| Mika's profileMixmaailmaPhotosBlogLists |  Tools  Help |
|
20 June Hyvä meidän joukkue!Evoluutioblogi Panda's Thumb kirjoittaa helpottuneeseen ja voitonriemuiseen sävyyn vaaleilla valitusta episkopaalipiispa Katherine Jeffert Schorista. Jatkuvien tiede-uskonto-oikeudenkäyntien maassa nyt vaikutusvaltainen Schori asettuu liberaalimman Raamatuntulkinnan kannalle ja tulkitsee maailmaa paitsi uskonsa, myös omien tiedekokemustensa kautta. Tätä bloggaaja Mayers tuulettaa kuin voittoa futiksen MM-kisoissa. Sitä minä vaan ihmettelen, onko evoluutiobiologialla tarve lähteä mukaan uskonsotiin? Onko todella juhlinnan aihe jos "meidän kannattajamme" saavutta jalansijaa "vastustajien leirissä"? Ehkä minä en vain ymmärrä amerikkalaista yhteiskuntaa riittävästi. Joskushan sitä huomaa olevansa sodassa vaikka ei haluaisikaan. Schori kirjoittaa muistelmissaan: "As a scientist and an Episcopalian, I cherish the prayer that follows a baptism, that the newly baptized may receive "the gift of joy and wonder in all God's works." I spent the early years of my adulthood as an oceanographer, studying squid and octopuses, including their evolutionary relationships. I have always found that God's creation is "strange and wonderfully made" (Psalm 139). ... The vast preponderance of scientific evidence, including geology, paleontology, archaeology, genetics and natural history, indicates that Darwin was in large part correct in his original hypothesis. I simply find it a rejection of the goodness of God's gifts to say that all of this evidence is to be refused because it does not seem to accord with a literal reading of one of the stories in Genesis. Making any kind of faith decision is based on accumulating the best evidence one can find what one's senses and reason indicate, what the rest of the community has believed over time, and what the community judges most accurate today." Ötzin töhryKenttäpäivän tauolla piti testata isän uusi ikikellujavene. Aurinkopanelin voimalla toimiva moottori olisi vienyt neljä tuntia pitkin Märkjärveä, mutta päätin soudella ja nauttia luonnon äänistä (moto ja sirkkeli). Vastarannan kallioon muinainen mies on maalannut punamullalla hirven, tikku-ukon ja siksak-viivaa. Töhrintä on viranomaistietojen mukaan tapahtunut 7000-5000 vuotta sitten. Mikä ihmeen voima pakottaa nuorison tällaiseen vandalismiin?
Kohtalolle mahdollisuusKymmenenen päivän kuluttua tulee kuluneeksi vuosi siitä kun Kati kirjoitti minulle nettideittipalvelun kautta. Olemme tuolloin (30.6.) liesussa, joten lienee oikea aika blogijuhlistaa vuosipäivää jo nyt. Tiesin etukäteen satavarmasti ettei netin kautta sitä oikeaa löydy. Paljon persoonallisia ja sydämellisiä ihmisiä bittiavaruudessa toki liikkuu, mutta myös paljon omia ongelmiaan pakenevia seikkailijoita, jopa omatunnottomia hyväksikäyttäjiä. Olin jo luopumassa toivosta kun Kati lähetti sähköpostin joka alkoi: "...tuleeko sinulle ikinä sellaista tunnetta, että asiat tapahtuvat tietystä syystä?" ja jatkui "...olenpahan sitten ainakin antanut kohtalolle mahdollisuuden. Ei tarvitse harmitella myöhemmin" (30.6.2005 klo 15:58:50). Sitten tapasimme jäätelöllä 18. heinäkuuta. Alkoi vuosi jossa suurin ongelma on ettei ongelmia ole. Olemme molemmat varsin taipuisia, joten uhkaavalta näyttävä ristiriita korjataan jo ennen sen kohtaamista. Ja mitä pelkäämme? Sitä että jos pieni ryppy rakkauteen joskus tulee, emme osaa suhtautua siihen, vaan luulemme kiiltomatoa lohikäärmeeksi. Kuukausia ensimmäisen viestin jälkeen Kati antoi minulle syntymäpäivälahjaksi kansion johon hän oli koonnut sähköpostit ja tekstiviestit ensimmäisien kuukausien ajalta. Viestit ovat mykistävää luettavaa. En tietysti usko kohtaloon, mutta...jos jokin johdatus kuitenkin...? MemuaaritTaas sitä ollaan muutaman tunnin yöunien jälkeen niin pirteinä että! Kati on käymässä Turussa ja minun pitäisi saada sillä aikaa tutkimustöitä etenemään niin että kesäloman voisi aloittaa hyvillä mielin viikon rauhoittumisella mökillä Rautavaaralla, kaukana kaikesta. Tämä kupehtiminen