myös erilaisten rakenteiden ja biologisten ilmiöiden toiminnallista kauneutta. Kirja myös kannustaa lukijaa luonnon ilmiöiden omakohtaiseen löytämiseen ja haastaa pohtimaan omaa maailmankuvaa ja luontosuhdetta. FT Mika Lännenpään oman harrastuksen pohjalta syntynyt visio tieteen ja taiteen yhdistämisestä kiteytyy kirjassa helppolukuiseksi ja nautittavaksi kokonaisuudeksi, joka sopii kaikille luonnon ihmeistä kiinnostuneille. Kirjaa voi tilata osoitteesta www.biocarelia.com. Kuten Mika itse totesi, hintaa on 25 euroa, eli saman verran kuin Susan Kurosen pokkarilla. Valintaa puntaroidessa on hyvä ottaa huomioon, että Mikan kirjassa hintaan sisältyvät kovat kannet, lankasidonta, laadukas värikuvitus, asiantuntevuus, vuosien kokemus ja tahto edistää hyvyyttä ja kauneutta loanheiton ja itsekeskeisyyden sijaan. Kehtaako joku ostaa Kurosen kirjan? 22 February O My God Maailmassa on vajaa kymmenen viihdemusiikkiorkesteria jotka voivat oikeutetusti mainostaa itseään kaikkien aikojen suurimpina. The Beatles on itseoikeutettu. Jussi Leino ja Pauli Mäkikartano pääsisivät topteniin itsekseenkin. KISS teki sen komeimmin, ja löi monen huomaamatta punaiset luvut levymyyntiin. The Police teki sen nopeimmin. Jotkut voivat tyrkyttää joukkoon CCR:ää, Creamia, Led Zeppeliniä, Black Sabbathia, The Rolling Stonesia, Pink Floydia, Iron Maidenia, Metallicaa, Guns'n Rosesia ja monia muita. Yksi suurista murisee joka tapauksessa taas. Siitä huhuttiin ja mutistiin. Stingin suoraviivainen rockbändi Porin jazzissa vihjasi tulevaan. Maestron riemastus kitarasoolon jälkeen kertoi enemmän - oli tullut aika heittää luuttu nurkkaan. Copeland muisteli Policen aikoja lämpimästi kasimillisiltä nauhoilta koostamallaan DVD:llä. Andy Summers julkaisi nostalgiset muistelmansa. Huhuja lipsauteltiin puolivahingossa julkisuuteen. Toukokuun loppu on jo niin lähellä, etteivät Sting ja Copeland enää uskalla tapella kiertuetta nurin. The Police esiintyy 28.5.2007 Vancouverissa ja starttaa kesällä USA:sta maailmankiertueelle! Vain Pohjois-Amerikan päivämäärät on toistaiseksi lyöty lukkoon, mutta kiertueen luvataan olevan Worldwide. Vanha heltyy kyyneliin, ja joutunee lähtemään retkelle lähimmälle konserttipaikkakunnalle. Juniori lienee muutaman viikon ikäisenä turhan nuori tulikasteeseen. Toivottavasti Sting, Summers ja Copeland palaavat yhä uudelleen jotta hänkin oppii tuntemaan popmusiikin syvimmän olemuksen. Jokainen leipä jonka otat, jokainen leffa jonka duunaat, mä tuun kellottaan sua. De do do do de da da da.21 February NaismiesVerkossa on keskusteltu Timistä josta tuli Kimi. 12-vuotias Tim oli tunsi olevansa tyttö, ja sai vanhempansa uskomaan että asialle olisi tehtävä jotakin. Hänestä tuli nuorin sukupuolensa (oikeaksi) vaihtanut ihminen. Kysymys on luonnollisesti hankala, ja vaatii puntarointia monelta kantilta. Jo lukion biologian perusteella voi aavistaa, miten hienovarainen sukupuolien välinen ero on. Hormonit leikkivät hauraalla mielellä. Teinihormonien myllätessä ihminen voi kuitenkin sekoilla. Minäkin ajoin linturetkelle Pappa-Tunturilla 13 kilometriä ilman silmälaseja vain osoittaakseni etten ole täysin vammainen. Että pärjään kyllä. Ja tiedustelin Suosikin kysymyspalstalta nenäleikkausten hintoja. Nyt ymmärrän ettei nenä ole tämä pärstän suurin ongelma, eivätkä rillit pahin vammani. Mutta mitä tehdä jos oman lapsen sukupuoli on väärä? Sukupuoli ei ole kielellinen tai sosiaalinen konstruktio kuten ääri-queerit väittävät. Haarojen välissä roikkuvat lärpäkkeet vaikuttavat korvien väliin. Häpeän omasta mielestään hurskaiden kristittyjen asennetta. Väärässä kropassa syntyminen rinnastetaan homoseksuaalisuuteen muoti-ilmiönä ja vapaasta tahdosta päätettyyn transvestismiin. Timille tehty leikkausten sarja on joidenkin mielestä verrattavissa aborttiin ja eutanasiaan. Seksuaalisuus ei ole ominaisuus jossa voidaan käyttää pakkokeinoja. Uimalakkinen hetero ei ole ainoa tapa olla. Ja miten tämä edes liittyy väärään kroppaan syntymiseen? Täytyykö ihmisen elämästä tehdä maanpäällinen helvetti