| Mika's profileMixmaailmaPhotosBlogLists |  Tools  Help |
|
27 June Odotus
18 June MuuttoMuutto on voiton puolella. Kahdestoista minun pienen elämäni aikana. Ensimmäiset kuukauteni asuimme Iitin Sampolassa Pajarin muorin yläkerrassa. Mööpelit lainattiin, sillä pinnatuoliinkaan ei ollut varaa. Luulen muistavani ahtaan porraskäytävän ja tunkkaisen hajun, mutta se ei ole kehityspsykologisesti mahdollista. Kehitysbiologia ei toistaiseksi ota asiaan kantaa. Sitten mummon omistamaan kerrostalokämppään Kausalan Rautatienkadulla. Perintöpinnasängylle kävi tuossa muutossa huonosti. Katselin kuorma-auton takalasista Veittostensuon suoralla, ja totesin vasta puhumaan opittuani lakonisesti: Siellä se sänky tulee perässä. Isä totesi jotta niin sen kuuluukin ja katsoi peilistä: sänky pomppi tiellä ja säleet lensivät. Isä oli tuolloin ostanut ensimmäisen oman sora-autonsa. Se häiritsi öisin Everstin tädin näkymää tielle. Yhdeksänkymppisen tädin tirkistelynhalu ajoi tietysti lapsiperheen elannon ohi, joten oma piha piti saada Kontio Sisun yösäilytykseen. Kävimme siihen aikaan lauantaisin saunassa vaarin rivitaloasunnossa kilometrin päässä Kiessitiellä. Isä käveli mennen tullen jalat ja pää yhdeksänkymmenen asteen kulmassa tuijottaen keltaista taloa jossa oli ikkunat pienet kuin sian persreiät. Pian nukuin sellaisen persreiän ääressä. Reikiä suurennettiin, ja sain elää yli 15 vuotta muuttovapaata aikaa. Tuona aikana minä kasvoin täyspäiväiseksi lintuharrastajaksi ja isä toteutti amerikkalaisen unelman. Lukion kolmannella sain nähdä pankkikirjan…jösses! Tuli lama ja kaiken vei. Rivitalourakan pohjiin oli poltettu 27 000 markan edestä löpöä. Laskuja läheteltiin urakoitsijalle turhaan. Hän oli paennut Floridaan. Samoin veljensä. Ja muut. Vuonna 1990 minut valittiin Joensuun yliopiston opiskelijaksi ja kesätöillä hankkimani videot ja stereot kuskattiin peräkärryllä Joensuun Noljakkaan Leilitien soluasuntoon. Ja jokunen lakanakin tietysti. Ja laveri. Parin vuoden kuluttua omaisuus siirtyi seinän taakse perheasuntoon. Sitten Nuottaniementielle ja sieltä Jyväskylään. Jyväskylästä takaisin Joensuun Noljakkaan Noljakankaareen. Sieltä Turkuun Räntämäkeen. Televisio kertoi vuosituhannen vaihtuvan askel kerrallaan, samalla kun muuttolaatikot purkautuivat ahtaassa asunnossa. Tasan vuoden kuluttua Porvoon Näsiin. Taas ilotulitus muuton kunniaksi. Reilut kolme vuotta sitten tavarat kulkivat Klaukkalan Professorintielle. Oli jo kevättalvi ja pelkäsin ettei muutolle ilotuliteta. Vaan katso, Porvoon kaupunki kunnioitti Runebergiä räjähtein. Proffalta sitten kaksi vuotta sitten edelliseen asuntoon Ylitilantiellä. Nyt kotiseutua kutsutaan Klaukkalan Syrjäläksi. Tämä kelvannee kahdesta kolmeen vuotta. Siihen saakka kun tarvitaan lastenhuone. 15 June Uusi kotiPäivä aikaa muuttoon ja kroppa alkaa olla ulosmitattu. Kädet tärisevät ja selkää kolottaa. Muuttolaatikoista on kuitenkin mukava ammentaa löytöjä. LP-levyjen sekaan oli lipsahtanut singlekokoelmani kokonaisuudessaan: Fredin Avaa sydämesi mulle, Toni Lähteenmäen Haaveilen ja Alice In Wastelandin Alice In Wasteland. Yhtäkään niistä en ole kuunnellut, vaikka kauhuleffankolkko Alice joskus viehättikin kappaleillaan No Me ja Elephants. Kunhan taivaansininen levysoitin taas suoltaa ääntä, levylautaselle päätyvät taatusti New Model Armyn Thunder and Consolation ja Nights of The Iguanan juuri ennen hajoamistaan purkittama amerikkalaisvalmisteinen maksisinkku - ja sieltä erityisesti hassu Mau Mau. Floyd Superstar oli omaperäisimpiä taiteilijoita 1900-luvun Suomessa. Hän murtui sairauteen vähän yli nelikymppisenä, reilu vuosi sitten vapunpäivänä. Harmi että Iguana jäi niin vähälle huomiolle. Omien mieltymysten lisäksi levyillä lienee kaupallistakin arvoa. Big Countryn ja Midnight Oilin kokoelmat näyttävät likimain täydellisiltä. Kaikki viralliset julkaisut löytyvät sekä analogisessa että digitaalisessa formaatissa. En taatusti myy. Harvalla Suomessa lienee Hoodoo Gurustakin niin laidasta laitaan. Puhumattakaan Luonteri Surffista. Ensimmäistä Kato-levyä ei kai prässättykään kuin 500 kappaletta. Toka ja Sato lienevät jokaisen sivistyneen kodin irtaimistoa. Joukossa on myös Dylanin, Doorsin, Rollareiden ja Manfred Mannin levyjä, joita ei ole kuuneltu kertaakaan kokonaan läpi. Hehkutetulla 60-luvulla tehtiin paljon huonoa musiikkia. Rolling Stonesia en ymmärrä ollenkaan. Kuinka moni pystyy nimeämään viisi Rollareiden biisiä? Jos verrataan Beatlesiin? Miten näitä voidaan pitää saman luokan orkestereina? Kaikkea viihdettä ei uuteen kotiin tarvitse edes kantaa. Parin vuoden tauon jälkeen elämään sisältöä luo kaapelitelevisio. Voi miten sävykkäältä kaapelin analoginen kuva näyttääkään pikselimössön jälkeen. Suurin ero näyttää olevan nelosella, jonka digitaaliseen jalkapallolähetyksen 16 neliön sekaan pallon pikseli katoaa yhtä mittaa. Ja Eurosport näkyy! Voin taas viettää