tarkoittanee nyt kuitenkin sitä että olen huomenna iittiläisessä metsässä paitsi hikinen, myös tokkurassa. Hyvä niin, sillä en näköjään osaa enää olla yksin kotona. Pari tuntia sen jälkeen kun olin heittänyt Katin junalle Vantaankoskelle, iski levottomuus. Kun en osannut tärinää töihinkään purkaa, päätin järjestellä kirjahyllyä. Taas iski ihmetys muistelmien ja elämäkertojen määrästä. Mikä niissä kiehtoo monilahjattoman kuulapään mieltä? Kirja-aineiston perusteella minulle ei näytä olevan mitään merkitystä sillä, millaisesta ihmisestä elämäkerta kertoo. Joukossa on tietysti paljon tutkijoita, mutta myös rokkistaroja (jopa sellaisia joiden musiikista en välitä), kirjailijoita, taiteilijoita, poliitikkoja, TV-ihmisiä, urheilijoita... Minulle on aivan sama sekin, onko ihminen saanut elämässään jotain suurta aikaan vai onko hän peräti vihattu hahmo. Ihminen sinänsä on kiinnostava, yksilö. Yksilö tahtoo vain helposti hukkua massaan ellei häntä poimita esiin vaikkapa valokuvaamista tai elämäkertaa varten. Juice Leskinen, Esa Saarinen ja Pentti Linkola ovat samoilla linjoilla. Juice totesi joskus, ettei takajaloilleen nostettu lammas ole vielä ihminen, mutta takajaloilleen nostettu lammaslauma on jo aika lähellä ihmisryhmää. Aatteilla ja ideologioilla on oma arvonsa niilläkin, mutta ne eivät ole minun juttuni. DNA:n keksimisessä jalkoihin jäänyt Rosalind Franklin ja elämänmakuisen elämän elänyt Gerald Durrell sensijaan ovat. Ilkka Koivisto sanoi joskus ettei hän halua lukea elämäkertoja koska niissä on esitetty ihmisestä valikoituja näkökulmia. Minusta mustat aukot ovat nimenomaan se elämäkertojen magneetti. Miksi E.O. Wilsonin ja James D. Watsonin kuvaukset samasta miljööstä ovat niin erilaisia? Miksi Jukka Virtanen haluaa luetella kirjassaan satoja nimiä? Miksi bändien historiikeissa annetaan niin positiivinen kuva eronneista jäsenistä, vaikka heidät on haastateluissa manattu Danten pätsiin? Memuaareissa tarina kulkee rivien välissä. Siksi ne ovat fiktioita kiehtovampia. Lukemattomia lukemattomia muistelmia on vielä hyllyssä. Bill Clintonin, Pomo Springsteenin ja Leakeyn paleontologisuvun järkäleet olisi kiva tahkota läpi kesälomalla. Hieman ohuemmista opuksista lukijaa odottavat ainakin Pelle Miljoonan, Ivan Pavlovin, Alfred Russell Wallacen, Uunio Saalaksen, U2:n, Dannyn ja Francis Crickin elämät. Näistä viimeisin on vasta tulossa Ameriikasta. 18 June Roots Bloody Roots Brasilia-hypetyksessä olen ajautunut kuuntelemaan sanfranciscolaisen Metallican sijaan kaakkoisbrasilialaista Sepulturaa. Riesaa on liikkeellä. Ollessani innostuksen porteilla Kake lähetti kuvan Kelsenkirchenistä. Siellä se Klaukkalan poika uhosi luonnonlakeja kantamalla ylpeästi viherkeltaista Sepulturan kymppipaitaa (omien sanojensa mukaan) miljoonan argentiinalaisen keskellä. On se hurja! Sepulturalle itselleen MM-kisojen alku oli synkempi kuin muulle Brasilialle. Perustajajäsen Igor Cavalera on nyt virallisesti jättänyt orkesterin. Tuskin rumpalin menetys kuitenkaan suuremmin haittaa metallimenoa, varsinkaan kun Igor itse ilmoitti että tuntee missionsa Sepulturassa päättyneeksi. Toivottavasti Ronaldo ymmärtää tehdä ajoissa vastaavan päätelmän omassa orkesterissaan.Aivan loppuun asti en brassimeininkiä saanut venytettyä - Helsingin sambakarnevaalit jäivät väliin. Tarkoitus oli kuvata kulkuetta harjoitusmielessä Kamera-lehdessä olleen artikkelin innoittamana. Totta tosiaan, olen saanut tuntea pilkan kirveitä tyyliin "Hyviä kuvakulmia tosiaan" tai "Paras selitys tähän saakka". Vaan kun kyseessä olisi todella ollut hyvä harjoitusvastustaja. Paljon värejä, ihmisten muodostamia hetkellisiä asetelmia ja liikettä. Liike on vangittava lyhyiden valotusaikojen takia staattisenoloiseen kuvaan. Ja mikä tärkeintä, kuvattavat todella haluavat tulla kuvatuiksi. Kuvausreissun esti muutto, jossa olimme pikkuapulaisina. Antoisaa puuhaa sekin. Oikeastaan harmi että ihmisen on pakko ansaita elantonsa työllä, eikä nykyihmiselle ole tarjolla puhdasta fyysistä työtä. Jos jotenkin tulisin toimeen, kiertäisin