| Mika's profileMixmaailmaPhotosBlogLists |  Tools  Help |
|
27 April Mieluummin vanha kuin aikuinenNyt olen virallisesti vanha. Mekrijärven kolmeviikkoisen kenttäkurssin ajan asiaa pohdittuamme päädyimme heinäkuussa 1993 seuraavaan klausuuliin: mies on vanha viimeistään silloin kun häntä kohdellaan rautakaupassa aikuisena. Viime vuonna olin Klaukkalan K-raudan noutopihalla vielä Mitäs pojalle? Tänään sain vastaanottaa nestekaasupullot (komposiittia - porvari kun olen) runsain teitittelyin, ja pahoitteluin. Nyt alkaa siis kuolon odotus. Ei tarvitse enää säästellä sepelvaltimoa ja rumpukalvoja. Syön sikaa ja kuuntelen raskasta räimettä koko kesän. Kaasua on. Ja Kesävainaja tulee. 21 April PorotTiedän tehneeni töitä. Poroa varisee kynttilän kaikista päistä. Neljän oman ryhmän lisäksi olen sijaistanut kolmea. Kahdeksatta ryhmää olen laiminlyönyt opettamalla samaan aikaan omaa mantsan ryhmääni. Oppitunnit vievät päivästä seitsemän tuntia. Ei paha, sanoisi konttorirotta. On se paha. Ei kannata kysyä rotilta. Kertokoot näyttelijät kun alaa paremmin tuntevat. Jaksaisin tätä vielä muutaman viikon, mutta koeviikolla nousisi tie pystyyn. Pikaisen laskutoimituksen perusteella tulisin viettämään toukokuun lopussa vähintään seitsemän unetonta yötä, eikä aika silti riittäisi ympäristöekologian kurssin säädylliseen päättämiseen. Toinen laskutoimitus on imponoivampi. Jos jaksaisin paahtaa tätä tahtia läpi lukuvuoden, bruttokuukausipalkkani olisi reippaasti yli 6000 euroa. Rahoittaisin tuntuvasti hyvinvointiyhteiskuntaa. Olisin hyvä ihminen. Jos jaksaisin. On kiehtovaa käpertyä tonkimaan omaa napaansa eli reflektoida silloin kun liikkumatilaa on niukasti ja minuuttiaikataulu puristaa. Olen silloin tulessa. John Lennonia mauttomasti ja luvattoman vapaasti mukaillen: olen silloin luovampi kuin Jumala. Pakon on pakko olla paras muusa kun liukuhihnaoppitunteja luodaan metronomin tahtiin tyhjästä. Luennointi on lukio-opetuksessa aina helpoin ratkaisu, joten siihen ratkean kun happi loppuu. Opiskelijatkin sitä yleensä toivovat - saavat unelmoida rauhassa. Näin pitkiä päiviä en voi paasata läpeensä, sillä ääni ei kestäisi. Biologian kakkoskurssilla askarreltiin siksi paperista DNA-malli. Pedagogisesti nappiratkaisu! Äsken aloin katsella David Attenboroughn dokumenttia kasvien kukkimisesta yrittäessäni keksiä passiivista ajankulua biologian ykköskurssin lisääntymistunnille. Attenborough on ainoa luontodokumenttien tekijä joka ymmärtää riittävästi biologiasta innostaakseen jopa alaa vuosikausia opiskellutta, joten oli vain ajan kysymys milloin lamppu syttyy. Muistin tämän kevään reaalikoetehtävän kukan rakenteesta ja pölytyksestä. Oppilaat saisivat ratkoa YO-tehtävää katsellessaan kankaalta DVD:tä. Vou! Näin kun sujuisi aina. Olisin hyvä opettaja. Jos sujuisi. Päivittäisen mielenpahoittamisen suoritin keskittymällä vartiksi blogeihin. Sattumalta ajauduin kahteen blogiin joissa haukuttiin Matti Vanhasta. Ymmärtävätköhän nämä tapaopiskelijat ja lukion keskeyttäneet toimittajat lainkaan, että pääministerilläkin on isä, äiti, puoliso, lapsia, ja muita läheisiä jotka saattavat ottaa huurupäiden jutut tosissaan? Että uho saattaa satuttaa? Eikö näillä kapisilla räksyttäjillä ole häpyä kun he poimivat kasaan median pahimmat ylilyönnit, ja tulkitsevat pääministerin puheita tarkoituksella väärin? Hä? Matti Vanhanen kestää kyllä itse. Tiedän sen sillä olen nähnyt hänen ostavan Klaukkalan S-marketista piimää ja makkaraa. Kun ihminen on keitetty riittävän kitkerissä liemissä, hän ostaa spurguneväänsäkin niin ettei henkinen vahvuus mahdu markettiin. Muiden tapaan minäkin olen näyttänyt hänelle kaupassa vain päälakeni. Harmi ettei pääministerillä ole samaa vapautta vastata kritiikkiin kuin rockmuusikoilla: Vetäkää kusipäät itte perässä! (lähes suora lainaus Jouni Hynyseltä ja Toni Wirtaselta). Onneksi minä sentään olen hyvä ihminen. Ja opettaja. 