| Mika's profileMixmaailmaPhotosBlogLists |  Tools  Help |
|
28 August Stray Cat Strut Kulkukissat tepastelivat eilen viimeisen kerran Suomeen, tällä kertaa kissapetojen kotiluolaan. Sinne missä sattuu ja tapahtuu. Petrille ensikosketus Stray Catsiin merkitsi lapsuuden loppua. Nyt loppui nuoruus. Minäkin kiinnittelin vuonna 1980 hakaneuloilla Stray Catsin kissalogoa farkkutakin selkään ja askartelin etelävaltioiden lippuja rintanapeiksi, vaikka en oikeastaan ollut kuullut kuin yhden ykköslevyn kappaleen. Innostuin bändistä uudelleen Blast off! -levyn aikoihin, mutta varsinaisesti en pidä itseäni rockabillyäijänä. Tällä kampauksella se ei kai olisi mahdollistakaan. Kun kolmas lippu jäähyväisiin tuli tarjolle loppuunmyytyyn konserttiin, olin silti sen enempää miettimättä valmis. Stray Cats on osa minua ja minun sukupolveani. Ja tietysti maailman paras rockabillybändi kautta aikojen. Jopa ohi esikuviensa. Olin niin varma elämyksestä että jätin kamerankin autoon. Oooh!Tiivisrytmisen päivän väsymys ei painanut lainkaan kun huomasin jäähallin ympäristön kuhisevan fiftareita, liuhulettejä ja kellohametytsyjä. Jostain syystä tuo sliipattu puhtaiden pastellivärien hohto viehättää. Nautiskelimme maittavan aterian Töölön rokkimäkissä, minkä jälkeen ehdimme sopivasti kuuntelemaan kelpo lämppärin. Kun Slim Jimin yksinkertainen rumpusetti, Brian Setzerin kitara ja Lee Rockerin läskibasso tuotiin riviin lavan etuosaan, oli illan kuvio selvä: tänään pääosassa olisi musiikki ja kolme oman instrumenttinsa virtuoosia. Turhia vetkuttelematta bändi avasi keikan odotetulla Rumble In Brightonilla ja jatkoi kissalogon loisteen alla tutuilla kappaleilla aina 28 vuoden takaa. Jo setin puolivälissä yleisö nostettiin lentoon: Runaway Boys, Stray Cat Strut ja Gene & Eddie. Alamäki näytti kyyniselle kuulijalle selviöltä, kunnes uudemmat Blast off ja Bring It Back Again puhalsivat uudelleen sakeampaa ilmaa siipien alle. Vaikka yleisö innostui kappaleiden välillä, kaikki tuntuivat vaipuvan hartaan muistotilaisuuden nostalgiseen hiljaisuuteen riehakkaimpienkin menorallien ajaksi. Osittain tämä varmaankin johtui Setzerin mykistävästä kitaroinnista, osittain taas Slim Jimin aseistariisuvasta riehumisesta pienen settinsä ympärillä. Minuun suurimman vaikutuksen teki Lee Rockerin läskibasson lätinä. Pystybassolla soitellaan yleensä hissukseen taustoja. Lee Rocker on ainoa jonka tiedän naputtelevan kaapistaan virtuositeettia joka riittää vangitseviin sooloihin saakka. Jos jäähyväiskeikasta kaivaa väkisin jotain negatiivista, sellainen on kappaleiden järjestys. Toisen nousun jälkeen alkoi lievä alamäki joka oli päättyä nolosti yleisön poistuessa kylläisenä ennen toista encorea. Viimeiseen hehkutukseen olisi pitänyt säästää kappale jota bändiä vähemmän tuntevatkin olisivat osanneet odottaa - mieluiten Runaway Boys. Tästä huolimatta jäähyväisistä jäi positiivinen kuva. Rockabilly perustuu kuiviin soundeihin ja toistoon, joten heppoisempi trio olisi osannut olla tässä genressä harvinaisen puiseva. Ligniiniä Stray Catsissä ei kuitenkaan ole edes siteeksi. Haikeana piti todeta yhden ajanjakson päättyneen. Brian Setzer tuonee Orchestransa vielä Helsinkiin. Cats ei palaa koskaan. Mutta musiikki, se on ikuista. Ykkösiä ja nollia? 