jotta hänet voitaisiin vapauttaa oletetusta ikuisesta helvetistä? Mihin on unohtunut lähimmäisenrakkaus ylevimpänä periaatteena? Vuorisaarna on survottu lokaan. Toivon Kimille kaikkea hyvää blondina. Blondina on hyvä olla. John Sahlberg vierailla mailla Mikään ei ole tärkeää paitsi hyönteisten tutkiminen, ja se vasta onkin tärkeää. Tunnetuin suomalainen entomologi Uunio Saalas (1882-1969) kokosi 55 vuotta sitten isänsä John Reinhold Sahlbergin (1845-1920) seikkailut omassa ja vieraissa maissa yksien kansien väliin: Retkeilyjä kolmessa maanosassa. Kiljuin kirjan itselleni Huuto.netistä. Tarinan olisi voinut aloittaa jo pari sukupolvea aiemmin, sillä kiinnostus kuusijalkaisiin näyttää olleen Sahlbergeillä isänmaidossa. Carl Reinhold Sahlberg (1779-1860) oli innokas hyönteismies, toimi Helsingin yliopiston eläin- ja kasvitieteen professorina, ja perusti Suomen ensimmäisen tieteellisen seuran Societas pro Fauna et Flora Fennican. Tämän poika Reinhold Ferdinand Sahlberg (1811-1874) toimi niinikään yliopistossa ötökkähommissa, mutta saavutti enemmän mainetta entomologisilla tutkimusmatkoillaan. Hän kiersi maapalloa 3.5 vuotta ja pörräsi 13 kuukauden ajan Brasiliassa. John Sahlbergilla ei tainnut olla riittävästi vapaata tahtoa haavista luopumiseen. Ei sen enempää Uunio-pojallakaan.Uunio Saalas kertoo isänsä kahdeksasta matkasta - niistä joista on säilynyt riittävästi kirjeitä, ja niistä joilla hän on ollut itse mukana. Vuonna 1969 suunnattiin Itä-Karjalan selkosille. Sahlberg noituu kirjeissään Mimmi-kihlatulleen paikallisten sivistymättömyyttä, Karjalan kurjuutta ja sääskiä. Haavin sisältöäkin on tutkittava makuullaan kuivien lehtien kärytessä ympärillä. Merenrannalla eli Sahlbergin mukaan puhtaita venäläisiä jotka näyttivät olevan kaikin puolin korkeammalla tasolla kuin sisämaan sivistymättömät venäläiset. Mutta mitä ovat staroverolaiset, jotka pelkäävät luterilaisten matkalaisten saastuttavan astiansa? Pakanoitschevat aschtiamme. Kotipuolessa Mimmi opetteli tuntemaan saralajeja ja keräsi siinä ohessa sulholleen nivelkärsäisiä vaikka piti hyönteisten vangitsemista vastenmielisenä. Niin romanttista! Kaukana itäisillä mailla John tunsi kuitenkin syyllisyyttä: "Olin kahden vaiheilla kirjoittaisinko ja pyytäisin sinua lakkaamaan sitä tekemästä vai sallisinko sinun edelleen auttaa minua...minä itse, harrastuksesta tiedettä kohtaan, jouduin unohtamaan sen epämiellyttävyyden, minkä murhaaminen ja tuhoaminen ihanassa luonnossa aiheutti." Vuotta myöhemmin veri veti Kuolan Lappiin legendaarisen A.J. Melan seurassa. Vuonna 1975 Sahlberg suuntasi puolestaan Siperiaan. A.E. Nordenskiöld oli selvittänyt merireitin Jeniseille ja varusti luonnontieteellistä retkikuntaa joka vaeltaisi Jenisein suulle jalan ja hyppäisi sitten Nordenskiöldin Ymer-laivaan. Sahlberg pääsi mukaan pääosin ruotsalaiseen retkueeseen, mutta omalla kustannuksellaan. Kirjeissään Sahlberg kuvasi hieman säälien Ob-joen rannan ostjakkien alkeellisia yhtenäisistä rungoista veistettyjä veneitä ja tuohijurttoja. Löyhkäävää kurjuutta ihmetellessään Sahlberg haksahti sosiaalidarvinismin ja kristinuskon vastakkainasetteluun. Hänen mukaansa darvinismin perusteella moisten kurjien alkusuomalaisten on luonnon lakien mukaan kadottava voimakkaamman ihmisrodun tieltä. Kristinusko näkee heissä kuitenkin lähimmäisen. Väärä dikotomia jo tuohon aikaan - vain joitakin vuosia Darwinin Lajien synnyn jälkeen. Venäläiset olivat Sahlbergin mukaan tyhmiä, sivistymättömiä, siveettömiä, laiskoja ja viinaan meneviä. Jotain tuttua? Kaikki vastoinkäymiset eivät sentään olleet venäläisten syytä. Odoteltuaan päiväkausia Jenisein suulla, retkue sai Nordenkiöldiltä viestin - tämä oli matalikolle päädyttyään kääntynyt takaisin. Edessä oli vaellus Suomeen rynkyttäviä teitä ja tuulisia jokiväyliä pitkin. Sahlberg ilmaisi harmituksensa hyvin sivistyneesti. Suomeen hän saapui ryysyläisenä ja rahattomana yli kuukauden kuluttua ikävästä uutisesta, aikaan jolloin joet olivat jo jäässä ja taipaletta saattoi taittaa reellä. Kierrettyään vielä