19 April Mc Ravitsemuskasvatus etenee. Perhe kävi tänään ensimmäisen kerran yhdessä McDonaldsissa. Hesen mössöt tympivät minua, mutta eivät jostain syystä rahvasta. Turkulainen roskasyöttölä on ajanut delikantin skotlantilaisravintolan ahtaalle, joten lähimmälle Mäkille kertyi yllättävästi matkaa. Kaivokselaan saakka piti körötellä. Matka oli mitätön hinta, sillä McDonaldsilla on minulle mittaamaton merkitys. Opiskeluaikoina Joensuussa me sivistyneet vietimme ämseetorstaita miellyttävässä ympäristössä samalla kun muut piereskelivät yliopiston laskikaukaloiden roskarokkaa. Väitöskirjani viimeiset puoli vuotta ovat syntyneet mäkin burgereilla. Laihduin hieman, ja voin silloin paremmin kuin koskaan. Ennen tätä olin jo kerännyt Yhdysvaltain mäkeistä muutaman kuukauden aikana melkoisen aineiston. Lähelle Taco Belliä hivuttautuva texmex-cuisine Meksikon rajaseuduilla tai gumbomainen möhjö syvässä etelässä eivät viehättäneet, mutta Grand Canyonin jylhä hirsimäkkäri suurine maitolaseineen ja litraisine pirtelöineen oli ikimuistoinen elämys. Emämaassa Mäkistä tuli minulle myös pyhä palvonnan kohde, jonka puolesta loukkaannun, ja jonka puolesta taistelen. Jossain Atlantan seudulla pikkutunneilla mikrossa lämmitettyä BigMacia pidän edelleen yhtenä julmimmista pyhäinhäväistyksistä. Nyt mäkkivierailut ovat supistuneet korkeintaan kertaan vuodessa. Pitäisi varmaan käydä useammin, sillä perheen mäkkikulttuuri on retuperäinen. Otso söi kupillisen ketsuppia (käyttäen ranskantikkua lusikkana) ja puolikkaan nugetin. Katikin jätti burgerinsa kesken. Jälkiruoka sentään maistui kaikille (Lotalle epäsuorasti). Lähes 2.5 desiä mansikkapirtelöä on Otson kokoiselle paljon. Ja voi sitä riennon riemua. Ronaldin puljun selkeät värit ja muodot eivät ole sattumaa. Mc oli Otsolle Satumaa. Hovisuosittelijani Kaken ehdotuksesta katsoin eilen Sean Pennin ohjaaman Erämaan armoilla (Into The Wild). Viisi tähteä antaisin, jos minulla olisi valta tähtiin. Lähes dokumentin uskollisuudella tositapahtumiin nojaavan elokuvan pohjalla on perinteinen roadmovie, matka jonka aikana katsojalle avataan vapauden käsitettä. Erämaan armoilla on kuitenkin paljon enemmän. Se on kasvutarina, aisoposmainen opetus, kumarrus erämaalle, luontokuvaesitys, sukellus ihmisenä olemiseen ja muistutus erilaisuuden itseisarvosta. Elokuva on kuvattu autenttisilla kuvauspaikoilla, ja tavasta poiketen myös äänitetty lähes kokonaan kuvausten yhteydessä. En ole aiemmin osannut arvostaa Sean Penniä, mutta nyt tekee mieli katsoa muutama muukin hänen ohjaamansa ja näyttelemänsä pätkä. Pääosaa esittävä Emile Hirsch ansaitsisi jonkunnimisen patsaan. Omistautumisesta ei kerro yksin painonpudotus rangoksi, vaan koko olemuksen muutos. Elokuvan lopussa näytetään kuva oikeasta Christopher McCandlessistä vähän ennen kuolemaansa. Tajusin sen vasta kun asia väännettin rautakangesta making of -dokumentissa. 