vain ihmisten projekteissa aivottomana apupoikana. Vie kaappi yläkertaan! Ja tää veisi. Haamuhyppy?Ritva Sarkola on haamukirjoittanut Tuula Sariolan kirjat. En ole koskaan lukenut yhdenkään Sariolan kirjoja, mutta uutinen laittaa silti tuijottamaan tyhjyyteen. Sarkola kertoo vain auttaneensa ystäväänsä joka jäi miehensä kuoltua miljoonavekojen vangiksi. Minulle kaikenlainen kirjoittaminen on aina uuvuttavaa, joten ei auta kuin kumartaa syvään moista lähimmäisenrakkautta. Nyt sitten vain pelätään uusia paljastuksia. Milli Vanillin ja Miisan tapauksethan me jo tunnemme. Mitä jos Matti Nykänen ei koskaan hypännytkään olympiakisoissa? Mattinaamarissa haamuhypännyt olikin Tuomo Ylipulli. ObjektiivisuusobsessioPystyvätkö jotkut meistä suhtautumaan maailmaan objektiivisemmin kuin toiset? Tätä ihmettelen nykyisin lähes päätyökseni. Jos uskoo pyhään kirjoitukseen, maailma näyttää kyseisen kaavapiirrustuksen mukaan väsätyltä. Samaan aikaan toisaalla joku näkee saman kirjoituksen maailman olemuksen mukaisena taruna. Ja sitten on se kognitiivinen uskontotutkija joka näkee omasta mielestään molemmat näkökulmat objektiivisesti ulkopuolelta, tai oikeastaan yläpuolelta. Voiko tämän tutkijan höpötyksiin luottaa paremmin kuin noiden kahden teisti-ateisti-hihhulin? Onko meillä peräti luontaisia eroja siinä miten kylmänviileästi osaamme analysoida ympäröivää maailmaa? Evoluutiobiologiassa on vallalla kaksi suuntaa. Näistä hiipuvampi lienee edesmenneeseen Stephen Jay Gouldiin henkilöityvä eliökunnan nykäyksittäinen kehitys jossa luonnonvalinnalle jää vain hienosäätömahdollisuus ja keskipisteenä on lajivalinta. Tämän toisena ääripäänä on rakkimaisen popularisoijan Richard Dawkinsin puhdas geenivalinta jossa geeneihin kohdistuva luonnonvalinta on ratkaisu kaikkeen. Gouldin hovi (mm. Richard Lewontin) on avoimen marxilainen. Gouldin kanta voidaan helposti ymmärtää hänen politiikastansa käsin. Ihmisyhteisö luonnonvalinnan tuloksena saattaa tarkoittaa sitä ettei sosialistinen yhteiskunta voisi toimia. Dawkinsin kannattajien joukosta ei löydy selkeää poliittista näkökantaa. Kyseessä on lopulta vain painotusero, jota hurjasti edistyvä genetiikka ei vielä pysty ratkaisemaan. Reunalla tasapainoillessani olen huomannut olevani enemmän taipuvainen dawkinsilaisuuteen - vain koska en ole havainnut sen taustalla vääristävää johdatusta. Olenko taas idiootti? Art Housen valkoisen sarjan Tiede ja maailmantulkinta - kaksitoista selvitettyä tapausta pyrkii setvimään asiaa. Kolmanneksen luettuani en ole oikein ymmärtänyt, miten kahdentoista tutkijan omasta alastaan kirjoittamat asiat muka toisivat lisävalaistusta. Ehkä olisi parempi lähteä pohjalta. Hyllyssä odottaa Gouldin kuivakaksi haukuttu yli 1400-sivuinen jäähyväiskirja, joka on nimetty vaatimattomasti The Structure of Evolutionary Theory. Jospa saisin sen perusteella selvyyttä asiaan - osaanhan toki punnita lukemaani ulkopuolisena, objektiivisesti. 14 June Kirjoja kirppariltaKlaukkalan kirpputorilta löytyi pino himoittavia kirjoja. Pitkään metsästämäni Olavi Hildenin Mitä Missä Milloin -sarjaan kuuluva Lintuharrastuskirja on minulle kenties se kirjoista rakkain. Lapsuudenkappaleeni hajosi silkasta lukemisesta jo ala-asteen kiivaimman perhosharrastuksen tiimellyksessä - kun varsinaiseen lintuvaiheeseen oltiin vasta tulossa. Jossain vaiheessa innostuin koristelemaan kirjan kieltämättä vaisuja kansia värittämällä koko hoidon kultatussilla. Sitä en vain muista miten kanteen ilmestyivät ne parisenkymmentä terävällä esineellä iskettyä reikää? Samaiselta osastolta poimin talteen myös kaksiosaisen Suomen Nisäkkäät -kirjan. Otava on julkaissut kirjat vuonna 1972, eikä kattavaa tekstiä suomalaisista nisäkkäistä ole senkoomin julkaistu. Tuohonkin kirjaan nuorukaisena mukaan päässyt Asko Kaikusalo noitui viime syksynä nykyistä tietokirjapolitiikkaa - tekstiä käytetään vain täyttämään aukot kuvien lomassa. Varsinainen helmi pinkassa on Martti Helan Luonteenkasvatuksen Etiikka (1948). Siinä missä etiikan oppikirjat pohdiskelevat ja päätyvät lopulta iänkaikkiseen liikenneympyrään, Hela löytää ratkaisuja. Hän todella tietää mitä ovat hyveet ja mikä on tuomittavaa. Viimeisessä luvussa Hela ottaa päämääräksemme uuden ihmistyypin kasvatuksen. Tällainen ihminen olisi avoin, peloton, vapautunut, vastuuta ottava, yhteiselämään ja yhteistyöhön pystyvä, omaa kansaansa ja muita kansoja rakastava ja Jumalan tahtoa kysyvä ja noudattava. Näistä Hela pitää kykyä yhteistyöhön oman aikansa pahimpana laiminlyöntinä. Mikähän se olisi nykyisin? Ammattiohjaustakin kirja antaa: "Opettajan ammatti on raittiusammatti." 