Ruijassa ja Suomen Lapissa, Sahlberg käänsi katseensa etelään. Vuosina 1895-1896 hän matkusti perheensä kanssa haavihommiin Keski-Eurooppaan, ja edelleen Italian kautta Kreikkaan, Palestiinaan ja Egyptiin. Heti tämän retken jälkeen isä ja poika Sahlberg pyörähtivät Turkestanissa, ja pari vuotta myöhemmin uudelleen Välimerellä ja Pohjois-Afrikassa. Toinen Välimerenmatka tehtiin lääkärin määräyksestä, sillä Sahlbergin silmä oli tulehtunut ahkeran mikroskoopilla tihrustelun seurauksena, eikä kestänyt sellaista läpi talvikauden. Eteläisen Euroopan retkiltä Saalas kertoo tarinoita pääosin matkanteosta erikoisissa olosuhteissa. Hyönteiset ja kasvit jäävät sivurooliin. Egyptissä Sahlbergit pääsivät ihmettelemään maailman muuttumista: Mutta joskus voi myös nähdä, miten musta neekeri, puettuna täydeksi eurooppalaiseksi, istuu herrana vaunuissa ja ajajan paikalla on valkoinen mies. Nyt liikennekatastrofina tunnetun Kairon pirteä meno teki Sahlbergeihin vaikutuksen jo yli sata vuotta sitten varsinkin kun on tultu velttojen ja toimettomien kreikkalaisten keskuudesta. Kaipaan aikaa jolloin asiat puhuttiin suoraan. Ja sitä että keskiverto tallaaja saattoi löytää luonnosta uutta vain luovuudellaan, ilman ihmismassaa, suurta byrokratiaa ja kalliita välineitä. Ja aikaa jolloin entomologia oli tärkeää ilman veruketta hyönteisten merkityksestä jonkin mallisysteeminä tai monimuotoisuuden indikaattorina. 20 February Pesulassa Kaunis kevättalven vuorokausi Haikon kartanossa. Vanha kotikaupunki Porvoo ei ole muuttunut. Porvoolaisuus on ainutlaatuinen sekoitus runebergiläistä sivistystä ja venäläistä hälläväliä. Porvoolainen juo tuulipukuun tälläytyneenä kuponkikahvia sormustimen kokoisesta keisarillisesta kupista pikkusormi pystyssä. Porvoolaisena se kiusasi. Nyt se tuntuu kotoisalta. Kartano on enemmän kallellaan sinne pikkusormen suuntaan. Vastaanotto oli erinomaisen ystävällinen - ja ainakin maantieteen ja biologian osalta hyvin koulutettu. Pesulapuoli ei sensijaan oikein vastaa odotuksia tai ajan vaateita. Aika pienessä saunassa me äijät istuimme rivissä, ja keskustelimme monta sanaa (Saako heittää? Heitä ihmeessä) vartissa. Suihkussa haisi pistävä hiki ja tissilämpimässä altaassa kloori. Vanna on liian pieni uimiseen, ja liian lämmin ollakseen virkistavä. Mitähän tarkoitusta se palvelee? Illallinen sen sijaan ansaitsee täydet pisteet. Alun heinäkasa ei Katille maistunut, mutta voi niiden etanoiden eleganssia! Katin pääruuaksi valitsema savuhärkä maistui grillimakkaralta. Minä yritin irrottaa afrikkalaista tunnelmaa murealla karjaruton välttäneellä kudu-antiloopilla. Hyvää oli. Aamiainenkin. Kiitos! Aamulla portaita alas hipsiessä respasta kuului keskustelua autoista ja käynnistymisestä pakkasella. Mies liikkui hyvin hitaasti ja vaivalloisesti kepin kanssa, mutta jätti vaimonsa odottamaan ja lähti hakemaan autoa. Ensio Itkonen. Automies niin pitkään kuin kaasujalka taipuu.Näsin AssMarketissa näin vilaukselta Komisario Palmun. Knallipäisen Jopi Rinteen. Porvoossa voi nähdä kaikenlaista. Hesari uutisoi menneellä viikolla Waltarin juhlatoimikunnasta vuotaneen tiedon filmaamatta jääneestä Palmu-elokuvasta, joka nyt olisi pääsemässä filmille (vai päätyvätkö liikkuvat kuvat nykyään suoraan kennolle?). Suosikkiverkkopäiväkirjailijani Panu Rajala toppuuttelee blogissaan meidän Palmu-friikkien intoa. Ei tule Palmua? Kassila ei aikanaan tykannyt synopsiksesta, eikä tunnu tykkäävän elämäkertakirjailijakaan. Panu Rajalan marraskuista matkaa Waltarin jalanjäljillä seurasin innolla. Kovasti odotan elämäkertaa. 19 February Slaavilaisia sointuja harmaan sävyissä