tuntikausien aivottomia jaksoja snookeria, pyöräilyä ja tennistä tuijottaen. Se on parasta. Seikkailija Moni biologikollega tuijottaa pitkospuilla ja lintutorneilla koristeltujen kansallispuistojen betonisella nuotiopaikalla haikeana tyhjyyteen, ja kertoo syntyneensä väärällä vuosisadalla. Vain pari sataa vuotta aiemmin maailmankartassa oli valkoista ja eläinkirjassa aukkoja. Neitseellinen seikkailu odotti muutaman viikon laivamatkan päässä. Viidakoihin ja savanneille olisi pitänyt päästä heilumaan hellekypärä päässä, perhoshaavein, häkein ja nukutusnuolin varustautuneena. Nyt pitää keskittyä selvittämään yhden mitättömän tirpan keskivarpaan kynnen ja nilkan pituuden suhteen vaikutusta tirpan munankuoren paksuuteen ja habitaatinvalintaan. Hyvähän se oli Darwinin ja Humboldtin niittää mainetta kun oli laihoa niitettäväksi. Ruotsalainen Jonas Eriksson on sentään tuoreen Naturen (447: 635-636) artikkelin perusteella toteuttanut unelmansa ja löytänyt valkoisen aukon. Kongossa toimineen lähetyssaarnaajan poikana hän liikkuu sulavasti paikallisessa kulttuurissa, joten Leipzigin yliopiston bonobotutkijat ovat kutsuneet biologiksi valmistuneen 38-vuotiaan salskean uroksen pitämään sodan runtelemaa Lomakon tutkimusasemaa pystyssä. Ryhmän tavoitteena on selvittää bonobojen rauhallisen yhteisön tapoja ihmisten tappaessa ympärillä toisiaan. Ilman Erikssonissa yhdistyviä tutkijan- ja supliikkimiehen taitoja, tämä valkoinen alue jäisi valkoiseksi pitkälle tulevaisuuteen. Kollegoiden mukaan mies on niin hulluna seikkailuun, ettei pitkäjänteisyyttä vaativasta laboratoriotyöstä tahdo tulla mitään vaikka kykyjä olisi.Ulosteita keräilemällä ja niiden DNA:ta sekvenssoimalla ryhmä on löytänyt aivan uutta: kääpiösimpanssilauman (Tässä kohdin oikolukuohjelma pyytää tarkistamaan sopiiko sana tekstin tyyliin. Nykyisin jo yksinkertaiset ohjelmatkin tietävät, että kääpiö-sana loukkaa lyhytkasvuisia simpansseja, joten parempi pysyä tuossa bonobossa) naaraat eivät ole sukua keskenään, mutta silti ne toimivat saumattomasti yhteistyössä. Tutkijat epäilevät naaraiden suojaavan yhteistyöllä jälkikasvuaan koirailta. Jos koiraat nuuskivat lauman poikasten siittäjät selville, vieraiden koiraiden poikaset saattavat saada kulmahampaasta. Hyviä suhteitaan naaraat pitävät yllä vapaamielisellä sovintoseksillä. Mikäli mahdollista, lauman koiraiden suhteet ovat vielä rauhallisemmat. Ne ovat pääosin veljeksiä tai serkuksia, eikä puutetta resursseista ole. Ruokaa sademetsässä riittää ja naaraat jakavat takapäänsä herkkuja auliisti. Naaraat siis tavallaan sekoittavat seksillä ja pentuja suojelevalla käyttäytymisellään koiraiden päät - reppanat eivät tiedä kuka on kenenkin isä, joten ei ole mitään syytä kurmoottaa erikseen ketään. Matriarkaalinen vapaan seksin yhteisö toimii paremmin kuin simpanssien ja ihmisen tiukkapipoisemmat patriarkaaliyhteisöt. Valitettavasti tutkimus näyttää jäävän kesken, sillä Ruandan sodan päätyttyä aseet päätyivät salametsästäjille, jotka nyt lähestyvät Lomakoa. Sellaiselle asemäärälle ei edes Indiana Jonesiakin seksikkäämmältä villimieheltä näyttävä Eriksson voi mitään, vaan tutkimus on siirrettävä Salongan suojelualueelle. Sinne missä Eriksson vietti lapsuutensa jousella metsästellen. Jotenkin luulen ettei hän tule viihtymään keskieurooppalaisissa laboratorioissa entisenkään vertaa. 14 June Isät Uusi koti on paklattu, maalattu, pesty, vahattu, kiillotettu ja puunattu. Tuppi tulehtuu ja portaiden ramppaaminen tuntuu jo reisissä, vaikka varsinainen muuttopäivä on vasta lauantaina. Tuuli estää huomiset hyönteislaskennat, joten ne täytyy siirtää sunnuntaille. Nyt jo pelottaa, millaisessa kunnossa kroppa on pyhäehtoona. Minun tuurillani synnytyksen aika tulee maanantain vastaisena yönä, kun sijaa ei ole pedattu kumpaankaan asuntoon. Katille kyllä jo toivoisi helpotusta. Huijaavat vallanpitäjät siinäkin. Raskaus todella on sairaus josta paranee synnyttämällä.Ranteen tasoittumista odotellessa kirjoitan kerrankin vakavissani vakavasta asiasta. Ihan Rakas päiväkirja -tyyliin. Lähes-isänä olemisesta. Olen selviämässä odotusajasta vähäisin tunnemyrskyin, mutta kohtalokollegoista monet tuntuvat käyvän uuvuttavaa merimiespainia itseään vastaan. Yhteisön valokiilassa ensisynnyttäjän pikku apulaisen naama on pidettävä näkkärillä, vaikka sisäinen helvetti on irti. Vanhempia on aikanaan päässyt pakoon. Tyttöystävät ja jopa vaimokin voivat joskus kadota elämästä. Nyt elämään tulee ihminen joka tulee olemaan siinä aina. Martin Beckiä ja Kurt Wallanderia katsellessa tuska vain yltyy. Yliluonnollisen hyvät miehet painavat katseensa tyttäriensä avautuessa lapsuusajan laiminlyönneistä. Jos Martin ja Kurt eivät siihen kykene, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Onko hyvää isää edes olemassa? Viekö se kersa kaiken ajan, energian ja rahat - ja haukkuu päälle? Tuore isä voi käydä rajalla - ja mennä