12 June Yponomeuta evonymellusJostain syystä kuulun siihen rotuun jota harvinaiset eliöt eivät suuresti innosta. Yleiset ovat mielenkiintoisimpia. Varsinkin silloin kun yksilöitä on paljon. Parhaat luontehetkeni olen viettänyt 80-luvulla syksyisessä iittiläisessä metsäsaarekkeessa noin 10 000 peipon ja järripeipon parvessa. Toinen jälkensä syvään uurtanut kokemus tapahtui tuomenkehrääjäkoiden kummitusluolamaisesti hopeiseksi verhoilemassa metsässä muutama vuosi myöhemmin. Silloin minulla ei vielä ollut kameraa, joten muistot jäivät epämääräisen utuisiksi. Korjasin tilannetta hieman tänään ja kävin melkoisessa paahteessa kuvaamassa lähipellon toukkaräjähdystä. Kukaan ei osaa sanoa, miksi tuomenkehrääjäkoin kaltaiset lajit lisääntyvät räjähdysmäisesti muutamaksi vuodeksi ja katoavat sitten joksikin aikaa kuin kiven alle. Yritin hieman väitöskirjassani pohtia kysymystä miksi kuivan maan ekosysteemit säilyvät vihreinä (=kasvinsyöjähyönteisten määrät vähäisinä). Jos vesiekosysteemit sensijaan alkavat vihertää (kasvit pääsevät rehottamaan ulos kasvinsyöjien kontrolllista), saamme kuulla siitä välittömästi uutisista. Tässä lehdistölle hirvittävässä kiireessä kirjoitettu melko reppana sepustus. Miksi pajumaailma on vihreä?
IhminenEnnen ansaittuja unosia kaivoin sopivaa unikirjaa hyllystä ja käteen sattui Raamattu. Nolo myöntää, mutta en ole vielä koskaan saanut luettua suurta kirjaa kannesta kanteen. Useimmat kohdat ovat sentään tuttuja. Vanha Testamentti esittelee melkoisen julman ja ehdottoman Jumalan, jota Uusi Testamentti onneksi pehmentää. Jeesuksen puheet ovat sykähdyttäviä jokaisella lukukerralla. Minulle niistä tärkein on Vuorisaarna ja siinä erityisesti anteeksianto. Matt. 5-7: "38 Teille on opetettu: 'Silmä silmästä, hammas hampaasta.' 39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. 40 Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. 41 Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. 42 Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. 43 Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? 47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? 48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." Yksi suurimmista ihmeistä maailmassa lienee ihmisluonnon yhdenmukaisuus. Joidenkin mielestä esimerkiksi se että Vuorisaarnan sanat osuvat yksiin ihmisyyden evoluution teemojen kanssa tuntuu vähintäänkin ristiriitaiselta. Molemmat johtavat armolliseen lähimmäisenrakkauteen hyveenä. Tai se että Australopithecus-mies rakasti puolisoaan kolme miljardia vuotta sitten ja tahtoi muodostaa tämän kanssa perheen kenties täsmälleen samalla tavalla kuin me nyt. Tämä olisikin outoa jos ihminen tehtäisiin yksinomaan kasvattamalla. Varsin todennäköiseltä kuitenkin näyttää että jonkinlainen ihmisyyden työkalupakki on ohjelmoituna meihin jo syntymässä. Samanlaisuus ja erilaisuushan ovat kolikon kääntöpuolia. Meillä on yksilöinä taipumus korostaa erilaisuutta, mutta hieman syvemmältä paljastuvat koko ihmiskunnan universaalit. Tiettyjä asioita lähes kaikki pitävät hyveinä, toisia taas paheina. Me noudatamme yhteistä ihmisyyttä. Mayat, aboriginaalit Australiassa, muinaiset egyptiläiset ja kiinalaiset...heidän arvonsa olivat samansuuntaiset, vaikka yhteydet kulttuurien välillä ovat olleet minimissään. Osa ihmisyyden ohjeista on tiukkoja. On esimerkiksi vaikea kuvitella että tappaminen, raiskaaminen, insesti tai varastaminen olisi joskus jossain ihmisyhteisössä hyväksyttävää. Jossain