27 August Pikselisota Canon jatkaa megapikselitaistoa uudellaan mallillaan, ja verkko on jo ensimmäisen vuorokauden jälkeen tursullaan ensivaikutelmia. Monet odottelivat noin 15 megapikselin seuraajaa 5D mallille, mutta Canon laittoikin markkinoille ensin 50D:n. Kennon koko ei ole kasvanut 40D:stä, joten sekaan survotut 5 miljoonaan lisäpikseliä ennustaa lisääntynyttä kohinaa. Canonin sisäpiiri on kuitenkin kertonut 50D-mallin kohisevan ISO 3200 -herkkyydellä jopa vähemmän kuin 40D herkkyydellä ISO 1600. Jos tämä pitää paikkansa, Canonin insinöörit ovat kyenneet ihmeeseen. Uusina ominaisuuksina runkoon on saatu lähes yhden megapikselin kolmetuumainen näyttö ja hieman parannettu kuvausnopeus. Monien toivoma dynamiikka ei sen sijaan ole lisääntynyt. Käsittääkseni Canon yrittää ehdottaa 50D:n kaveriksi samaan aikaan esiteltyä EF-S 18-200mm 1:3.5-5.6 IS -objektiivia. Tästä on kuitenkin minun mielestäni turhan säästämisen varjolla jätetty pois Canonin toimiva USM-moottori, ja tarkennusta hoitaa meluisa ja löpsympi mikromoottori. Kun edellinen runkomalli 40D ehti olla markkinoilla alemman ammattilaissarjan kärkenä vain noin vuoden, Canon tuntuu etenevän sekä runko- että objektiivimarkkinoilla kovin hätäisesti. Syy on tietysti kilpailija Nikon joka tyrkyttää samanaikaisesti kaiken muun ohessa 12.3 megapikselin mallia D90, jonka erikoisuutena on ensimmäisenä järjestelmärunkona videotallennus. Kamera jossa laadukas ja monipuolinen optiikka on vaihdettavissa, ja korteille tallennettavissa huippulaadukkaiden still-kuvien lisäksi myös HD-tason (1280 x 720 pikseliä) videota, on jo melkoisen monikäyttöinen vekotin jopa ammattilaisten tarpeisiin. Puhelimena kumpaakaan ei sentään voi käyttää. Hintaa molemmilla on riittävästi, joten teen vain näitä ikkunaostoksia.RaatojaYmpäristöekologian kurssi kävi kokemassa pyydyksensä. Kerrankin olin onnistunut kasaamaan koko ryhmälle tarvittavat tilpehöörit teesiivilöistä pinsetteihin. Harsokankaat heräsin silppuamaan yötuimaan Otson pukliräteistä. Odotettuja virhelähteitäkin saatiin mukaan enempiä pyytelemättä, ikävimpänä itsetuhoiset pikkunisäkkäät. Yleensä vastaavaan pyydysmäärään harhautuu yksi tai korkeintaan muutama lähisukulainen. Nyt peltohiiriä, peltomyyriä ja päästäisiä retkotti mukien pohjilla parisenkymmentä. Sisiliskoja pyytöihin oli tuupertunut muutama, samoin vesiliskoja. Kun selkärankaiset oli haudattu, saatiin selkärangattomat sentään laskettua. Tunnin lopuksi laskettiin Shannonin diversiteetti-indeksi jokaiselle pyydykselle. Huomenna vertaillaan koko ryhmän tuloksia ja päästään aloittamaan tutkimusraporttien laadinta.
26 August C < r · BOtso nukkuu huonosti. Heräilee vähän väliä, nousee istumaan ja itkee. Ei osaa nukahtaa uudelleen ja säikähtää sitä. Joskus auttaa vain hiljainen kehotus: Nuku vaan. Joskus auttaa tutti, joskus kevyt paijaus, joskus ei oikein mikään. Levottomat yöt eivät tunnu haittaavan Otsoa itseään. Aamulla hän herää hymyillen, ja lähtee kiljahdellen töntteröimään purppuraisena valkenevaan hauvojen, tyttöjen ja autojen maailmaan. Tuntuu silti pahalta tuntea pienen hätä. Nukahtaminen on vaikeaa ja yöt repaleisia. Päivät kuluvat henkisesti hoiperrellen. Miten paljon sydäntä raastaakaan sitten kun Otso tuntee tiedostaen kipua joka jättää arven. Kun rokko riuduttaa, lääkäri paikkaa tai tyttöystävä hylkää. Voi sinua; rakas, raateleva Hamiltonin sääntö. 