yli. Terapeuttien varoittelut alkavat pikkuhiljaa muuntua tilastoiksi: vastasyntyneiden vanhemmat ovat alkaneet erota vauhdilla joka tyrmää. Ne jotka eivät eroa, täyttävät perheneuvojien huoneet. Ei ollutkaan kivaa. Edessä voi olla yksi 2000-luvun suurimmista ongelmista. Raukkamaiset isät jättävät tuoreen perheensä etsiäkseen vapautta. Kuohita pitäisi. Vai ovatko syyllisiä löllöiksi termiittiemoiksi muuttuneet ärjyt äidit? Tuote ei enää vastaa kuvausta joka alttarilla annettiin. Molemmat ja ei kumpikaan, väitän. En enää jaksa uskoa vain yhden ihmisen syyllisyyteen missään ihmissuhteessa. Puhdasta yhden ihmisen syyllisyyttä en niele edes niissä tapauksissa joissa toinen hakkaa ja toista hakataan. Kunnes toisin todistetaan. Miksi tämä sitten olisi 2000-luvun ongelma? Pullamussusukupolven herkkänahkaisuus ja raukkamaisuus voivat tietysti olla syynä. Ja se etteivät sotivat ja nälkiintyvät sukupolvet joutaneet miettimään näin tyhjänpäiväisiä. On kuitenkin myös vähemmän tuomitsevia selityksiä. Nyt tiedetään jo melko tarkkaan, että raskaana oleva äiti on hormoniensa vietävänä. Vapaasta tahdosta ei heidän kohdallaan kannata isommin mesota - ainakaan populaatiotasolla. Yhä enemmän tiedetään myös puolison hormonien vaikutuksista miehiin. Äitien sekoilu hyväksytään, isien sekoilulle naureskellaan - tai tuomitaan kun he menevät liian pitkälle. Huvittavaa on seurata, miten hormonien sota etenee täsmälleen evoluutiopsykologian ennustamalla tavalla. Tulevat isät näyttävät ottavan etäisyyttä tulevaan perheeseensä juuri siinä kohdin kun äidin ja lapsen ennuste alkaa näyttää hyvältä. Monet isäehdokkaat kääntyvät omiin touhuihinsa, torjuen ajatuksen tulevista ongelmista ajankäytön ja rahojen kanssa. Tulevat äidit sen sijaan kertovat sairaalloisista mustasukkaisuusaalloista. Kuinka ollakaan, juuri niillä viikoilla kun heillä on siihen evoluutiopsykologian ennusteen perusteella eniten syytä. Melko vähän syrjähyppyjä kai tässä vaiheessa tapahtuu muuten kuin ajatuksissa. Voi olla että sosiaalinen paine on nyt voimakkaampi kuin esihistoriallisessa evoluutioympäristössä. Jos kuitenkin tunnustetaan hormonien voima, voisiko olla mahdollista että pullamussusukupolvien sisäinen taistelu on aiempia sukupolvia raaempaa? Vaikka lapsi on ollut jo muutaman sadan miljoonan vuoden ajan parasta mitä yksilölle voi tapahtua, ihmisen poika ei ole ollut koskaan sellainen kaiken nielevä sieni kuin nyt. Eilisessä Hovimäessä kalpea nössykkä Hanna kammettiin viimeisillään sängystä ylös koska kartanon rouvan tuli näyttää vahvalta. Raskaus ei ollut poikkeustila - emännän töistä ei kovin montaa päivää luistettu. Tabuaiheesta ei kaiketi isommin puhuttu edes rouvain kesken. Nyt lehdet ja netti tursuavat ristiriitaista informaatiota. Ja aikaa on informaation märehtimiseen. Äitiyslomakaan ei riitä vaan sitä jatketaan sairauslomalla etukäteen ja hoitovapaalla jälkikäteen. Isiä kannustetaan isyyslomalle ja hoitovapaalle. Kun minun isäni lähti suoraan Kuusankosken keskussairaalan lapsihuoneelta soranajoon, hän oli hyvä isä joka välitti lapsestaan turvaamalla perheen talouden. Jos minä lähden Hyvinkään synnytysosastolta maastotöihin tai oppitunteja valmistelemaan, olen paskiainen joka ei välitä perheestään. Mies on nykyisin sellainen ikiliikkuja joka tuo rahaa kotiin, muttei ole koskaan poissa kotoa. En tietysti ole sieltä Hyvinkään remonttityömaalta mihinkään lähdössä, mutta tunnen silti yhteiskunnan paineen. Kolmas ihminen ei monissa perheissä ole enää vain kahden ihmisen rakkauden kohde. Hänestä on tullut Elämä itse, toteemi jolle kaikki muu alistetaan. Äidit eivät ole milloinkaan olleet näin vastaanottavaisia hormoniensa käskyvallalle. Isät eivät ole milloinkaan olleet näin paljon alttiina hormonimyrskyille. Elimistömme lienee tuunattu kuuntelemaan satunnaisia, kaukaisuudesta juuri ja juuri mottimettään Yliperäsille kuuluvia hormoniviestejä. Hipihiljaa korvalehdet levällään. Nyt ne yhtäkkiä karjuvat inkubaattoriäidin ja nössöisän korvan juuressa. Onko ihme että ahistaa? Tuoreille isille voisi antaa muutaman vaihtoehtoisen neuvon: 1) Lähde vähintään kymmenen kuukauden keikalle mettätöihin tai ojankaivuuseen heti kuultuasi tulevasta isyydestä, 2) tiedosta kohtalosi ja käy oma taistelusi, tai 3) toivo että Sinulla olisi yhtä hyvää tuuri kuin minulla. Että vaahtopäiden sijaan vain pinta väreilee. 