syvällä meistä asuu tietoisuus niiden pahuudesta. Osa ohjeista on löyhiä ja muokkautuvia. Leivän voi ehkä joskus tässä meidänkin yhteiskunnassamme laittaa pöydälle kantapuoli ylöspäin ja homoparin vanhemmuudesta voi tulla hyväksyttävää. Niitä me emme osaa pitää pahoina elle niitä meille kerrota tai jos meille vakuutetaan niiden olevan ookoo. Puhtaaseen itsekkyyteen perustuvat evoluutiopelit osoittavat, että ihmisyhteisössä menestyy se joka antaa etenkin lievempien normien rikkojalle anteeksi, mutta ei loputtomasti ilman toisen vastaantuloa. Anteeksianto on ihmisen perusominaisuuksia johon meillä on todennäköisesti geneettinen taipumus. Aivoissamme voi olla peukalosääntö: rakasta aina lähimmäistäsi. Jeesus siis oikeastaan puhui selkokielellä siitä millaisia me ihmiset olemme. Huomattavaa on että lähimmäistä tulee rakastaa kuin itseä mutta ei sen enempää. Ihmisyksilö ei uhraudu. Ei kristinuskossa eikä evoluutiobiologian antamassa ennusteessa. Molemmissa hän tekee muuten voitavansa yhteisönsä muiden yksilöiden elämän eteen. Ihmiskunnan yhtenäisyys tekee ihmisen evoluutiobiologiasta ja antropologiasta mielenkiintoisia. Ihmisyhteisöjen nyanssit (jotka meidän yhteiskunnassamme jakavat ja yhdistävät) puolestaan tekevät kulttuuritutkimuksesta ja humanistisista tieteistä mielenkiintoisia. Siksi yritän löytää kesällä aikaa molemmille. Evoluutiobiologiassa kovasti esillä olevista mitokondrioista ja geenien konfliktista olisi tarjolla kaksi kehuttua kirjaa: Burtin ja Triversin Genes In Conflict ja Lanen Power, Sex and Suicide. Egyptologia tuntuu yhä kiehtovammalta, mutta historiassa tekisi mieli vaeltaa myös hieman lähemmäs. Sosiaalipsykologia tuntuu tieteenaloista sellaiselta joka voisi auttaa parhaiten opettajan työssä. Ja sitten tietysti filosofia jossa olen (ja tulen olemaankin siihen saakka kun takajalat lakkaavat potkimasta) noviisi vaikka oppiarvossa mainitaan filosofian sitä sun tätä. Seuraavaksi tartun kuitenkin yleissivistykseen. Kun aika antaa myöden otan käsittelyyn kaksi teosta joista olen yhä pihalla: Koraanin ja Da Vinci koodin. 11 June Omalla vastuulla Oheinen moukaroitu pönttö on muisto graduaikojen kulttuurishokista. Yritin tehdä kesällä 1993 gradun nokikanan lajinsisäisestä pesäloisinnasta (=naaras munii kaikki tai osan munistaan toisten naaraiden pesiin ja loisii siis näiden jälkeläishoitoa). Tarkoitus oli kahlata Siikalahdella nokikanojen pesillä ja merkitä munia sitä mukaa kun niitä ilmestyy. Kun kuudestoista nokikanan pesä oli tuhoutunut varisten toimesta ja epätoivon kyyneleet valutettu, päätin valita helpomman aiheen. Pönttölintujahan olisi helppo tutkia.Seuraavan talven aikana naputtelin useiden ystävien avustuksella kuutisensataa tiaispönttöä Kaukolan koululla. Tarkoitus oli tutkia kirppujen ja muiden vertaimevien ulkoloisten vaikutusta talitinttien ja kirjosieppojen lisääntymismenestykseen. Vaan eipä ollut ongelmatonta pönttölintujenkaan tutkiminen. Olin kyllä selvillä siitä että Siikalahden suojeluprosessista oli jäänyt kaunoja paikallisten ja lintuharrastajien välille, mutta todellisuus olikin aika raakaa. Varmuuden vuoksi jaoin kaikkien paikallisten postilaatikoihin kohteliaan kirjeen jossa kerroin suunnitelmistani ja annoin yhteystietoni mikäli tutkimustani alueella vastustettaisiin. Yhtään vastustavaa yhteydenottoa ei tullut. Sen sijaan sain vapisevalla käsialalla kirjoitetun joulukortin vanhalta mieheltä joka pahoitteli sitä ettei hänen pienelle tontilleen kovin montaa pönttöä mahdu! Eräänä talvipäivänä sitten veimme Olli-Pekka Tikkasen ja Vesa Ruusilan kanssa ensimmäiset nelisenkymmentä pönttöä metsään hieman etuajassa - kahlasimme hikisinä lähes metrisessä lumessa nelisen tuntia pulkkaa perässä vetäen. Muutaman viikon kuluttua kävelin samaisen metsän ohi. Missä pöntöt olivat? Pian kävi ilmi että suurisaappainen ihminen oli seurannut jälkiämme ja kerännyt kaikki neljäkymmentä pönttöä pois. Tuo kuvan pönttö löytyi alueelta kiveen hakattuna. Olin aivan äimänä. Jokaisen pöntön kyljessä oli nimeni ja puhelinnumeroni johon olisi