24 August London CallingLoppuivat. Päättäjäiset olivat avajaisten rinnalla varsin huolettomasti rykäisty pakkopulla. Pokkareiden salamavalojen välähdykset tarjosivat sentään vielä yhden maailmanennätyksen - samalta stadionilta otettujen epäonnistuneiden kuvien määrässä. Takana on joka tapauksessa kaikkien aikojen parhaiten järjestetty olympiaurheilutapahtuma, jolle Jacques Roggen varovainen exceptional ei anna riittävästi arvoa. Kyllä tuonne seuduille työpaikkansa luovuttaisi. Jos siellä kyetään prässäämään kännykänkuoria, kai maantieteen ja biologian opetuskin sujuisi. Poliittisesta maantieteestä pekingläiset saivat ainakin tehokkaan intensiivikurssituksen. Kun kaikki länsimainen on lopulta rahdattu Kiinaan, kiinalaisetkaan eivät enää voi jatkaa naapurikansojen alistamista, vaan toimivat maailmanpolitiikassa rauhanomaisesti Yhdysvaltain ja Venäjän esimerkkiä noudattaen. Tulevaisuus ei sen sijaan näytä hyvältä. Ennen Pekingin kisoja lontoolaiset olivat saaneet aikaan vain satoja tuhansia puntia maksaneen logon, jonka tavoitteena on kosiskella nuoria, mutta jota kaksi kolmesta nuoresta pitää lähinnä vastenmielisenä. Nyt näytettiin eurooppalaista osaamista pikkukinuskeille. Ensin Lontoon pömppämasuinen pormestari lampsutteli estradille puvuntakki auki, käsillään takintaskujen pohjia kaivellen. Sitten paikalle ajettiin dösä, josta tuli teini (luultavasti korvasi jonkun rumemman), tuntematon iskelmälaulaja, fossiloitunut kitarasankari ja amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, joka osui palloon. Voi olla että näen kesyn olympiaisännän eksoottisen jännityksen jälkeen turhan hämärässä valossa, mutta minusta Lontoon olemus kisäisäntänä vaikuttaa Joe Strummerin krapula-aamulta. Kun Juan Antonio Samaranch TV-kuvista ilmenevän viriiliytensä turvin palaa olympiakomitean puikkoihin, hän ei valitettavasti voi toistaa aikaisempia puheitaan. Best ever joudutaan korvaamaan sanoilla jolly good. Mutta urheilijathan kisat tekevät. Eikä Kiinan tilannekaan näyttänyt hyvältä neljä vuotta sitten. Eikä Ylen happamissa dokumenteissa edes kisojen aikana. Minä ainakin aion jatkaa vielä neljä vuotta. Tähtäin Lontooseen. Kuka pärjää?Piti naputella hieman numeroita SPSS-taulukkoon. Ei tarvitsekaan. Ylösalainen John Wilkins naputteli, ja piirsi tuloksen pylväiksi: olympialaisten mitalitaulukko väkilukuun suhteutettuna (pistesumma olisi kenties toimivampi muuttuja, mutta sellaista taulukkoa ei ilmeisesti ole vielä annettuna otettavaksi). Moni varmasti kritisoi tällaista vedoten kolmen urheilijan tai yhden joukkueen maakiintiöihin. Jos kenialaisia pääsisi pitkänmatkan juoksuihin kymmenen, he olisivat kaikki loppukilpailussa, ja ainakin kolmelle sattuisi mitaliin riittävä hyvä päivä. Suuressa populaatiossa jakauman hännät ovat kuitenkin pidemmät ja turpeammat, joten suuren kansan terävin kolmikko pitäisi olla todella terävä ja kärkeä pitäisi riittää kaikkiin lajeihin. Tulokset ovat lohdulliset, sillä kaikki eivät näytä jyräävän massalla. Kärjessä on Jamaika, jossa nopeita geenejä kantavat ihmiset ymmärtävät siirtyä "opiskelemaan" Yhdysvaltoihin runsaiden resurssien ääreen. Toisena on Bahrain joka ottaa valikoidusti maahanmuuttajia. Pronssille sijoittuu Mongolia jossa muutama jurottaja onnistui pieksämään useamman iloluontoisemman: mitalilajeina ammunta, nyrkkeily ja judo. Neljäntenä on vähäväkinen, mutta sympaattinen etelänaapurimme. Tämän jälkeen listasta alkaa löytyä minun suosikkejani: Uusi-Seelanti, Australia, Norja, ehkä myös Tanska, Hollanti