18 February Hiekasta kaivettu mies TV1 lähettää BBC:n laadukasta sarjaa Egyptin historian tutkijoista. Carterin ja Lordi Carnarvonin seikkailut Tutankhamonin hautaa ympäröivässä tomussa ladattiin heti kärkeen. Nyt ollaan siirrytty 1800-luvun alkuun, aikaan jolloin Egyptin historian tutkimus ei käytännössä eronnut haudanryöstöstä. Onneksi Suuri Belzoni ymmärsi kolmetuhatta vuotta sitten eläneiden ihmisten ainutlaatuisuuden, ja keskittyi kullan etsinnän sijasta monumenttien säilyttämiseen. Erikoinen sattuma on, että Ramses Suuren luomuksia aikansa tongittuaan Belzoni sattui löytämään juuri Ramseksen kuuluisan soturi-isän, Seti I:n massiivisen haudan. Erikoista että kukaan ylipäätään löysi edes paikan päälle - Kuninkaiden laakso kun on harvinaisen mitäänsanomattoman näköinen paikka.Usermaatra Setepenra Ramses ei ole syyttä Suuri. Hänellä oli sata lasta ja elämä puuhakasta. Abydoksen temppelissä hän ilmoittaa saaneensa 4850 poikaa ja 4053 tytärtä. Pelkällä peruskoulusivistyksellä evästetty huomaa heti, ettei lukusuhde täsmää. Luultavasti neitoa on rampannut urhon kammarissa enemmänkin, eikä sankari ole pysynyt laskuissa. Poikalapsia on sitten käyty tarjoamassa perillisiksi, vaikka biologinen isä olisikin samoilla nurkilla orjuutettu Josef. Virallisia vaimojakin Ramseksella oli enemmän kuin yhdelläkään toisella faaraolla - tunnetuin heistä kaunis Nefertari (jota ei tule sekoittaa vielä kuuluisampaan Akhenatonin vaimoon Nefertitiin). Nefertarin arvostuksesta kertoo hänelle rakennettu temppeli Abu Simbeliin, ja se että hän oli toinen kahdesta jumalaksi korotetusta kuninkaallisesta vaimosta Amenhotep III:n Teje-vaimon ohella. Ramses II:n isä (Seti I) ja isoisä (Ramses I) eivät olleet faaraoiden sukua, sillä linja oli päättynyt epäonniseen Tutankhamoniin. Lyhyen aikaa hallinnut Ramses I ja Seti I olivat sotilaita, joiden piti oikeuttaa asemansa voittoisilla sotaretkillä. Ramses II oli punatukkainen showmies. Hän tunsi olevansa jumala niin taistelussa kuin rauhan aikana, eikä jättänyt kertomatta tätä tuleville sukupolville. Sotaretkien sijaan hänen erinomaisuudestaan kertoo kuitenkin ainutlaatuinen rauhansopimus heettiläisten kanssa. Hänen suuruudenhulluutensa ilmeni Abu Simbelin ja Ramesseumin kaltaisina kivijärkälemaailmoina. Ramses II saattaa olla myös maailmankirjallisuuden julkkis, sillä mitä todennäköisimmin Mooses johdatti kansansa Luvattuun maahan juuri Ramseksen aikana. Ehkä juuri hän jahtasi parrakkaita ulkomaalaisia tsunamin avaaman meren rantaan? Ramses II hallitsi vähintään 67 vuotta. Vain Pepi II pysyi Egyptin kuninkaista pitempään keinahtelevalla valtaistuimella. Ylivertaiseksi kuninkaaksi ja jumalaksi hänen hautansa ei ole esteettisesti kummoinen (ja nyt pahasti tulvien vaurioittama), mutta hänen lastensa hauta on käsittämätön yli 110 huoneen perhemausoleum. Ramses itse vietiin haudastaan 21. dynastian pappien toimesta muumiokätköön Deir el-Bahriin, mistä hän löytyi vuonna 1881, seuranaan mm. Ahmosis I, Amenhotep I, Thutmosis I, Thutmosis II, Thutmosis III, Ramses I, Seti I, Ramses II ja Ramses IX. Melkoinen kokoelma kunnianarvoisia setiä. Me kävimme pälyilemässä Suuren Sedän hautaa toissa vuonna. Hän ei ollut enää kotona. Ramses II:n muumio sijoitettiin Kairon museoon, mistä häntä käytettiin homeinfektion seurauksena hoidossa Pariisissa vuonna 1974. Passiin kirjoitettiin ansaitusti King, ja lentokentällä toteutettiin kuninkaalliset seremoniat. Hoidon jälkeen hänet palautettiin Kairoon. Lokakuun 22. vuonna 2005 maksoimme liput Kairon museon viileään muumiohuoneeseen ja luovuimme suosiolla kamerasta. Katia kuolleet eivät innostaneet. Minä sen sijaan tuijotin punatukkaista Ramses Suurta puolen metrin päästä suoraan silmiin. Tai oikeastaan silmäluomiin, sillä Ramses-setä nukkui levokkaasti. Kaksi ihmistä kohtasi. Ramses II Suuri ja Mika Tieskuinkamonesjopelkästäänvuonna1971 Mitätön. Kertoneeko sitten jotain maailman tasa-arvosta että tällainen kohtaaminen on mahdollista? Vaiko yksinomaan meidän kristinuskon itsestäänselvyyteen kasvatettujen itsekkyydestä. Ramseksen usko ei ollut sen enempää hölmöä kuin Jeesuksen roikkuminen ristillä, vaikka useiden jumalien palvonta nykyihmistä usein huvittaakin. Ramses on kaivettu haudastaan ja laitettu vitriiniin elikon lailla, kunnioittamatta lainkaan hänen viimeistä tahtoaan levätä piilossa kiven sisässä. Milläköhän oikeudella? Egyptologien mielestä Ramseksen omalla luvalla. Hän uskoi olevansa olemassa jos hänet muistetaan. Hän