11 June Uskon alkuSähköposti on omistautunut viime päivinä yhdelle asialle - katsomuksellisesti suuntautuneiden opettajien keskustelulle jumalista. En ihan tarkkaan muista, miten tuollaiselle listalle päädyin. Joku taisi kysyä "biologian asiantuntijaksi". Naiiviuttani en aluksi ymmärtänyt että filosofit tarvitsevat luonnontieteilijää vain klovniksi, esimerkiksi luonnontieteen paradigmaa uskollisesti myötäilevästä putkiajattelusta. No, olen yrittänyt väsätä ne muutamat viestini uskollisesti Hermannin roolia pelaten, määritellystä lokerosta kuiskien. Monien muiden kanssa on kuitenkin kihonnut keskusteluja samoilta tiimoilta, joten olen päättänyt perehtyä aiheeseen syvällisemmin. Daniel Dennettin Breaking The Spell ja uudelleen hyllystä kaivettu Richard Dawkinsin God Delusion ovat työn alla. Lisäksi sain juuri ilmoituksen, että trilogian kolmas osa, Sam Harrisin The End of Faith on minulle pidossa. Vastapuolen kirjat saavat toistaiseksi odottaa, sillä en ymmärrä niiden aukkoja ylittävää logiikkaa. Luonnontieteet eivät selitä kaikkea ei riitä minulle. Se on ite tyhmä joka toista sanoo. Lapsena uskoin sokeasti tällaisia, vaan en enää. Miksi? Miksei? Häh! Yksikin perustelu? Väittävät vielä olevansa ammattifilosofeja. Uskon ja tieteen suhteeseen liittyvä filosofia on samanaikaisesti sekä säkenöivää ilotulitusta että puuduttavaa jankkia. 1800-luvun puolivälin jälkeen keskusteluun ei ole saatu mitään uutta. Filosofeille tyypillinen tapa lokeroida ajattelua on lisäksi luonnontieteen pohjalta täysin vierasta. Filosofit tuntuvat valitsevan asemansa ja muokkaavan sen ympäristöä itselleen sopivaksi ympyriäisillä kivillä. Luonnontieteilijät ryntäilevät kentällä päättömästi kivien taa kurkistellen. Jälkeen jää hatara havaintojen verkko, jonka filosofit tulkitsevat kestämättömäksi ja palaavat jatulintarhaansa. Filosofisten poteroiden välimaastossa haahuilu ja lokeroihin kurkistelu on vaarallista, sillä varomaton yritetään tyrkkiä tai vetää jompaan kumpaan lähimmistä juoksuhaudoista. Lapsellisessa liennytysmielisyydessäni kompuroin kentällä ilman metallinpaljastinta, ja kutsuin Porvoon vuosinani kreationisti Pekka Reinikaisen Bi12 Evoluutio ja ekologia -kurssille pariinkin kertaan kertomaan näkemyksistään. Ensimmäinen sessio oli monelle avartava kokemus. Jännittävä loppuhuipennuskin saatiin kun innokas opiskelija penäsi Pekalta, kuka se maailman luonut älykäs suunnittelija (ID) voisi olla. Pekka kielsi kolmasti: en tiedä, sanoppa se, ei aavistustakaan. Kukko ei laulanut, mutta kello soi. Jälkimmäinen esitys enemmänkin vain kokemus. Olin kutsunut Pekan koululle sähköpostilla. Kun vastausta ei kuulunut, valmistin normaalin oppitunnin ryhmäkeskusteluineen. Kun olin sulkemassa luokan ovea, Pekka Reinikainen juoksi käytävää hikisenä, takki batmanviittana lepattaen. Vastaanotolla oli venähtänyt. Ohjasin Pekan miestenhuoneeseen ja latelin luokalle militanttiin tapaan uudet ohjeet. Peruuntunut välitunti taisi häiritä opiskelijoita liikaa, joten keskustelua ei syntynyt ja tilaisuus jäi vaisuksi. Molempien esitysten jälkeen sain kosolti sähköpostia ristitulena. Kollegat paheksuivat yoyokilpakirjoitukseen valmistautuvien lukiolaisten pään sotkemista väärillä ajatuksilla. Toiset paheksuivat Pekka Reinikaisen pellen roolia, mikä saattaisi mustata kristinuskon ja kreationismin asemaa. Jos jätän tunneilla kreationistiset näkemykset käsittelemättä, suvaitsemattomuudesta huomautetaan myöhemmin. Jos käsittelen niitä, teen sen väärin. Anonyymiksi Internet-julkkikseksikin olen näköjään päässyt Teemun sivuille. Teemu tulkitsee kristityn Bertramin paljon ennen Darwinia muotoileman käsityksen fossiileista Jumalan koettimina minun maailmankuvakseni. Kuulun siis vihollisen poteroon. Sinne jonne minua ei kreationistisine ajatuksineni hyväksytä. Suvaitsevaisuus uskontoja kohtaan on erään filosofin väärää logiikkaa, sillä jos uskonto on väärässä, se on tuhottava. Tuhoamisen vastustajat ovat tietysti vihollisia. Me-ja-muut -ajattelu lienee ihmisluonnossa niin syvässä, ettei kriittinen ja analyyttisesti ajatteleva voi miinakentällä selviytyä terveen paperein. On tunnustettava väriä. Toisin ajatteleva on aina väärässä ja minua vastaan. Syy on aina toisessa ja hänen tulee syyllisyydestään kärsiä. Ryhdyn perskules uskomaan siihen niin saan enemmän kavereita ja tulen onnelliseksi. 09 June Ei edes otsikkoaLentsun jatkuessa jätin tämän päivän elämästä väliin. Ei maalausta, ei muuttoa, ei pyöräilyä, ei melontaa, ei maastotöitä, ei ajatuksia, ei mitään. Läpeensä surkea päivä keskellä hartaasti odotettua kesää.Toljotusta, kipristelyä ja räintää. Vanha ajatus merkityksettömästä elämästä jyräsi voimalla. Laskelma ruhon sisältämistä ravinteista, jotka kasveille vapautettuna ylittävät ruhon tuottaman ilon ja hyödyn lähimmäisille. Jos paikallisen Dirty Harryn neljänelonen luoti tuosta ikkunasta nyt tulisi, miten innokas olisin väistämään? Asettuisinko peräti otollisempaan kulmaan jomottavan keuhkon puhkaisemiseksi? Yritän mittailla tämän hetken etäisyyttä tuohon ajatukseen. Onhan elämällä toki merkitys. Mittaamaton sellainen. Keuhkopöhön tuska on sen rinnalla nipistys vain. Kati ja Maha. Parivaljakko kävi Ikeassa lamppuostoksilla, ja pomotti vielä illalla remonttityömaallakin. Tuskanhikisenä makoillessa yritin lukea Richard Joycen kehuttua kirjaa The Evolution of Morality. Joyce lataa heti kärkeen puolustuksensa sosiobiologialle. Hän kykenee tekemään sen tyhjentävästi muutamilla