ja Sveitsi. Näiden kansojen ihmisistä syntyy helposti raikas mielikuva terveyttä uhkuvista iloisista ulkoilmaihmisistä. Taloudellista tasa-arvoa tavoitteleva hyvinvointiyhteiskunta näyttää toimivan. Luulen että Wilkinsin kuvion esittämällä on globalisoituvassa maailmassa yllättävän suuret seuraukset. Massa, voima ja uho eivät ole tie menestykseen. Ei liioin ideologiaan nojaaminen. Vaan surffaripummin tai Jarno Ahman elämänasenne. Ainakin toivon niin. Voi tätä sisäistä ristiriitaa. JuurilleArvasin. Kun akatemian rahoitus päättyi, kiinnostuin tutkimustyöstä uudelleen. Räpellän loppuelämäni pieniä tutkimuksia ilman kiirettä, kissanristiäisiä, pakkososiaalisuutta, paperisotaa, tulosvastuuta ja raha-ahdistusta. Viimeisin ajatus liittyy pieneen metallinvihreään kovakuoriaiseen, erityisesti sen toukkiin. Keräsin aineistoa tästä jo väitöskirjaani, mutta kokeet eivät koskaan päässeet päivänvaloon. Pajunviherkaivertaja (Phratora vitellinae) syö sekä aikuisena että toukkana väkevänmakuisten pajulajien lehtiä, jotka eivät tunnu muille hyönteisille kelpaavan. Yksi väkevyyden aiheuttavista yhdisteistä on salisiini, josta toukkien nerokas aineenvaihdunta ei ole moksiskaan, vaan rakentaa myrkystä salisyylialdehydiä. Tätä toukat erittävät häirittynä selkäpuolensa rauhasista vahvasti amaretolle tuoksuen. Toukkien erite puistattaa useimpia petoja, joten vitellinaen evoluution kohti yhä väkevämpiä pajuja on ajateltu johtuvan juuri tästä puolustuksesta: mustuvapajulla toukat ovat paremmassa turvassa kuin kiiltopajulla. Vaikka Nathan Rankillä ja Alfred Köpfillä vahvistetetun joensuulaistiimin työ onkin klassikko, en suostu kokonaan nielemään tätä selitystä. Toukat nimittäin myös kasvavat väkevillä pajuilla nopeammin ja suuremmiksi. Salisyyliadehydin valmituksesta toukat muun muassa saavat sivutuotteena sokerin, joka on käytettävissä energiaksi. Koskaan ei myöskään ole tehty riittävän laajaa koetta jossa vitellinaen toukat olisi altistettu koko petoyhteisölle. Muurahaiset esimerkiksi kavahtavat salisyylialdehydiä, mutta ne kohtaavat vitellinaen toukkia oikeastaan vain kirvakolonioiden lähettyvillä. Kun pyhä lehmä on lähellä, murkut vippaavat kaiken yli laidan. Kenties pedot eivät olekaan vitellinaen evoluution kuski? Toinen ajatus nousi aina inspiroivilta Yyterin sannoilta, rantavehnän ja suola-arhon voimasta ankkuroida hiekkaa. Lukiossa voisi tehdä kokeita savea sitovan kasvillisuuden merkityksestä Uudenmaan jokien uomien muokkaajana. Aihe yhdistäisi sopivalla tavalla biologian ja maantieteen, ja kun rannalla ollaan, mielenkiintoa on helppo laajentaa sekä rannan että veden suuntaan. Jos työhön onnistuttaisiin saamaan hyväntahtoinen sponsori, voisimme laajentaa maatalouden ravinnekuormituksen suuntaan.
23 August SäröjäOlympialainen huippu-urheilu on parhaimmillaan kaunista ja jännittävää. Kajakkimelonta on kaunis urheilulaji. Inkkari yksi rumimmista, vaan ei ruma. Miekkailu on jalon kaunista, purjehdus puhtaan kaunista. Taitouinnissa on paljon silmää kiehtovaa siinäkin, mutta pyykkipojat nenässä pilaavat kaiken. Rumaa olympialaisissa on ollut ainoastaan ihmisoikeusaktivisti-idioottien tuhansien kilometrien päästä kantautunut tekopyhä kitinä. Jännitystäkään ei ole puuttunut. Naisten keihäänheitto ja pituushyppy olivat huikeaa draamaa (valokuvaajien tietotoimiston mukaan keihäänheitto oli myös kaunista, tosin vain