voinut soittaa rääväsuisenkin uhkauksen tai kehotuksen hakea pöntöt pois. Vaan ei. Sen sijaan miekkonen oli päättänyt käyttää neljä tuntia elämästään pönttöjen keräämiseen. Myöhemmin Kaukolan koululla kangaspuita paukuttanut paikallinen emäntä välitti minulle viestin: "Pöntöt voi hakea pois omalla vastuulla - jos ei haeta, sauna lämpenee niillä juhannuksena". Olen senverran vastuuton etten uskaltanut lähteä retkelle omalla vastuullani. Hyvä näin, sillä myöhemmin sain tietää että kyseisen miehen isä oli jo 1970-luvulla hakannut lintuharrastajia halolla ja syyttänyt näitä ladon polttamisesta. Se on geeneissä! Toivottavasti veitikka sai hyvät löylyt. Siikalahti goodbyePikkupoikabiologien yhdeksäs Parikkalanretki realisoitui perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kaukolan idyllinen kyläkoulu oli viimeistä kertaa käytettävissä yöpymiseen, joten tulevaisuudessa retken muoto tulee muuttumaan. Janne lähti Eurasta matkaan jo aamupäivällä. Jussi tuli mukaan Kaarinasta, mistä matka jatkui hieman mutkitellen tänne Klaukkalaan. Ensimmäiseen varsinaiseen lintuhavaintoon mennessä Jannella oli takanaan jo täysi työpäivä autoilua. Tavalliseen tapaan lintutornilla oli hiljaista. Mieleen jäi ehkä eniten Lapin erämaajärvien koristeeksi tarkoitettu uivelopari. Siikalahti oli kaikenkaikkiaan hieman arkinen. Retken mukavimmat havainnot saatiinkin aivan muualta. Tiviän sorakuopan törmäpääskypopulaatio oli lisääntynyt moninkertaiseksi. Hieman etelämpänä saatiin kuunnella pensassirkkalinnun ja viitasirkkalinnun duettoa. Yön päätteeksi Sammallammella kaakatti pikkuhuitti ruisrääkän aktiivisesta häirinnästä huolimatta. Tuomenkehrääjäkoiden massaesiintymä näyttää tuhoavan Parikkalan tuomia tehokkaasti. Kovasti tekisi mieli palata lähiaikoina kuvaamaan kalmankalpeiksi seititettyjä tuomia ja kauniissa jääkauden muodoissa pesiviä törmäpääskyjä. Sain tämän kesän suunnitelmiin kuitenkin hieman takapakkia, sillä heinäallergia punasi silmät ja sai nesteet valumaan. Näin aikainen niiskutus ei lupaa hyvää tuleville viikoille.
09 June Taakse jää KannasRiksa on juuri lähdössä Kaarinasta ja pian usutamme sen kohti kägösen laulumaita Parikkalassa. Edessä on Pikkupoikabiologien perinteinen Parikkalanretki. Kooltaan vaihteleva porukka on vieraillut yölaulajaretkellä jo kymmenisen vuotta. Nyt edessä on haikeammat tunnelmat. Kannaksen kyläkoulu, jonka vanhemmassa versiossa olen yöpynyt yhteenlaskettuna vuoden yöt, on nyt myynnissä. Elävä legenda Sieppo Sorjonen päätti juuri viimeisen "Lintujen akustinen kommunikointi"-kurssinsa Siikalahdella. Tilannetta oli kuulemma helpottanut "paska sää joka nosti vitutuskäyrää niin ettei yhtään harmita". On siis jäähyväisten aika. Ja minulle kun aikakausien hyvästeleminen on niin helvetin vaikeaa. 08 June Kohinaa kkccchhhhhh...Jatketaan toivelastuja. Siis kirjoituksia niille jotka googlautuvat tälle sivulle etsiessään asiallista tietoa erinäisistä vempeleistä. Ja pettyvät. Viime päivinä lähes joka kolmas tälle sivulle eksynyt on hakenut tietoa Panasonic DMC-ZF30 -kamerasta. Kyseessä on siis kompaktidigikamera jonka päällimmäisiä piirteitä ovat 8 megapikselin CCD-kenno, Leican ulottuva 35-420 mm:n objektiivi ja Panasonicin oma kuvanvalaaja. Ostin tuon kameran tutkimusprojektilleni tarkoituksena pitää sitä jatkuvasti mukana mitä ihmeellisempien asioiden dokumentoimiseksi. Kaikki muu toimii, mutta voi hyvänen aika sitä kohinaa. ISO 80 ja ISO 100 asetuksia suurempia ei tee mieli käyttää. Näillä pienemmillä herkkyyksillä kohina ei suuresti haittaa kymppikuvissa (toki värit hieman haalenevat), mutta dokumentoinnissa usein tarvittavissa osasuurennoksissa optinen älämölö tulee helposti esiin. Kun kuvat ajaa kohinanpoistajan läpi (itselläni on käytössä NeatImage), niistä saa ihan kelvollisia - mikä tosin tässä yhteydessä tarkoittaa 8 megapikselin kameroiden luokassa arvosanaa 6. Todistin itselleni silmälläkin havaittavan heikon laadun kuvaamalla Pansulla 420mm millin polttovälillä (ISO 80, F8) suojatiemerkkiä noin sadan metrin päästä. Vertasin tätä