18 April Paperi17.4. klo 14.25. Uusintakoevalvojana. Opettajat olivat jättäneet Xerox-laatikon kanteen luotaantyöntävän näköisen läjän koepapereita. Kielten opettajien kokeet muodostuvat leikellyistä ja liimailluista tekstinpätkistä, jotka on kopionkopionkopioitu varhaisemmilta vuosikymmeniltä. - joka toisella kerralla vahvasti vinoon. Matikan maikkojen paperit ratisevat kuivuuttaan. Jos fonttia vielä pienentäisi, teksti hulahtaisi läpi paperin huokosista. Äidinkielen opettajat tunkevat kokeen mukaan kaiken tekstiä sisältävän keräyspaperin vyöryvien pöytiensä sedimenteistä. Sellaista kutsutaan aineistokokeeksi. Historian kokeet menivät naapuriluokkaan. Ovatkohan ne sellaisia kuin aiemmissa kouluissa? Kolme numeroitua sanaa, jokaisen perässä kysymysmerkki. Merkantilismi? Kansainvaellukset? Ristiretket? Ja sitten se ainoa minun kokeeni. Hanna tutkii sitä tarkkaan. Hanna oli sairaana kokeen aikaan - minulla ei juuri ole tapana antaa nelosia. Koepaperi on kaksipuolinen värituloste. Kuvat on skannattu huolella ja käsitelty Paint Shop Prolla minun mittapuullani virheettömiksi. Jos jollekin riville on jäänyt orpo sana, olen leventänyt marginaalia millimetrin nykäyksin kunnes sana on päässyt kaltaistensa seuraan. Jos joku rivi on tämän seurauksena alkanut harittaa, olen lisännyt sekaan jokusen merkityksettömän sanan. Olen ojentanut käteni kerta toisensa jälkeen suoraksi arvioidakseni kokonaisuuden harmonisuutta. Olen halunnut olla varma kokeen olemuksen levollisuudesta. Ja mitä kokeessa tivaan? Ei muistijälkeä. Pianovihreitä siihen jäi. 15 April SplitsPersoonani on jakaantunut. Olen oman itseni lisäksi sairastavan kollegan sijainen. Käytännössä tämä tarkoittaa normaalien ihmisten mittaisia työpäiviä, ja hätäisiä yösuunnitelmia siitä, miten pikaisesti pystyn laatimaan tuntisuunnitelman opiskelijoiden laahustaessa luokkaan. Tänäänkin olen ehtinyt olla tilanteessa. Hätkähdin valmiissa maailmassani kun Bi1-kurssin laahustajat saapuivat erikoisessa kokoonpanossa. Huomasin opettavani kolmen sijaistusryhmän sijaan neljää. Sitten inspiroin ja perspiroin. Sellainen on ovenkahvapedagogiikkaa haastavampaa. Reflektio ja representaatio sekoittuvat muhevasti höyryävää lantaa lötsäytteleväksi prosessiksi. Kati helisee kotona tutkijaluonteisen Otson ja yhä pidempiä pulautuskaaria heittelevän Lotan kanssa, joten kuorrutan läjäni pistävällä syyllisyydentunteella. Muistelen neuvolan ohjeita: isäkin voisi osallistua. Kotitöihinkin. Yritän unohtaa löyhkän ja keskittyä sen ainoan huolella suunnitellun kurssin vielä toteutumattomiin suunnitelmiin. Uskalsin laittaa ympäristöekologian kurssin aikataulun opiskelijoiden nähtäväksi, vaikka minulla ei ole hajua siitä onko suunnitelma edes teoriassa toteutettavissa yli 30 opiskelijan ryhmällä. Tänä iltana edetään sentään vielä massapedagogisesti. Luennoin kuivasti monimuotoisuudesta, minkä jälkeen katsellaan tehtäviä tehden Attenboroughin dokumentti saarien eliöiden erityispiirteistä. Maanantaista lähtien ryhmän on jakaannuttava, jotta muutoksia neuroniaktiivisuuteen saataisiiin aikaan. Kun ryhmät toimivat eri aikaan, saan luonnollisesti palkan vain yhdestä. Muutama sunnuntai nuorisotyötä talkoilla. Kymmenkunta iltaa siihen päälle, jotta ympäristökasvatustavoitteet toteutuvat. Niin opettajat toimivat. Kaikkien pitäisi toimia niin. Töissä ei pidä olla. Työt pitää tehdä. Netistä luen katkeria kommentteja siitä, miten opettajat saavat koko päivän palkan vain muutamasta oppitunnista. Tuota, miten sen nyt selittäisi? KuljaillaKuusi tuntia aikaa olla yksin. Kuljeskelin soilla. Petkelsuolla ja Kurkisuolla. Petkeleisiin en törmännyt, kurkiin vain Petkelsuolla. Turve oli vielä jäässä, samoin isommat allikot. Kirkkaat lumensulamisvedet saivat pinnan näyttämään vaikeakulkuiselta. Huhtikuisella suolla on erikoisia värejä. Etenkin pakkasen panema punainen ja jään rutistama vihreä. Niittykirviset tanhusivat soidintaan. Jokunen kulorastas rusautteli. Kuovi kuittasi. Muuten oli hiljaista. Kuljailin vain.