riveillä - suorasukaisesti olkiukkoja rakentavia opponentteja halveksuen. Joyce ihmettelee muun muassa marxilaisen Stephen Gouldin käsitystä sosiobiogiasta. Että käyttäytymisen sisäsyntyisyys väistämättä johtaisi geenideterminismiin. Jos yhdestä geenistä seuraisi aina ja väistämättä yhdenlainen käyttäytyminen, mihin tarvitsisimme näin valtavaa (geenien rakentamaa) funtsintalaitetta? Sosiobiologiaa ja evoluutiopsykologiaa vastustetaan kovasti muutenkin kuin poliittisen agendan pohjalta, eikä ihme. Ilmiöt jotka ovat sekä moniulotteisia himmeleitä että dynaamisesti liikkeessä, ovat lähes mahdottomia ängettäviksi musteriveille. Jos sosiobiologiaa ei yhdestä oppikirjasta ymmärrä, sadan kirjan lukeminen ei luultavasti korjaa tilannetta ratkaisevasti. Vaikeat asiat ovat pelottavia joten vaihtoehtoja on hämmentyneellä usein vain kaksi: pako vai hyökkäys? Joyce tuntuu tiedostavan tämän ja suuntaa kirjansa reilusti avarakatseiselle akateemiselle väelle. Pöydällä on samaan aikaan auki Daniel Dennettin Breaking The Spell. Molemmat kirjailijat ovat biologiasta ja evoluutiopsykologiasta kiinnostuneita filosofeja. Dennett on Texasin pappa, Joyce Alapuolelta. Ensimmäisen kahdenkymmenen sivun aikana Joyce on ehtinyt heittää lakonisuudellaan typerimmät lukijat seinälle. Ylimielinen alan asiantuntijakin on riisunut lakkinsa. Samassa ajassa Dennett on ehtinyt pitkästyttää lukijansa kuoliaaksi. Plärään kirjaa sivuilta 206, 301, 303 - josko sieltä löytyisi se nerokkuus jota kriitikot ovat ylistäneet. Joyce hurmaa biologilukijan oikeisiin kohtiin sijoitetuilla esimerkeillä eläinkunnasta. Dennettin esimerkit sisältävät asiavirheitä ja ovat hyvin kummelimaisia - eihän karhukaan riuhu koko aikaa, se vetää välillä puolukoita. Dennett on kuuluisa ja hänen kirjoillaan tehdään rahaa. Joyce voi ostaa kirjansa tuotoilla printterin seuraavan kirjansa käsikirjoituksen tulostamiseen . . . ja tuota . . . siinä kaikki ajatukset kuluneelta vuorokaudelta. Olin sentään yli 12 tuntia valveilla. 08 June Värit Tämä flunssa tappaa minut vielä. Elleivät puritaanit fillaristit ehdi ensin. Päädyin nimittäin taloudellis-luuserillisista syistä Raleighin fitness-pyörään Konan Jake The Snaken sijaan. Uusi fillari on puna-musta-valkoinen. Kuten kypäräkin. Kokonaisuus näyttää ilman pyöräilijää varsin sporttiselta. Kiinnitin tankoon käsigepsin menon mittaamiseksi ja kartaksi. Ja termarimaisen juomapullon. Huomenna vielä nousukahvat ja sopivalla suukappaleella tuhdisti ilmaa riisitautisiin kumeihin. Niin munakokkelin tuotanto voi alkaa. Yritän olla miettimättä pyörän kasaajien työsopimusta: tällä hinnalla tehtaalla ei lomarahoja ja bonuksia nostella. Ei ehkä tunneta edes työaikoja. Ihmisoikeuksia? Kenties hieman eettisemmän Jaken vuoro tulee vielä - tai oikeastaan Ivan Basson nimeä kantava cyclocrossari kiehtoo enemmän. Se olisi miehen peli. Raleighin suorat sarvet ja halvat osat eivät lisää katu-uskottavuutta, mutten sellaista kaipaa. Kaipaan alempaa leposykettä ja ihratonta loppuelämää. Tämänpäiväisen infernaalisen keuhkoröhinän perusteella jälkimmäinen jää tyngäksi ja edellinen maksimoituu. En tiedä onko tarve kuolin- vai synnytyspesän, mutta sinnittelin korisevana uuden kodin maalauspuhteessa. Olohuoneen seinän väri on erikoinen. Aluksi se kauhistutti possunpinkkinä. Sitten se alkoi näyttää maitokahvin ruskealta. Laskeva aurinko teki siitä vaalean violetin. Sain taas tekosyyn ajatukselle, joka vainoaa minua ja on vainonnut ihmiskuntaa ensimmäisestä röökitauosta: onko seinällä väri, näkevätkö kaikki sen samalla tavoin, ja onko joidenkin havainto oikeampi kuin toisten? Vastaan toistaiseksi: kyllä, ei, kyllä. Viimeinen kyllä rohkaisee etsijää. Silmät eivät kerro ihmisestä kaikkea, vaan niiden edessä olevat suodattimet. Nakusilmät ovat oikeassa. Olisiko sittenkin pitänyt kunnella kokeneita guruja, ja ostaa pyörä ohjeiden mukaan? Käytetyn merkkipyörän olisi saanut samaan hintaan. Kipeä väliliha ja vaihtajan rutina ovat saattaneet riisua gurujen uskoon nojaavat värilasit. Gurun havainto voi olla puhdas.05 June Tuli mäki hiki pinnani kuumeniParisen viikkoa kitkuttanut kesälentsu kiristi lopulta otettaan ja vei elämänhalun. Pöpö nävertää taas alveoleja, eikä helle ilman happea ole herkkua. Yritin eilen lyhyttä kuvausreissua kokeillakseni kannattaisiko maastokeikkailu. Viiden metrin ylämäki nosti hien, jonka paikkaamiseen tarvittiin kaksi litraa mehua. Kun tuskanhien ja lämpöhien laskee yhteen, 1 + 1 = 5 litraa. Turhauduin, synkistelin tuskaisan tovin puron äärellä ja päätin totaalilepuuttaa loppuviikon. Tilanne purolla oli ilmeisen vakava, sillä en tehnyt elettäkään kameran suuntaamiseksi eksoottisesti lepattelevia immenkorentoja kohti. Lepoa, mukamas. Huomenna käymme äijäporukalla Saaristomerellä veneilemässä, torstaina hion ja paklaan uuden asuntomme seiniä, perjantaina ja viikonloppuna sitten maalataan. Alkuviikosta edessä on asunnon