alkuerissä). Eilen luulin seuraavani ensimmäistä tylsää kilpailua, mutta australialainen mies, australialaisen miehen näköinen Steve Hooker pelasti senkin. Tänään se sitten tapahtui. Miesten jalkapallon loppuottelu oli puuduttava. Heti ensimmäiset kosketukset palloon osoittivat Nigerian heikommaksi, valitettavasti. Miesten 800 metrin finaali oli riemastuttava vain koska kenialaiset pärjäsivät. Samaan aikaan ringin sisällä otettiin pohjakosketus. Miesten keihäänheitossa Jan Zeleznyn jälkeen kenttiä hallinnut Andreas Thorgildsen oli tyrmäävän ylivoimainen. Ikävintä oli se että ennakkoon hehkutetut bileet latisti suomalainen rukoileva lammas - tai karitsaksihan hän itseään kutsunee. Ainars Kovals, Tero Järvenpää ja Teemu Wirkkala pelastivat mitä pelastettavissa oli. Toivottavasti meno vielä piristyy. Naisten lentopallon loppuottelu Brasilian ja USAn välillä näyttää lupaavalta. Ja huominen miesten ottelu lupaavalta revanssilta. Suomalaista sisua nähdään kilpakentillä aina kun jenkit ja aussit ovat mukana. Puolet YLEn galluppiin vastanneista piti olympiakisojen lajimäärää liian suurena. Kieltämättä kultamitalikasojen jakaminen eri asennoissa uiduille kaikenmittaisille matkoille tai erilaisille tavoille aja ympyrää polkupyörällä tuntuu erikoiselta samalla kun joukkuepeleissä jaetaan vain yksi mitalisatsi kahden viikon urakan jälkeen. Minusta tursuava diversiteetti on kuitenkin se suola joka nostaa olympialaiset kaikkien muiden urheilutapahtumien yläpuolelle. Kun maailman merkittävin maahockeyturnaus jää runsaudenpuutteessa vähälle huomiolle, nousee samalla yllättäen myös kyseisen turnauksen arvo. Uudet lajitkin vaikuttivat oikeilta valinnoilta. Kymmenen kilometrin avovesiuinti on laji jossa Michael Phelpsin olisi pitänyt pärjätä ollakseen kaikkien aikojen olympiaurheilija. BMX on fyysisesti vaativa ja kiehtova ekologinen vaihtoehto moottoriurheilulle. Baseballia ja softballia ei luultavasti tule ikävä. Tilalle olisi tyrkyllä rullaluistelua, karatea, squashia, rugbya ja golfia. Tilavimmat ekolokerot olisivat tarjolla rullaluistelulle ja golfille. Budolajeja on ohjelmassa jo muutama, sulkapallo vie osan squashin tilasta ja rugby on sittenkin harvojen herkku. Kunhan eivät sauvakävelyä valitse. 20 August Tulen hiipuessa Olympiatulen hiljalleen hiipuessa ajatus karkailee jo kokonaisuuteen. Olympialaiset ovat olleet minulle rauhoitusaikaa jo lähemmäs kolmekymmentä vuotta. Moskovan boikottikisoista muistan tosin vain päättäjäisissä itkeneen Miša-karhun, ja kilpailijoista Tomi Poikolaisen, Päivi Meriluodon, Pertti Karppisen, veritankatun kalmankalpean Kaarlo Maaningan ja viikinkipurjehtija Esko Rechardtin. Olin silloin vasta kahdeksanvuotias luontoharrastajapoika, josta oli hyvää vauhtia tulossa se ressukka joka jää jäljelle kun joukkueita huudetaan. Los Angelesin imeliä vastaboikottikisoja seurasin jo aktiivisemmin. Avajaisiin tultiin räväkästi reppuraketilla. Sotilaallinen jäykkyys oli vaihtunut lerjuiluun. Sponsoreitakin vilahteli ja ammattilaiset pääsivät mukaan karkeloihin. Itämaiden isomahaisten miesten puuttuessa jetsoni Juha Tiainen vei moukarikultaa, kikkarapäinen Arto Härkönen voitti keihään, Karppinen teki sen taas ja Jouko Salomäki paini pohjalaisittain. Soulista lähtien olen ollut pariviikkoisen naulittuna ruudun ääressä. Mielenkiinto on kohdistunut yhä vähemmän suomalaisten suorituksiin. Minua on kiehtonut