sitten kuuden megapikselin Canon EOS 300D:llä ja Tamronin 28-300:n zoomilla (croppauskerroin mukaan laskettuna 420mm, ISO100, F8) samalta jalustalta otettuun kuvaan. Vaikka Tamron tunnetaan hyvin huonosta piirrostaan pitkillä polttoväleillä ja Canonissa on vähemmän pikseleitä, Canonin kuvassa erottui silti paljon enemmän yksityiskohtia. Tuomio siis on: jos et ehdottomasti tarvitse pitkää zoomia ja kuvanvakaajaa, tämä ei ole Sinun kamerasi. Esimerkiksi seitsemän megapikselin Canon Digital Ixus 700 tuottaa parempia jpeg-kuvia kuin Pansu ikinä - vaikka sitten laukoisin Pansulla TIFF-kuvia sementtiin upotetulta jalustalta. Miksi en sitten ole palauttanut Pansua? No kun se vaan tahtoo aina lähteä mukaan reissuun kun tavaraa on muutenkin niin paljon. Kai sillä zoomilla ja vakaajalla on jotain merkitystä? 06 June Ihanat vekottimetOlkoon intelletkuellit materiasta mitä mieltä tahansa, minun työtäni (ja harrastuksiani) nykyaikaiset vekottimet helpottavat. Perusvarustukseen maastossa kuuluvat tieturikännykkä, GPS, säämittari ja iPod jonka avulla voi mm. tsekata oudompia linnunääniä. Silminä toimivat Kowan kiikarit (tänään tosin kävin optikolla joten omatkin silmät pian kirkastuvat). Alussa GPS:n käyttö nousi keskipisteeksi, mutta taitojen kehittyessä se on saanut apulaisen homman. Nyt on aikaa keskittyä olennaiseen - hyttysten hätistelemiseen ja sukkien kuivaamiseen. Yhteen ongelmaan en ole vielä löytänyt ratkaisua: mikä vekotin hoitaisi puolestani itsetunnon? Eilen ajelin Iitistä kotiin huruperiaatteella Pukkilan kautta. Kanteleenjärven kohdalla tien yläpuolella liihotteli valkosiipitiira (Chlidonias leucopterus). Määritin keijukaisen samantien liikkeessäkin, mutta sain ihmetellä sitä vielä hetken pysyhdyttyänikin. Unohdin havainnon aktiivisesti saman tien koska enhän minä koskaan rareja näe, enkä ainakaan niitä tunne. Tänään asia tuli uudelleen mieleen ja tarkastin faktat. Alueella oli tosiaan nähty sama(nlainen) lintu viikkoa aiemmin.
04 June Ahmavaaran korkkiruuvillako?George W. Bush on Hesarin mukaan aloittanut (?) kampanjan homoliittojen kieltämisen kirjaamiseksi perustuslakiin: "Ikiaikaiset kokemukset ovat osoittaneet, että miehen ja vaimon sitoutuminen rakastamaan ja palvelemaan toisiaan tukee lasten hyvinvointia ja yhteiskunnan vakautta". Onkohan Bushilla taustalla todellinen tarve yhteiskunnan tasapainon säilyttämiseksi vai onko taustalla vain kammottava pelko rietasteluyhteiskunnasta? Muistelen että Bush on aiemmin perustellut kantaansa Raamatulla - homostelu on siis hänelle synti. Eettinen, ei yhteiskunnallinen ongelma. Epäilen että G.W. kiersi nyt Humen giljotiinin ja astui Ahmavaaran korkkiruuvin päälle maskin takaa. 02 June Saatanalliset kokeetYeahhh...kokeet on arvioitu ja opiskelijat ovat saaneet ansionsa mukaan. Koepino tuossa lattialla huimaa. Olenko tosiaan lukenut nuo kaikki ajatukselle läpi? Olen, mutta aikaa siihen vierähti kolmisen päivää ja iltayötä. Kumma miten en saa opentyöstä rutiinia. Kun aloitin ammoin Porvoossa, monet totesivat: "Ensimmäinen vuosi on hankala. Sitten se helpottuu kun materiaalit ovat valmiina". H...i mitään ole helpottunut! Valmistelen yhä lähes jokaista tuntia, eivätkä ne silti ota luonnistuakseen. Kurssien arviointikin on aina yhtä työlästä syyllisyydessä kieriskelyä - saivatko kaikki oikeutta? Annoinko opiskelijoille mahdollisuuden menestyä? Tekninen puoli kokeiden arvioinnissa on sensijaan mallillaan. Pisteytyksen voisi tehdä jo varmaan unissaankin. Uuvutuksen keskellä päädyin sähköpostilistan kautta satanistikirkon sivuille. Olen tuntenut muutamia satanisteja, mutta syvällisemmältä olemukseltaan tämä maailma on minulle aivan vieras. Vaikka ymmärrän hyvin tumman puolen estetiikan, en löydä tuosta uskonnosta punaista lankaa. Sivuillaan kehotetaan lukemaan tarkasti ennen kuin aloittaa kyselemisen. En oikein luota siihen että sisäistin kaiken, joten en uskalla kysyäkään. Saatanan kirkon jäsenet ajattelevat omasta mielestään niin eri tavalla ettei heitä ymmärretä. Vaan kun en löydä mitään persoonallista. Vain