pesu ja lattioiden vahaus. Loppuviikosta siirrän osan omaisuudesta uuteen kotiin. Viikonloppuna muutetaan isommalla porukalla järeämpi kalusto. Ja maastotyöt tietysti täytyy sovittaa sekaan. Kati ei tee kahdeksaan päivään mitään. Maagisen päivämäärän jälkeen täysiaikaistuneen pienokaisen synnytyksen voi käynnistää vaikka tapetoinnilla. Siellä hän jo odottaa ponnistusasennossa. Ajat ovat niin kummat etten tohdi ajatella. Toivottavasti muuton, maastotöiden ja vaipanvaihdon lomassa jää edes tovi aikaa lukemiselle. Ranskalainen filosofia on aihe joka yleensä pörröttää pahasti niskavilloja. Eksistentialismi on siinä joukossa omassa eliitissään - se ei ole ristiriidassa maailman kanssa. Päinvastoin. Camus on kirjailija jota en ole koskaan lukenut, mutta jonka teoksista napatut sitaatit hykerryttävät. Sartren Inhon olen joskus jättänyt viime metreillä kesken. Nyt olisi kenties aika molempien herrojen. Jos intelletkuellismi alkaa ahistaa, voin toki palata turvallisiin elämäkertoihin. John Avisen Captivating Life on yhä lukematta, samoin Virginia Morellin kirjoittama Leakeyn suvun saaga Ancestral Passions. Kahta kirjaa olen säästänyt parhaisiin hetkiin: David Attenboroughn Life on Air ja Carol Grant Gouldin The Remarkable Life of William Beebe; Explorer And Naturalist. Kaksi Alfred Russell Wallacen elämäkertaa on yhä lukematta, samoin Sir Francis Galtonin elämäkerta. Yksi kiehtovimmista hyllyssä odottavista on Jenny Uglowin The Lunar Men. Se kertoo viidestä ystävyksestä, jotka muuttivat maailman: Mathew "Tilpehööri" Boulton, James "Höyry" Watt, Josiah "Kuppi" Wedgewood, Erasmus "The Man" Darwin ja Joseph "Happi" Priestley. Tiedekirjoista houkuttavat eniten laulukirjat - Donald Kroodsman The Singing Life of Birds; The Art and Science of Listening to Birdsong, ja Clive Catchpolen ja Peter Slaterin Bird Song; Biological Themes And Variations. Ann Gibbonsin tarina ihmisen esihistorian tutkimuksesta (The First Humans; The Race to Discover Our Earliest Ancestors) ja Nicholas Waden teos itse päätähdistä (Before The dawn; Recovering The Lost History of our Ancestors) odottavat lukijaansa myös. Tajunnan saattavat räjäyttää Austin Burtin ja kunnianarvoisan Robert Triversin Genes in Conflict; The Biology of Selfish Genetic Elements ja Nick Lanen hurja hypoteesi mitokondriosta maailman napana (Power, Sex, Suicide; Mitokondria And The Meaning of Life). Jos noista yhdenkin saisi luettua.
04 June Kauniisti eläinten ravinnosta Eläinekologia on luonnontiede. Kasviekologia on estetiikkaa ja kulttuurihistoriaa. Tämän opin yliopiston kenttäkursseilla. Päivän teema naamioitiin ekologiaksi. Sitten lähdettiin assistentin perässä mansikkaisille ahoille hipelöimään heiniä ja kuuntelemaan tarinoita kasvien nimien taustoista ja vanhoista käyttötarkoituksista. Joissakin kasviekologeissa asuu sisäinen Sarasvuo, toisilta tarinoita täytyy lypsää. Kun alkuun päästään, kaikilla tarina rönsyilee Linnén Lapin matkasta Lönnrotin kehittämään oppisanastoon. Kirsti ja Marja Aapalan kirja Pääskynhattu ja päivänkämmen jatkaa perinnettä. Suomen kielen tutkija Kirsti Aapala on kirjoittanut kauniisti noin sadasta suomalaisesta kasvista lähinnä nimistön kautta kasvien olemusta avaten. Kuvataiteilija Marja Aapala on kuvittanut kirjan hiilellä ja vesiväreillä. Lopputuloksena on hienostunut, kesäinen teos jota kelpaa lukea helteen helliessä, mehiläisten pörrätessä, miksei sadesäälläkin. Ja mikä parasta, kirja on saatavilla kulttuurihistorian ja värien nälkään talvellakin. Herkkupaloja kulttuurihistoriasta on todellakin tarjolla. En tiennyt että poimulehtien sukunimi Alchemilla tulee alkemistien uskosta kastepisaran voimaan: sen uskottiin muuttavan raudankin kullaksi. Enkä sitä että Goethella oli tapana pitää aina orvokin siemeniä taskussaan ja sirotella niitä kävelyretkiensä varteen jotta maailma muuttuisi edes hieman kauniimmaksi. Olin unohtanut, miksi Linné nimesi suokukan Andromeda polifoaksi. Suokukka oli Linnén milestä kuin Etiopian kuninkaan Kefeuksen ja hänen puolisonsa Kassiopeian tytär. Kassiopeian suututettua Poseidonin, vanhempien ainoa mahdollisuus oli uhrata tyttärensä vesien jumalalle, ja jättää Andromeda avuttomana kiinni rantakallioon. Linnén mielestä suokukka nuokkui suolla painunein päin "myrkyllisten lohikäärmeiden ja petojen" eli "ilkeiden rupikonnien ja sammakoiden" saartamana, punertavat posket kalveten. Linné oli nimittäin huomannut suokukan punan vähittäisen hiipumisen. En ole ymmärtänyt sitäkään, että kihokki tulee sanasta kihota, ja tarkoittaa siis eritepisaroiden kihoamista. Samasta syystä kasvi on latinaksi Drosera, kasteinen. Hyvä on myös palauttaa mieleen millainen merkitys marjoilla on ollut keripukin torjunnassa. On vain kotvanen siitä kun Konsta Pylkkänen saattoi ostaa ensimmäiset sitruunansa, ja todeta kunnon haukun rouskaistuaan: helevetin paha hetelmä. Lakka ei ole ollut aina ylellisyyttä. Pohjoisen ihmisten on ollut pakko löytää lakkaa, jos mielivät pitää hampaansa ja elämänhalunsa talven yli. Tällä kirjalla voi olla samantyyppinen vaikutus. Se on hyvin tehty, se näyttää hyvälle, se jopa tuoksuu hyvälle. Se saattaa auttaa jaksamaan pimeän talven yli.03 June Rompe