10 April RaahustajatVanhankin musiikkimaku jalostuu. Doom metallia olen pitänyt tyylikkäimpänä musiikin muotona jo pitkään. Doomissa kaikki imelä on riisuttu rujon kauneuden päältä. Onnistuneessa doomissa ei ole mitään kevyttä. Funeral doomia kohtaan olen ollut epäluuloinen - äärimusiikin ääripää ei voi sopia kaltaiselleni keskitien tavantallaajalle. Funeral doom on kaikkien hitainta. Hauturit asettavat soinnun kohdalleen, ja vetäytyvät kupposen ääreen pohtimaan, millaisen harmonian seuraavaan tahtiin rakentaisi. Jotta levylle saisi mahdutettua edes muutaman kourallisen tahteja, kappaleiden on oltava yli kymmenen minuutin mittaisia. Viemärikorisijoiden aiheet pyörivät epätoivosta täydelliseen tyhjyyteen, itsemurhasta iänkaikkisen elämän kiroukseen. Funeral doom on ikuinen pitkäperjantai. Hautajaissaaton estetiikka on varsin helppo ymmärtää. Asiaan perehtymättömän järkiajattelijan on silti vaikea käsittää, miten sellainen minun arkeeni istuisi. Puolisen vuotta sitten huomasin ennakkoluuloni ongelmallisiksi (naistutkijoiden käsite - käytetään kritisoitaessa jumalaisten auktoriteettien totuudesta poikkeaa mukatieteellistä mielipidettä, jonka puolustajalta pitäisi ampua munat ulos takaraivosta). Kiemura valaistumiseen (tai ehkä tässä tapauksessa hämärtymiseen) oli sen verran äkkiväärä, ettei mainosmiesten kannata rakentaa tapauksen varaan laajamittaista markkinointistrategiaa. Tarina alkoi jätekatoksesta. Kiinnitin heti ensimmäisinä päivinä nykyisessä asuntokompleksissamme huomioni pahvinkeräykseen tiuhalla tempolla ilmestyviin laadukasta tietotekniikkaa sisältäneisiin pahvilaatikoihin. Joku muukin arvosti laaturautaa! Puolitoista vuotta myöhemmin etsin verkosta jotain metallimusiikkiin liittyvää faktaa, ja ajauduin sattumalta Colosseum-nimisen riihimäkeläisorkesterin sivuille. Luin ensimmäiset rivit, ja takerruin yksityiskohtaan jossa Colosseum kertoi levyttäneensä Klaukkalan D-studiolla. Pahvinkeräys, Katin maininta toisaalle muuttaneesta studiomiehestä ja joskus muutaman tahdin verran kuuntelemani funeral doom yhdistyivät mielessäni. Oli pakko hankkia Colosseumin ensimmäinen levy. Millaista musiikkia Klaukkalassa oli saatu hyvillä vehkeillä aikaan? Colosseum oli seisauttava kokemus. Yksinkertaisten, äärimmäisen onnistuneilla harmonioilla tuettujen melodioiden varaan rakennettua melankolian voimaa. Ei mitään ylimääräistä. Funeral doom ei ole sattumalta yksi kaikkien suomalaisimmista musiikkityyleistä. Tämän riihimäkeläiset osaavat. Colosseumin kakkoslevy Chapter II: Numquam lisäsi mukaan mausteita aina trumpettiin asti säilyttäen kuitenkin ehdottoman tyylitietoisuuden. Sen enempää sulattelematta hakeuduin Ablaze in Hatredin (The Quietude Plains) ja hieman enemmän melodiseen death metalliin kallistuvan Depressed Moden (..for Death..) pariin. Koska funeral doom on syntynyt Suomessa, alan pioneereihin piti luonnollisesti perehtyä - Skepticismin uusin (Alloy) on loistava. Italialainen Pantheism ja brittiläinen Esoteric yli 20 minuutin kappaleineen vakuuttivat. Norjalainen Funeral on tosissaan, sillä jo kaksi yhtyeen jäsentä on tehnyt itsemurhan (ei tietenkään bändin ajamana - bändi piti heidät hengissä yllättävän pitkään). Funeral doomin rajoilta löytyi myös saattometalliksi vääntöään kutsuva Saattue, jonka sanoituksiin tekisi mieli puuttua, mutta jonka tyylitietoisuus yltää lähes Colosseumin tasalle. On hienoa löytää uutta vielä vanhoilla päivillään. Ja vieläpä purjehtimatta merta edemmäs. Ihan vaan työn ohessa, verkosta ja tietokoneen kovalevyltä.