eksoottisempien lajien ohella massiivisen vyörytyksen puhdas tunnelma. Suuri on olympialaisissa kaunista ja monimuotoisuus suola. Kentillä ja niiden reunoilla on suvereeneja suoriutujia ja sankareita, mutta myös huijareita, ääliöitä, pelkureita ja ressukoita. Jos olympialaisista seuraa vain muutamaa tuttua lajia, vain muutamaa raatokärpäslauman suosimaa huipputapahtumaa tai vain oman kansan menestystä, menettää kaiken oleellisen. Olympiatunnelma rakentuu kokonaisuudesta, sen tavoittamattomuudesta. Pekingin kisoissa ennennäkemätöntä on lisäksi käsikirjoitus. Vastaavaa draamaa en muista nähneeni aiemmin. Vaikka kyynistyin, luotan ammattitaitoisiin selostajiin: ei tällaista kukaan osaisi kirjoittaa.Mitalitaulukko näyttää odotetulta, vaikka Kiinan kultamitalien määrä onkin yllätys. Kreikka doubattiin huippukuntoon Ateenan kisoihin, mutta Kiina näyttää tehneen saman soveliaammin keinoin. Steroidipitoisten voimalajien lisäksi Kiina on menestynyt myös kehon- ja mielenhallinnan lajeissa, sekä joukkuelajeissa, mikä kielii lähinnä lahjakkuudesta, uutteruudesta ja keskittyneisyydestä. Liu Xiangin tapaus tosin näytti niin halvalta peittelyteatterilta, etten oikein tiedä miten suhtautua. Joko kaverin pää pehmeni tai sitten kaikkia vahingoittava katastrofi naamioitiin sisäpiirisopimuksella. Tai sitten en vain ymmärrä kiinalaista kehonkieltä. Kiinan tavoin omiin kisoihinsa petraava Iso-Britanniakin näyttää kykenevän puhtaaseen ihmeeseen. Ensimmäinen viikko näytti pahalta. Sitten soutufinaalit ja ratapyöräily avasivat röörit. Erikoisinta on silti kisoista toiseen pärjäävä Australia. Ylösalaisin asuvia ihmisiä on vain 20 miljoonaa, ei edes nelinkertaisesti suomalaisten pääluku. Mitaleja he ovat saalistaneet 12-kertaisen määrän. Ja aina leveästi hymyillen. Suomalaisetkin kylpevät väkilukuunsa nähden metallisateessa (Suomen kuuluisi saada kisoista yksi mitali ja jäädä joka neljäs kerta paljaille), australialaisista olisi syytä mulkoilla mallia itse kunkin. Erityyppisten lihassolujen diversiteetistä tai USAn kaltaisesta kansallistunteesta syy ei löytyne. Ulkoilmahenkisyyttä veikkaisin. Ylösalaisilla juntitkin ovat aavikkoauringon ahavoittamia krokotiilidundeita, nörtit surffareita. Ei tursua läski verkkopaidan rei'istä. Jos koulumatkojen hiihtämiseen ei ole paluuta, oikeisiin lajeihin satsaaminen voisi pönkittää menestystä. Jos heittolajissa mitalikolmikko tulee Virosta, Puolasta ja Liettuasta, kyseisen lajin junioreihin voisi Suomessakin syytää resursseja. Slaavilaisuuteen shiftaavat viikingin geenit se kiekonheitto tarvitsee. Ja kulauksen Itämeren vettä. Puukotustilastojen perusteella miekkailujoukkueeseen voisi myös satsata. Suurin voimavara olympiaurheiluun olisi vapautettavissa sopupesikseen menetetyistä sporttisista maaseudun nuorukaisista. Missä olympialajissa lyödään mailalla palloa ja juostaan eestaas? Vanhaa unelmaa softball-joukkueen kasaamiseksi pesäpalloilijoista ei kannata enää elätellä, sillä softball ei ole mukana enää Lontoossa. Pitkää matkaa kelmeähipiäisen ei kannattaisi pintellä lainkaan. Ainakaan ei kannata syytää rahaa moiseen oikkuun. Miesten 3000 metrin esteillä esimerkiksi juostiin rasistisesti ihonvärin mukaisessa järjestyksessä, ja sama toistunee vitosella. Harmi että hieman ruskettuneella Jukka Keskitalolla oli puujalka kipeä. Menetettiin predestinoitu kuudestoista sija alkueräjuoksussa. Jos lahjakas