Nos habebit humusVuosi sitten tarkkailin Suomen toiseksi suurimman ylioppilasjuhlaa parvelta. Laskin tuntevani uusista ylioppilaista kolme prosenttia. Tänään olin Suomen suurimmassa ylioppilasjuhlassa. Nyt siellä tapahtumien keskipisteessä, Valttiareenan jäällä, alueella josta maalit tehdään. Katselin läheltä ylös uusia ylioppilaita, joista olin opettanut vajaan vuoden aikana alle viittä prosenttia. Tunsin olevani väärässä paikassa ja halusin liueta maisemaan. Ylileveää ruhoa ei vain kovin näppärästi piiloteta. Jäähyaitiokin oli suljettu. Jos olen vuoden päästä talossa, tunnen syksyn ja ensi kevään ylioppilaista nimeltä vähintään kaksi kolmannesta, ja muistan kaikkien näiden elämästä käsittämättömän suuren määrän asioita. Tiinan hammaslääkäriaika jämähtää jostain syystä mieleen. Ainon kanssa käydyt keskustelut Metallican alkuvuosista. Teemun hiusmallin kehityksen. Sitten tulee taas lähtö. Palataan ehkä jossain toisessa koulussa takaisin kolmeen ja viiteen prosenttiin. Keikkatyöläisen elämässä työn tulosta ei näe koskaan. Kurssipalautteissa opiskelijat ovat hyvin kohteliaita ja kirjoittavat kuponkiin lähes poikkeuksetta: tosi hyvä kurssi; opettaja erityisesti oli rento ja mukava. Itselläni ei ole rennoista ja mukavista opettajista mitään muistikuvaa, mutta vaativille ja jopa sadistiselta vaikuttaneille opettajille olen kiitollisuudenvelassa. Kurssipalautteiden sijaan olen kerinyt itseni viime vuosina muna-asentoon aina kesäkuun alussa. Josko itsetutkiskelusta löytyisi osviittaa kehitystyöhön? Lähtökohta on karu: opetan lukion turhimpia aineita sijaisena, joten ylioppilaiden kannalta touhuillani ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Tärkeässä roolissa ovat matematiikka, kielet ja äidinkieli, sekä ikuisesti säilyviä elämyksiä tarjoavat taito- ja taideaineet. Jos aineilla jotain merkitystä olisikin, opettajalla ehkä ei. Viimeisissä kokeissa opiskelijat osasivat parhaiten ne asiat jotka oli jätetty tunneilla väliin, ja jotka he olivat lukeneet itsenäisesti kirjasta. Tunnilla käsitellyn kasvihuoneilmiön moni tunsi - koska Al Goren luentoa oli katsottu englannin tunnilla. Jos oppimista ei tapahdu, itsensä voisi tietysti motivoida veronmaksajilta kiskotuilla palkkarahoilla. Jos moraali joustaa. Tämän ilon latistaa koululla vieraileva putkimies jonka kerrotaan tienaavan yli kolme kertaa minua enemmän, ja tutun rekkakuskin netto on 2,80 kertaa minun palkkaani suurempi. Kati kannustaa kovasti radikaaleihin muutoksiin. Ominaisuudet viittaisivat selvästi kahteen ammattiin: sisäänostaja tai varastomies. Ehkä mieluummin jälkimmäinen. Jos vain rohkeus riittäisi aloittaisin soittelukierroksen. Luultavasti ei riitä, vaan jatkan opettajana vuodesta toiseen, enkä aikuistu koskaan. Vaan vielä on kesää jäljellä. Huomiseksi suunniteltu lähtö tuntureille ja vuonoille peruuntui. Ei nähty Nattasia. Mitä järkeä kahden keski-ikääntyvän miehen olisikaan suunnata rospuuttoon heleimpänä suvena? Mahdollisuudet havainnoida itseään varten pukeutuvia neitoja olisivat siitä keskimäärin heikentyneet. Okulaariin olisi ehkä ängennyt jokunen koppava lunni, kurmitsa tai kiiruna. Olisi kuvattu kasveja ja joenuomaa. Olisin ehkä äänittänyt puron solinaa. Maastotöitä en kesäkuun alkuun matkan takia suunnitellut, ja muuttohommatkin päästään aloittamaan vasta pintaremontin jälkeen, joten nyt voisin lukea itseni transsiin. Aloitin Juicen viimeisellä runokokoelmalla Kosket. Juice piilottaa jälleen ajatuksensa nokkelanoloisen leikittelyn ja voitonriemuisen piikittelyn sisään. Juicella vähän on paljon ja paljon kuohuu yli. Muistatko? tarjoaa tutkittavaa lyriikanhimoiselle. Lähestyvän lopun huomaa muutamista kurkistuksista olan yli, ja ehtoon miljöötä kuvaavasta Lääketieteen opintopäivät -sarjasta (Sairaalassa voi kirjoittaa vain runoja / Vain sairaalassa voi kirjoittaa runoja / Sairaalassa voi kirjoittaa vain runoja). Ja joskus tuntuu että olen ansainnut sen: Valossa valosta valoon / vaeltaa outo kulkija / joka on ikänsä tarponut / hämärän rajamailla / ihmettelee aikansa / mutta oloutuu ja tottuu / koska on tapahtunut jotakin / hyvää / joskus tuntuu että / olen ansainnut sen. Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus. 01 June Ystävyys, läheisyys, äijärakkausMicaelan löytö ja reaktio siihen herätti vanhat ajatukset äijälaumoista. Karjalaisen julkaisemassa uutisessa Joensuun seudun kehittämisyhdistys ilmoitti järjestävänsä yrittäjä-äijille iltamat, jossa ei herbivorien safkaan kajota. Naisilla ei ole ollut tilaisuuteen asiaa. Raakaa sukupuolierottelua siis. Vastoin joidenkin intelletkuellien länkätystä miehet ja naiset kyllä muodostavat kaksi toisistaan biologisesti eroavaa jakaumaa, ja luokittelu kahteen sukupuoleen on perusteltua. Sukupuolen mukainen käyttäytyminen on melko tiukasti geneettisesti määrättyä, mutta myös sosiaalinen konstruktio. Se paljon parjattu naistutkimuksen huuhaa-osasto unohtaa ensimmäisen ja nytkyttää siksi karilla. Jakaumat ovat osin päällekkäin, joten kaikkia ei saada lokeroitua. Eikä ole mielekästä yrittää. Suhteellisen helppoa äijäillan portsarilla on kuitenkin erotella sisäänpyrkijät. Mutta onko suvaitsevaisessa maailmassa tarvetta tällaiseen? Ehdottomasti on. Se on myös kauheamman sukupuolen etu. Äijäkulttuuri on toki typerä muoti-ilmiö, mutta myös kaivattu miesten vapautusliike. Äijäporukat tuntuvat pelottavan monen naisen vainoharhaista mieltä. Pelätään kai että testosteronin katkuisessa saunassa juonitaan kuvioita naisen euron pyöristämiseksi kehitysavun tasolle. Ehkä pelko juontuu vastaavalla tavalla juonivista ämmäporukoista? Minun tuntemani miehet eivät ole naisten rahoista tai vallasta kiinnostuneita silloin kun kerrankin pääsevät irti. Perustimme Suomen Pikkupoikabiologit aikanaan puhtaasti kiveksellisten järjestöksi vain koska halusimme yhteistä aikaa ilman kireyttä. Kun nainen astuu tilaan, miehet jäykistyvät. Henkisesti. Ollaan vähäpuheisia, korrekteja ja vahvoja. Jälkikäteen paljastettu totuus voi olla naiselle yllätys: hurmaavana herrasmiehenä tunnettu Anssi onkin äijäporukassa kova poika pieremään ja tussujutustelemaan. Armeijaan tulleet naiset vaikuttivat omana tetsaamisaikanani kovin hämmentyneiltä: miten äijillä voi riittää niin tavanomaisesta koulutuslaitoksesta juttua koko lopun elämän? No kappas kun intistä tuli valtion virasto sillä hetkellä kun ensimmäinen pesukone rahdattiin naapuritupaan. Äijät jäkittivät. Mielenkiintoista oli muuten myös, ettei kenelläkään tuntunut olevan ongelmia äkseerata naiskokelaan ohjauksessa. Feministireppanat luulevat yhä että sukupuolirooleissa kysymys on vallasta. Miesten kireyden naisseurassa selittää yhden suurimman tieteentekijän, Robert Triversin lanseeraama luonnonlaki: se sukupuoli valitsee, joka satsaa enemmän aikaa ja energiaa jälkeläiseen. Yksi mies voi hedelmöittää ilman sen kummempia kuluja tuhansia naisia, mutta munasoluista ja odottavan ajasta on pula. Triversin sääntö siis ennustaa, että miesjoukkoon tuleva nainen aiheuttaa miehissä soidinturnajaiset, naisjoukkoon tuleva mies ei niinkään. Siksi naisten käsitys miehistä on väärä. Nainen ei voi nähdä miestä omana itsenään kuin korkeintaan hajua ja kehonkieltä myöten viimeistellyssä valepuvussa. Soidinkausi kun on aina. Teerinaaras sentään näkee koiraita lyyra viikattuna suuren osan vuodesta. Kun pääsy kaikkein pyhimpään on evätty, eikä vertailukohtia ole, naisevat luulevat ja olettavat. Miehet eivät muka keskustele ja näytä tunteitaan. Ei tarvitse. Huuli lentää ja tunteet näkyvät silloin kun ei näy evoluutiobiologisesti tähdellisempää. Siksi äijäporukoita on suojeltava. Miehisten tunteiden linnakkeita. Kun ne veivät meiltä jo puolustusvoimatkin. |
Pitkään aikaan en ole jaksanut seurata kreationistista riekuntaa. Yritin tänään päivittää tilannetta - olisi ollut syytä jättää väliin. Paha mieli siitä vain tulee. Käärmeenkieliä ja tappurantuhkaa uniin. Yritän lukea tässä kesän aikana ammatillista vastuuta tuntien Mark Perakhin vakuuttavanoloisen vastaiskun Unintelligent Design ja osapuolten vuoropuhelun Debating Design; From Darwin to DNA. Kirjat laahaavat auttamattomasti valovuosia älykkäästi suunnitellun keskustelun perässä, mutta eiköhän niiden sisältö ole kuitenkin blogitekstejä paremmin pureskeltua. Historiallisista katsauksista hyllyssä odottavat Ronald L. Numbersin Darwinism Comes to America ja Edward J. Larsonin kirja Daytonan apinaoikeudenkäynnistä: Summer for The Gods ("Mutta se tiukalle otti, Daytonissa kehitysoppi. Apinako niin paljon muuttuupi? Siitä nyt hullutki suuttuupi! Ei me ei olla apinoita!"). Kovin kummoista uutta näistä ei varmaan irtoa, sillä keskustelu on junnannut samaa uraa alusta lähtien. Tieteen on vaikea puolustautua sellaista vastaan joka näykkii, muttei ota valheistaan vastuuta. Oli toki aivan odotettua että ID-väki perustaa joskus oman "tieteellisen" julkaisusarjansa. Kreationistisen museon tyyppinen puljukin on ollut käsittääkseni suunnitteilla peräti Härmään. Pelottavalta sen sijaan tuntuu se että monet kreationistit ymppäävät samaan pakettiin ilmastomuutoskielteisen propagandan, homovihan, HIV:n olemassaolon kiistämisen, holokaustin kiistämisen ja jotkut avoimen rasisminkin. Alastoman Aatamin kanssa Ceratopsialla ratsastaminen lienee lopulta melko viatonta verrattuna siihen maailmankuvaan joka meitä odottaa älykkään suunnittelun myötä. Sääli sinänsä, Älykäs Suunnittelu on kiihkottomasta päästään kiintoisa kehitelmä. Fundamentalistit vain survovat sen raivolla rynniessään mutaan samalla kun he lokaavat kristinuskon maineen.
|
|