myi oikeudet kuolemaansa ihmiskunnalle. Perhe on paras Kun veljeni sai ensimmäisen lapsensa, minäkin muutuin. Varo ettet putoa! Älä mene liian lähellä liukuovea! Ei kai sattunut - puhalletaan pipi pois. Suojelin uutta sukulaista ennennäkemättömällä tarmolla. Jokin ajoi minua siihen. Tunnistanko sukulaisen tiedostamattomalla tavalla? Onko minulla sukulaisvalintageenejä? Naturessa pari päivää sitten julkaistun tutkimuksen mukaan näin on.Kutakuinkin 50 vuotta sitten William Hamilton ja George Williams lanseerasivat geenivalinnan käsitteen. Kolmekymmentä vuotta sitten Richard Dawkins esitteli sen raflaavasti suurelle yleisölle. Ajattelutapaan pääsee näppärästi sisään pohtimalla, kuinka moni esi-isistäni on jäänyt lapsettomaksi? Geenivalinnassa luonnonvalinnan kohteena ovat geenit. Yksilöt ovat vain geenien tapa kulkeutua ajassa. Geenien tomumajoja. Joitain poikkeuksia lukuunottamatta on olemassa vain geenejä jotka ovat monistuneet muita tehokkaammin. Helpoin tapa monistua on tehdä itsestään kopioita ja hakeutua sellaiseen porukkaan, joka niinikään kopioi itseään tehokkaasti. Yksinkertaisimmillaan yksilöt voivat monistaa itseään, jolloin kaikki geenitkin monistuvat. Epävakaassa ympäristössä jälkeläisten monimuotoisuus on etu, joten useimmat eliöt lisääntyvät seksuaalisesti. Siksi niillä on joukko sukulaisia, joilla on osittain samoja, osittain täysin vieraita geenejä. Geenin kannalta on sama, siirtyykö se tulevaisuuteen minussa vai hajautetusti minussa ja sukulaisissani. Tätä kutsutaan sukulaisvalinnaksi. Vaikka geenivalinnan roolista kiistellään yhä kiivaasti, näkemyserot koskevat lopulta vain aste-eroja - missä olosuhteissa jokin muu valinnan muoto voi toimia? Sukulaisvalinnan edellytyksenä on sukulaisten erottaminen geneettisesti etäisemmistä yksilöistä. Eläimet ameebasta kädellisiin ja kirvoista variksiin näyttävät sen taitavan. Nyt evoluutiobiologian pioneerit kertovat osoittaneensa tämän myös ihmisillä (Debra Lieberman, John Tooby & Leda Cosmides, 2007: The architecture of human kin detection. Nature 445: 727-731). Sukulaisten tunnistaminen on tärkeää omien geenien auttamisen lisäksi toisestakin syystä. Liian läheisten sukulaisten kanssa lisääntyminen tuottaa heikosti toimivien resessiivisten alleelien kasautumista, sisäsiittoisuutta, ja siten lisääntymismenestyksen heikkenemistä. Myös loisten tiedetään haittaavan enemmän geneettisesti yhdenmukaisia isäntiä. Yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista tiedemiehistä, Edward Westermarck tunnisti tämän, ja lanseerasi insestitabun käsitteen vuonna 1891. Eetun mukaan meillä on synnynnäinen taipumus inhota lisääntymistä oman perheen jäsenten kanssa. Sigmund Freud sotki Westermarckin perinnön kymmeniksi vuosiksi tyhjästä sepittämällään, täysin vastakkaisella Oidipuskompleksillaan. Nyt insestitabu on joitain hörhöpiirejä lukuunottamatta otettu takaisin psykologiseen käsitteistöön. On aika tutkia asiaa syvemmin. Ihmisen tapauksessa elämää muuttavat manipulatiiviset kokeet eivät ole mahdollisia. Olemassa olevia eroja hyväksi käyttäen voidaan sentään selvittää jotakin. Liebermanin, Toobyn ja Cosmideksen tutkimuksessa selvitettiin 600 ihmisen suhtautumista sukulaissuhteiltaan erilaisiin perheenjäseniin. Tutkijat eivät mitanneet suoraa sukulaisuutta, vaan käyttävät kahta havainnoitavaa muuttujaa (yhteyttä äitiin syntymän lähellä ja yhdessä eletyn ajan pituutta) todennäköisen sukulaisuuden mittana. Tärkein käytetyistä muuttujista on maternal perinatal association (MPA). Jos äiti pitää syntymän jälkeen lasta sylissään, äiti on todennäköisesti lapsen biologinen äiti ja tilanne on molemmille oiva tilaisuus leimautumiselle. Jos perheen lapset näkevät biologisen äitinsä pitävän synnytyksen jälkeen lasta sylissään, lapsi on todennäköisesti sisar. Kuopuksilla tämä ei luonnollisestikaan toimi, joten heitä varten tutkimukseen piti valjastaa heikompi muuttuja. Tulokset olivat selviä. Varsin yhdenmukaisesti vastaajat olivat altruistisempia geneettisesti samankaltaisena pitämäänsä perheenjäsentä kohtaan, inhosivat insestiä samankaltaisten kanssa ja suhtautuivat torjuvimmin ulkopuolisen insestiyrityksiin lähisukulaista kohtaan. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, etteivät samassa perheessa kasvaneet avioidu kovin hanakasti toistensa kanssa. Nyt Lieberman, Tooby ja Cosmides kertovat osoittaneensa, että meillä on synnynnäinen taipumus etsiä perheenjäsenistämme vinkkejä heidän geneettisestä samankaltaisuudestaan kanssamme. Hieman tämä tulos jättää onton olon. Tutkijat kyllä pohtivat ja analysoivat vaihtoehtoisten hypoteesien mahdollisuuksia, mutta silti. Muilla eliöillä sukulaisten tunnistamisessa käytetään hienompia systeemejä. Meillä on mahdollisuus erottaa kenties kymmeniä tuhansia hajuja. Eikö sukulaisten tunnistaminen onnistu näillä? Onko ainoa keino tarkkailla äidin syliä? Voi olla ettei hienompaa fysiologista mekanismia ole tai ettei sellaista tarvita. En yhdy näkemykseen siitä että Cosmides ja Tooby tuottaisivat vain kosmista tuubaa. Toivottavasti jotain ylevämpää on kuitenkin tulossa. Amisten nousu 50 000 vuotta sitten suurta osaa pohjoisesta pallonpuoliskosta asutti neanderthalinihmisenä tunnettu ihmislaji. Kahdenkymmenen tuhannen vuoden kuluttua tästä neanderilaisia eli vain yksittäisiä ryhmiä siellä täällä. Tilalle tunkivat meidän esi-isämme, joita voitaisiin kutsua vaikka amiksiksi (AMI = anatomisesti modernit ihmiset). Jääkauden päätyttyä neanderilaiset ulos kiilanneiden jälkeläiset saivat Jared Diamondin ympäristödeterministisen hypoteesin mukaan luonnonmaantieteellisen kehityspotkun. Eurooppalaiset valloittivat Amerikat - ei päinvastoin. Eurooppalaiset ottivat Afrikan heimoyhteisöt hallintaansa ja muodostivat näistä keinotekoisesti rajattuja siirtomaita - ei päinvastoin. Tämä näkyy yhä teollisuusmaiden ja kehitysmaiden epätasa-arvona. Neanderilaisten katoamisesta on epämääräinen, mutta väistämätön syy-yhteys Inka-kulttuurin luhistumiseen ja Ruandan kansanmurhaan. Mitä jos neanderilaiset olisivat säilyneet Euroopassa ja meidän esi-isämme vain Aasiassa, Afrikassa ja Oseaniassa? Miksi neanderilaiset katosivat?Clive Finlayson ja José S. Carrión tiivistävät tuoreimmat käsitykset neanderilaisten ja nykyihmisen kohtaloista vilvakassa Euroopassa review-artikkeliinsa, joka ilmestyy Trends In Ecology and Evolution -julkaisussa lähiaikoina (Finlayson, C. & Carrión, J.S. 2007: Rapid ecological turnover and its impact on Neanderthal and other human populations. TREE, in press). Neanderilaisten tappion syyksi on mm. ehdotettu meikäläisten aggressiivisuutta tai taudinkestävyyttä, eroja älykkyydessä ja siten metsästystaidossa ja geneettistä sekoittumista. Selvää vastausta kysymykseen ei tässäkään anneta, vanhat kuviot vain sotketaan. Finlayson ja Carrión painottavat ilmastollisia tekijöitä. Neanderilaisten katoamiseen johtanut ajanjakso sisälsi siitepölylustojen perusteella poikkeuksellisen rankkoja ilmastonvaihteluita. Finlayson ja Carrión luopuvat myös kokonaan dikotomiasta kahden ihmislajin välillä, vaikka nämä eivät nykyisen tietämyksen mukaan risteytyneetkään. Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa eli eri tavoin toisiinsa vaikuttaneita yhteisöjä, joiden kulttuuriset piirteet vaihtelivat osittain jopa lajista riippumatta. Ilmaston vaihdellessa ryhmät ottivat käyttöön erilaisia keinoja ravinnon hankintaan. Avoimella steppitundralla käytettiin raskaampaa aseistusta, metsissä kevyitä pyytöjä. Suuri osa amisten asuinsijoista Välimeren rannoilla säilyi ilmastonvaihteluista huolimatta ikiroudan ulottumattomissa, ja siten metsäisinä, eliöstöltään monimuotoisina. Pohjoisessa sen sijaan uhottiin jatkuvaa muutosvastarintaa. Yksittäisiä yhteisöjä katosi. Suurin osa näistä metsiin joutuneita neanderilaisheimoja. Toiset menestyivät. Suurin osa näistä harvapuustoisen steppimaiseman runsaudensarveen tupsahtaneita amiksia. He eivät yltäkylläisyyttä pyytäneet ja se tuli heille yllätyksenä. Kävi tuuri. Nyt alkaa hahmottua sekin, mistä ruotsalaiset ovat polveutuneet. Ja se miksi ilmastonmuutoksesta on syytä vouhottaa relativistinkin. Muutamien asteiden lämpötilanvaihtelut hävittävät kulttuureita jopa tehokkaaammin kuin eliölajeja. 