07 April Runsauden pulaaRunsas koulupäivä. Aamulla kello 8.05 luokkaan saapui 41 maantieteen kakkoskurssin opiskelijaa. Osa ryhmästä oli matkalla New Yorkissa, ja osa toisaalla, joten kurssin osanottajamäärä on ensi viikolla vähintään 51. Luokassa on vain 39 tuolia, eikä juurikaan tilaa lisäistuimille. Illlalla klo 17.10 iltalukion ympäristöekologian kurssille ilmoittautui 29 opiskelijaa. Kurssi on tutkimus- ja retkeilypainotteinen, joten olin ajatellut 16 opiskelijaa ehdottomaksi ylärajaksi. Molempien ryhmien kanssa sopeudutaan. Välissä ehdin käydä Otson kanssa hakkuuaukolla luontoretkellä. Harmaapäätikka piipitti, palokärki kuikutti, kulorastas rätisi, joutsenet kailottivat, pyrstötiaiset sirahtelivat, isokäpylinnut klopsuttelivat, töyhtötiainen paljasti tulevan pesäpaikkansa, piekana vain lensi. Ihmettelin, miten sain teininä kompata päiväkausia tuollaisten havaintojen perässä. 05 April On siis kevätTämä oli suuri päivä pienelle Otsolle. Aamulla kakka molskahti ensimmäisen kerran huussipannuun. Idon supistajaksi oli luonnollisesti aseteltu WC-ankka, jotta poika ei menisi klosettiveden mukana. Potasta Otso ei perusta. Se on lapsia varten. Samantyyppinen haju toimi siltana unien yli iltapäivänkin repäisyyn: kävimme Otson kanssa kahdestaan Myllykoskella luontoretkellä. Ensimmäisen kerran olimme tasavertaiset. Minä en ollut vain ulkoiluttamassa Otsoa, vaan itsekin retkellä. Erityisen hieno kokemushan se oli. Otso hihkui ja kiljahteli makille haisevan Vantaanjoen jymistessä rinnettä alas. Elämyksen jälkeen maistuivat pillimehu, korvapuustit ja metukka leivän päältä. Leipä juustoineen jäi penkkinä toimineen koivunrungon alle yllätykseksi hauvalle. Kaakaon höyry epäilytti, joten se jouduttiin kaatamaan matosille. Hassusti piipittävälle pikkutikalle jäi vain pala repun taskuun kuivahtanutta omenaa. Harmaapäätikasta ja palokärjestä Otso ei piitannut. Iskän kotkotuksia.
SuuretSain vihdoin kirjoitettua lastun Juicesta (26.3.2009). Olin väsynyt, kiellä en, kun särkyi lumous. Rima oli niin korkealla, että tarvittiin vuosituhannen räkätauti oikeuttamaan tekninen, mutta silti harvinaisen haparoiva sukellus. Kykenen kirjoittamaan verkkopäiväkirjaan hyvinkin henkilökohtaisia asioita, mutta muutama rivi Juice Leskisestä tuntui ronkkivan liian syvältä. Kasvun happamanimelistä muistoistako johtunee, vaiko liian tarkasta peilikuvasta? Alla olevat kolme orkesteria ovat Juicea uudempia tuttavuuksia, mutta samalla tavalla vaikeita. Luovutan, ja tyydyn vain toteamaan: näillä kolmella viihdemusiikkiorkesterilla on elämässäni suuri rooli. Jostain syystä juuri nämä eivät taivu sanoiksi. En osaa kirjoittaa edes levyjen kappaleluetteloita niin että ne olisivat kohteensa arvoisia. Kirjoitan pakkomielteeni tyydyttämiseksi jotain, ja pyydän heti anteeksi. Ja häpiän sitten hiljaa.