pitkänmatkanjuoksija joskus syntyy Suomeen (mikä olisi lottovoitto), hän kyllä juoksee ilman tukea ja vahvistustakin. Jäljellä on toki vielä nähtävää. Etenkin palloilujen finaalit. Olympiajalkapalloa pidetään köykäisenä turnauksena, mutta minusta ottelut ovat olleet värikkäitä ja euroopanmestaruuskisojenkin jälkeen jopa tasokkaita. Kun eurooppalaisia pääsee mukaan vain muutama, afrikkalainen ja eteläamerikkalainen jalkapallo pääsevät näyttämään voimansa. Noloja floppejakin toki nähdään kun pikkuiset pojat pelaavat. Vaikka Ronaldinho on pelannut pirteimpiä pelejään miesmuistiin, ja peräsimessä on maailmanmestari Dunga itse, Brasilia rypi rumasti Argentiinaa vastaan. Olisihan Brasilia-Nigeria tietysti ollutkin liian värikäs loppuottelu. Argentiina voittanee melko selvin numeroin olympiakultaa. Samoin tekee NBA-tähdistö. Muissa lajeissa mestari suosikkeja on yhä useita. Mielelläni näkisin Brasilian kultapallilla edes kerran. Naisten lentopallojoukkue olisi sympaattinen. Ja miesten. Kokemust kertyy ja virheist oppiiYmpäristöekologian kurssi viritti aamulla ansakuopat. Tarkoituksena on selvittää, ovatko vanhemmat ekosysteemit todella monimuotoisempia kuin nuoremmat. Sukkession alkuvaiheessa kaikki habitaatissa kynnelle kykenevät eivät välttämättä ole ehtineet paikalle, abioottinen ympäristö on latistavan yksipuolinen, eikä kilpailu ole ehtinyt änkeä ekolokeroita ahtaalle. Mallina käytetään maan pinnassa vilistäviä pikkuruisia selkärangattomia, joita pyydystetään purkkipyydyksin kolmesta erilaisesta ympäristöstä: vanhasta lehtomaisesta metsästä, teini-ikäisestä lihotuskoivikosta ja urheilukenttien reunoille kasatuilta valleilta. Huonosti käyttäytyvä opettaja on vakioinut kokeen huonosti, joten tutkimusraportti tulee täyttymään virhelähteiden pohdinnasta. Lähestytään konstruktivistista oppimisnäkemystä. Seuraavassa kokeessa saatetaan jo upota siihen kokonaan.
19 August LäsnäKirjoitin väsyneenä kauheuksia: verkkopäiväkirja muka rasite. Uudelleen luettuna teksti ei antanut itselleen kuin yhden vaihtoehdon - kumittautua pois. Mikään ei ole vapaampaa, vapauttavampaa tai viattomampaa kuin päiväkirjailu. Jos jokin rasittaa, sen löytää asettumalla päiväkirjaan ja katsomalla ympärilleen. Rasite on ympäristössä. Minulla vieläpä kovin valoisassa ympäristössä. Ymmärsin sen vasta tänään - olen onnesta ymmyrkäisenä. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa joka voi jatkua lopun elämääni. Tähän saakka olen edennyt kohti tavoitetta, jonka takana odottaa autio maisema, rannaton meri. Koululaisena tai opiskelijana tavoite oli valmistuminen. Tutkijana uuden löytäminen, tyhjästä luominen. Opettajana olen aina tiennyt olevani väliaikaisessa työssä. Joskus olen vain tuntenut sen, useimmiten se on lukenut työsopimuksessa. Nyt minulla on työ joka ei ole vakituinen, mutta silti turvallinen ja takarajaton. Nyt minulla on perhe, joka pysyy. Me neljä. Taaperran tuttua polkua, jonka tiedän jatkuvan ikuisuuteen. Rannaton meri on silti kukkulan takana, ei edessä vaan sivulla. Voin hypätä kukkulalle jos haluan. Ja siitä paattiin. Vakauden tunne ilman vapauden menetystä. Siitä tämä erikoinen olo. Luulen. 