16 February Jotkut menee sekaisinTänään minun piti olla kamera tanassa Wanhojen tansseissa Tikkurilan Valtti-areenalla. Kati lähti eilen iltasella käymään lääkärissä mahakipua selvittämässä sillä aikaa kun minä olin aikuislukiolla valvomassa ylimääräistä koetta. Arkadian yhteislyseolla tanssittiin jo illalla. Seurasin säkenöivää kauneutta koevalvonnan ohessa. Selvisin kotiin hyvissä ajoin, ja ryhdyin virittelemään kameraa perjantain koitokseen. Sony Cybershot DSC-R1 oli ratkaisuni. Siihen kiinni Metz Megablitz MZ-2 -salama. Zeissin objektiivi piirtää pimeässä salamoitunakin niin terävää särmää, että kuvia täytyy pienennettäessä pehmentää. Testailin myös yhdistelmän kohinaa, ja päädyin optimaaliseen arvoon ISO200. Jos herkkyyden jättäisi automaatille, suurin osa kuvista syntyisi turhan herkällä kennolla ja kohisisi kuin sinipunaisessa hiekkamyrskyssä. Kahdeksangigaiseen korttiin mahtuisi viidentoista vuoden Wanhojen kuvat. Ehtisin laukaista tanssien aikana ehkä 200 kertaa. Katia ei kuulunut. Sitten hän soitti. Tulehdusarvot olivat koholla. Olo hutera. Siltä seisomalta kamera laukkuun ja taksilla kirkonkylään. Sitten yhdessä omalla autolla Hyvinkään sairaalaan. Odotusta, kokeita ja lisää odotusta. Vuorokausi vaihtui. Kun lopulta pääsimme lähtemään, tiesimme vain että jokin oli vialla. Odottaminen sairaalan aulassa turhautti. Epätietoisuus pelotti. Nukuimme molemmat huonosti. Vaikka tämänpäiväiset kokeet osoittivat arvojen paranemista, olen ollut pihalla koko päivän. Ei puhettakaan tanssien kuvaamisesta, vaikka opiskelijat tuntuvat kovin tärkeiltä. Odottaminen ja tietämättömyys kiukuttivat edelleen. Väsytti. Syntymään on aikaa vielä kuukausia, ja vastuu tuntuu jo nyt liian raskaalta. Muistan tärisseeni nurkassa harmaana kun Luna-kissa sairasti vatsatautia. Pieni eläin kuihtui, enkä voinut asialle mitään. Eläinlääkäri veloitti lähemmäs 400 euroa yhdestä käynnistä, ja vaikka Lunan olemus nesteytyksestä koheni, lääkäri ei tehnyt minusta riittävästi. Olin (itsekseni mutisten) vihainen eläinlääkärille Lunan puolesta. Nyt olo oli samanlainen. Se uuvutti ja vei objektiivisuuden. Miten jaksan kantaa vastuuta lopun ikäni? Mitä jos ryhdyn vaatimaan omalle lapselleni erityiskohtelua? Yli-inhimillisiä ponnistuksia lääkäreiltä, hoitajilta ja opettajilta? En tosin osaa hakea syyllistä muista, vaan soimaisin itseäni kun en ehdi enkä ole perehtynyt. Vuokrasimme illalla tositapahtumiin pohjautuvat DVD-elokuvan The Night Listener. Robin Williams esittää radiotoimittaja Gabriel Noonea, joka hakee tarinoita yölähetykseensä. Hänelle annetaan 14 vuotiaan pojan, Peten käsikirjoitus, jossa Pete kertoo kokemuksistaan kellarista - lapsipornovideoiden kuvauksista. Organisaattoreina ovat hääränneet äiti ja isä. AIDSia sairastava Pete asuu hänet adoptoineen naisen luona. Gabriel ystävystyy pojan ja adoptioäidin kanssa puhelimitse, mutta alkaa entisen poikaystävänsä kanssa keskusteltuaan epäillä huijausta. Sokean adoptioäidin tavattuaan sairas juoni alkaa hahmottua Gabrielille. Nainen on keksinyt tarinan ja opetellut imitoimaan nuoren pojan ääntä saadakseen huomiota. Yhden sortin Münchausenin syndrooma siis. Täti oli pahasti sekaisin, eikä edes sokea. Juoni ei ole kovin kummoinen. Elokuva on liian lyhyt luodakseen riittävän syvän tunnelman, ja liian löyhä synnyttääkseen jännitteitä. Elämän kiemurat ovat opettaneet, etteivät tämänkaltaiset ihmiset ole kovinkaan harvinaisia. Elämä on tässä teemassa elokuvaa suurempi. Vanhemmuuteen ja lasten hyvinvointiin liittyvät teemat kiinnostavat silti nyt kovasti. Penkki painui