kristinuskon negatiivin. Itseäänkin he kutsuvat kirkoksi ja puhuvat temppelistä ja synneistä. Ja sitten vielä tuo Satanic Bible; eikö noin arvokkaalle kirjalle olisi löytynyt persoonallisempaa nimeä? Fiksuja periaatteita toki löytyy. Satanistit eivät anna huijata itseään eivät alistu lauman tahtoon - oiva ominaisuus mediavallan alla. He eivät vahingoita ellei heitä vahingoiteta (armo heiltä sensijaan tuntuu puuttuvan). Opettaisikohan joku satanismin alkeet rautakangen avulla? Suurin synti heillä on tosin tyhmyys, joten kirkon hurskaaksi jäseneksi minusta imbesillistä ei ole. Alla kuitenkin ohjeita satanistin maailmaan. 1. Do not give opinions or advice unless you are asked. 2. Do not tell your troubles to others unless you are sure they want to hear them. 3. When in another’s lair, show him respect or else do not go there. 4. If a guest in your lair annoys you, treat him cruelly and without mercy. 5. Do not make sexual advances unless you are given the mating signal. 6. Do not take that which does not belong to you unless it is a burden to the other person and he cries out to be relieved. 7. Acknowledge the power of magic if you have employed it successfully to obtain your desires. If you deny the power of magic after having called upon it with success, you will lose all you have obtained. 8. Do not complain about anything to which you need not subject yourself. 9. Do not harm little children. 10. Do not kill non-human animals unless you are attacked or for your food. 11. When walking in open territory, bother no one. If someone bothers you, ask him to stop. If he does not stop, destroy him. 01 June Elon diversiteettiJärjestin jokunen kuukausi sitten kirjahyllyä ojennukseen aihepiireittäin. Yhteen osastoon sijoitin elämäkerrat ja vastaavat. Lokeroinnista huolimatta osasto kuvaa elämän monimuotoisuutta. Järjestyksessä: taksonomian isä Linnaeus, Danny, Ivan Pavlov, Red Hot Chili Peppersin Anthony Kiedis, Metallica, Charles Darwin, liskoekologi Eric Pianka, populaatiogeneetikko John Avise, Charles Darwin uudelleen, pikkupoikabiologian isä ja naturalisti Gerald Durrell, Bill Clinton, eräkirjailijalääkäri Ultima Thulesta Yrjö Kokko, älykkörietastelija Lande Lindfors, KISS, Pomo Springsteen, Walt Disney, Metallica taas, DNA:n löytäjä James D. Watson, kansleri Erns Palmen, Eminem, Iron Maiden, U2, Sting itsensä kertomana ja Sting toisten kertomana. Ja jatkuu: Pelle Miljoona, Jay Leno, Kurt Cobain... Onhan meitä. KakkajuttuTimon Sansibarin kuvia katsellessa on pakko kirjoittaa taannoinen kokemus Kenian Malindista. Olimme snorklaamassa koralliriutalla. Kokemattomana potkin tietysti polveni ja kyynärpääni verille. Mutta mikä pahinta, nielin myös joitakin tuopillisia merivettä johon kalat olivat pissanneet (merikalat eivät tietysti kovin paljon pissi - osmoosi!). Kesken kaiken pakki sekosi. Vatsaa väänsi niin että pelkäsin räjähtäväni. Jollain keinolla sain porukan ohjastamaan veneen rantaa kohti. Lopulta pohja karahti hiekkaan. Ranta oli matala ja liian kaukana siintävät rakennukset lisäsivät alavatsan tuskaa. Valkoisella hiekalla minua oli vastaanottamassa punaiseen kultapoletein koristeltuun takkiin ja koppalakkiin pukeutunut tukeva mies. Hän lähesty kämmen edellä. Olin tullut seudun parhaan hotellin - Hiltonin - uimarannalle. Erotin jotain "...not allowed". Yritin selittää kauneimmalla mahdollisella tavalla mistä oli kysymys, mutta mies vain näytti kämmentään. Lopulta huusin: "The Shit Is Coming!" Mies hymyili ystävällisesti ja ohjasi minut palatsia muistuttavaan rest roomiin. Räjäytin posliinin. Koko ajan looshini vieressä seisoi asennossa punaiseen formuun ja pillerilakkiin pukeutunut poika joka piteli pyyhettä kyynärvarrellaan. Ilmekään ei värähtänyt kun hän ojensi minulle pyyhkeen. Kiitin, annoin hieman tippiä molemmille punatakkisille ja lähdin vaeltamaan kohti venettä. Koppalakkisen äänessä oli ironiaa kun hän huusi perääni: "Thank you and welcome again, Sir". Pääsin opiskelijabudjetilla hotelliin jonne tyhjätaskuillani ei ole enää koskaan asiaa. |
|
|