2. Agalloch on helpommin lokeroitavissa, ainakin näennäisesti. Orkesteri aloitti rujolla blackmetallilla, mutta alkoi varsin pian terävöittää sointiaan akustisen folkin, rouhean doomin ja kauniiden klassisten väliosien vuoropuhelulla. Oregonilaista Agallochia on jopa ylistetty viikinkimetallibändiksi, joka kaikkein parhaiten tavoittaa viikinkitunnelman (kuka senkin tietää?). Agallochissa on kuitenkin jotain joka ei luokittelulla avaudu. Jotkut vain osaavat rakentaa maailman yhdellä soinnulla, ja pudotuksella ennen seuraavaa. Ja vaikka en intelletkuelleista perusta, älykkyys on toista. Agallochista vaatimaton älykkyys säteilee. Agallochin ystävät puhuvat usein orkesterista jota pitävät Agallochin sielunveljenä. Kanadalaisen yhtyeen nimi on Woods of Ypres. Sen levyjä ei roiku ihan joka oksalla, joten en tiedä moisista puista vielä mitään. Käyttäisin Woods of Ypresiä mieluusti peilinä kuten käytin Mael Mórdhaa yrittäessäni ymmärtää paremmin Primordialin salaisuutta. Jonkun mielestä kelttidoomia soittava irlantilainen Mael Mórdha on läheistä sukua maanmiehilleen. Ei ole. Yhtyeet ovat ennemminkin toistensa vastakohtia. Joku saksalainen filosofi voisi puhua jopa ontologisesta erosta.
3. Waltari. Toolia ja Agallochia palvotaan kritiikittä koska niiden musiikkia ei kukaan erehdy luokittelemaan popiksi. Waltaria aliarvioidaan, koska se on tehnyt myös tarttuvia popin kaltaisia kappaleita. Ja koska Kärtsy Hatakan nasaali lauluääni suorastaan kerjää inhoa. Waltaria on kuunneltava kaukonäköisenä, niin kaukaa etteivät puut erotu metsän reunasta. Levyllinen Waltaria on parhaimmillaankin vain kiitettävän rajoilla pyristelevää ammattilaatua. Kaksi levyllistä Waltaria vakuuttaa. Kolme levyllistä Waltaria hämmentää. Waltarin koko tuotanto ajaa todellisuuspakoon. Intian uskonnollinen kenttäkin on helpompi hahmottaa. Varhaisvuosien lastenlaulumaiset rallatukset, metallisinfonia Yeah, Yeah, Die, Die, pohjoinen yhteistyö Angelien kanssa, tiukkaan muottiin puritetut metallirypistykset, neonvaloisat jumpat . . . Waltari on kaimansa tasalla, alansa suurin.
03 April SisällöntuottajatHuoltotiimi lähestyi huolestuneena: Hyvä tilaaja. Koska roskapostin valituksia sähköpostin käyttäjät meidän webmail-järjestelmän, meidän Tutkimus osoittaa, että sähköpostiosoitteesi on vaarantunut, ja sitä käytetään lähettää roskapostiviestin meidän webmailjärjestelmä. Tämän vuoksi meidän verkko-insinööri tulee suorittaa elatusapua meidän webmail-järjestelmä, käyttäjätunnuksesi on pois käytöstä, jos et lähettää meille tarvittavat tiedot 48hrs. Informations Required: Sinun Koko Nimet, Sähköpostiosoite, Salasana, Vahvista salasana. Huomautus: Sinun on toimitettava nämä tiedot verkostomme insinöörien sähköpostia immidiate huomioon päivitys. Sähköposti: (accountupdate001@mail2world.com). Arvostamme yrityksesi ja kiitos käyttämällä webmail-palvelu.Webmail Huolto Team. Kyselin lisätietoa. Ovat ilmeisen kiireisiä tiimissä. Odotan. |
|
|