14 February JoneTietokone-lehden profiilissa on ystävänpäivänä Suomen ilkein mies. Jone Nikula on vastenmielinen äärikonservatiivi ja ärsyttävä radikaali. Sota viehättää luutnanttia. Käpykaartilainen seura niinikään. Kova viihdebisneksessä menestyvä, suvereenilla tavalla älykäs, kouluja käymätön, televisiossa ilkeilevä, rötväkkeen oloinen, petomaisen lutunen pitkätukka laukoo ajatuksia joita on vaikea olla kuuntelematta. Harva taitaa allekirjoittaa Nikulan jokaisen mielipiteen - ajattelevasta ihmisestä on siis kysymys. Itse myötäilen Nikulan käsitystä blogikulttuurista (tai lähinnä siitä miltä se äkkiseltään näyttää): "Idiootit höpisevät löysää paskaa verkossa...sehän on kuin kiipeäisi siirtolavan päälle ja alkaisi huutaa ajatuksiaan. Säästän muilta nolostumisen vaivan". Löysästä paskastahan blogeissa on etupäässä kyse. Blogilista on täynnä jankkia, jossa joku kertoo: "Tänään väsyttää kovin". Muut kommentoivat: "Niin väsyttää minuakin, muutei aivan yhtä paljon kuin eilen". Muutama tuhat kiinnostunutta sitten lukee. Joku tekee fiktiivistä itsemurhaa, ja kymmenet lohduttavat. Joku on eronnut ja ex-siippa on pappi tai pahis - joskus jopa molempia. Muut tarjoavat täysin tuntemattomalle fiksuja neuvojaan avioerosta selvimiseen. Luulevat auttavansa. Moni kertoo sairastavansa vakavaa depressiota, mutta kirjoittaa kuin aurinko. Useimpien lukijoiden mielestä on kunnioitettavaa tuoda sairautta näin esiin. Meitä depression läpikäyneitä feikki loukkaa, tai ainakin ärsyttää. Nikula ja monet muut näkevät blogeissa taas vain tämän Seiska-Oho-osaston. Julkisuudesta elävä ihminen ei voi ymmärtää miten elämällä ilman yleisöä voisi olla merkitystä. He unohtavat tyystin perinteiset verkkopäiväkirjat. Ei huudeta siirtolavalta, vaan kirjoitetaan muistiinpanoja vihkoon ja jätetään vihko vakipaikkaan lojumaan. Joku voi käydä lukemassa jos muistaa vihkon sijainnin. Lukeminen ei merkitse vaan kirjoittaminen. Minusta se on kaunista. 11 February Värejä Sininen hetki oli sinipunainen. Pyhäpäivä työtä ja siksi arkisen harmaa. Ruoho sen sijaan on toisaalla mehevän vihreää. Tekisi mieli ottaa kamerareppu selkään ja lähteä maisemaan. Tai kaivaa mela naftaliinista ja heittää kanootti auton katolle. Tai uppoutua Huovisiin. Tai kiihtyvään keskusteluun ihmisyyden evoluutiosta. Ei. Ei. Sunnuntai on kulunut taas kokeiden ja portfolioiden parissa. Viikolla tarmo suuntautuu sosiaaliseen toimintaan, joten osa talvilomasta on tuhrattava työtouhuihin. Palkka olisi sama vaikka tekisin kokeet lottokupongille ja pisteyttäisin ne minuutissa. Jokin kummallinen työmoraali vain ajaa toteuttamaan opetustyön henkeä. Vaalikeskustelussa ehdotettiin, että valtion pitäisi jakaa työelämän ulkopuolelle jääneille tonni kuussa käteen. Kovin kummoisesti tulotaso ei siis putoaisi jos jättäisin tämän riekkumisen. Työssä on tietysti sosiaalinenkin puoli. Vaan jos koepapereista ja portfolioista irtautuminen antaisi enemmän aikaa sosiaalisiin rientoihin? 09 February Voroja!Ovikello keskeytti kauneusunet. Jäin rumaksi. Naapurit kutsuivat pöllämystyneinä talon väkeä koolle. Alakerran kanakoppivarastoon oli menty voimalla, seitsemän tai ainakin kolmen miehen. Yhtä lukuunottamatta kaikki varastojen lukot oli napsaistu poikki. Kelpo tavara oli kerätty parempaan talteen ja tyhjän muistoarvon esineet levitelty lattioille. Yliopiston akkuporakoneet olivat ainakin kelvanneet, samoin oma johdollinen ja jokusen satasen arvoinen teräsarja. Emme saaneet aikaiseksi kiikuttaa vanhaa leivänpaahdinta kirpparille. Nyt sekin on hoidossa. Aivonystyröitä täytyy vielä hinkata ja varastoa tonkia muiden menetysten hahmottamiseksi. Tuho harmittaa, mutta päällimmäisenä on pelko. Seuraavaksi tullaan kai tupaan. Täytynee hommata amerikkalaiseen tapaan tuliluikku, ja ampua kaikki sadan metrin säteelle tulevat. Ainakin sellaiset joilla on sänki ja epäsymmetrinen lärvi. Saataisiin rikollisuus vähenemään. Jos jotain positiivista hakee...oli kiva tavata naapureita ja ystävällisiä poliisisetiä. Tuskastuksissani en saanut aloitettua koeruljanssia. Enkä nukuttua. Jotta jotakin, treenasin tulevien kotisivujen tuottamista. Tarkoituksena on ympätä verkkopäiväkirja, opetusmateria, luonnontutkijan opas, valokuvat, kirjoitukset ja muu harrastusmateriaali yhteen. Domain (www.sipura.fi) odottaa tuppaamista. Kuinka sattuikaan, kuvagallerioita on tulossa rutkasti. Nyt domainia koristaa harjoituskappale. 07 February Ultra
|
|
|