15 August Huumaa, kiitoaOlympiahuuma jatkuu. Ja runsaudenpaniikki. Odotin ratapyöräilyn alkua kunnes havahduin. Se oli alkanut. Odotin vähintään yhtä vuolain kuolin koskimelonnan finaaleja. Viimeinen lähetys alkoi kun lähdin kouluun päivän ainoalle oppitunnille, ja päättyi kun oppitunti päättyi. Odotin maahockeytä. Mikään saatavilla oleva halpakanava Ylen maksukanavista puhumattakaan ei ole näyttänyt otteluakaan. Olen yleensä seurannut uinnin arvokilpailut ensimmäisestä viimeiseen suoritukseen. Jopa sellaisen 1500 metrin karsintalähdön, jossa kaksi olympiahenkistä uimataidotonta yritti pysyä pinnalla vähintään ensimmäisen altaanmitan. Nyt en ole nähnyt yhtään loppukilpailua tai semifinaalia suorana. Hurjan tasokkaita suorituksia on silti tarttunut haaviin. Yleensä yleisurheilun alku on latistanut olympiatunnelmaa, koska se on peittänyt alleen muut mielenkiintoiset lajit. Nyt yleisurheilukin alkoi niin kiehtovilla loppukilpailuilla, etten hyytynyt lainkaan. Kiinalaiset osaavat järjestää kekkerit niin että urheilijat kykenevät parhaimpaansa. Hyvä kiinalaiset! Huomenna ohjelmassa on ainakin miesten skeetiä, naisten uimahyppyjä, jalkapallon puolivärieä (kaksi palvomaani maajoukkuetta vastakkain: Brasilia - Kamerun. Nigeria -Norsunluurannikko kiinnostaisi myös. FST näyttää viiveellä ottelun Argentiina - Hollanti), koripalloa (Espanja - USA), yleisurheilua, soutua, purjehdusta ja vihdoinkin sitä ratapyöräilyä. Beach volleytä ja miekkailua saatavilla olevat kanavat eivät näytä - pirulaiset. 13 August Liike on tärkeäKoulu alkoi. Minusta on tullut ammattitaitoinen koulunvaihtaja. Tie on kulkenut kahdeksan vuoden aikana Lilusta Järvenpään kautta Tiluun. Nyt olen AYLissa. Toivon ettei tuota kyseenalaista ammattitaitoa tarvitsisi enää kovin paljon hyödyntää, vaan pystyisin vihdoin asettumaan. Koulujen erilaisiin toimintatapoihin tutustuminen on tosin ollut tiettyyn rajaan saakka antoisaa. Nyt kyllästymispiste on saavutettu ja oleellinen nähty. Aina koulun vaihdon yhteydessä olen toivonut uudistuvani uusien haasteiden edessä. Olen kaivannut touhuihini järjestelmällisyyttä. Turhaan. Vanha koira ei enää opi uusia temppuja. Ei ainakaan laula käskien. Olen enemmän filosofi kuin teknikko. Enemmän luova seikkailija kuin virkamies. Tulen aina olemaan se sama hasardimaikka joka aloitti mantsan ykköskurssin ääni väristen Porvoossa tammikuussa 2001. Hieman helpottaa se etten ole ainoa muutosvastarintainen. Maailmakin on. Naapurissa asuu yhä kansa joka pitää sotaisista, suuruudenhulluista johtajista. Pohjoisnavan toisella puolen on toinen samanmoinen. Molempien johtajat paheksuvat toistensa sotaisuutta. Vain ärsyttäviä ja rahojen päällä istuvia ihmisiä saa heidän mielestään tappaa. Suomessa keskustellaan samaan aikaan veronkevennyksistä. Yksi puhuu prosenteista, toinen euroista. Molemmat ovat omasta mielestään oikeassa ja toinen väärässä. Moni omasta mielestään ylivoimainen totuudentietäjä tuntuu katsoneen töllöstä Engvistin, Valtaojan ja Kamppisen keskusteluohjelman 5 kulmaa kosmologiaan. Nyt huudetaan kilpaa, miten tyhmiä nuo professorit ovat. Ruohonjuuritason keskusteluviesteissä kysellään taas kerran onko peräaukkoon tähtäävä homoseksuaalisuus periytyvää vai ei. Joillekin ihmissuhteet näyttävät olevan silkkaa aukkojen katsastamista. Periytyvyydestä vastaus on selvä: sataprosenttisesti periytyvää ja sataprosenttisesti ei. Tulos riippuu siitä paljonko interaktioita otetaan mukaan. Olemassaolo kun on periytyvää. Toisaalta, geenit ilmenevät ympäristössä. Marsiin lähetetyille sikiöille ei kehity ensimmäistäkään ominaisuutta. Kaikki on siis ympäristön aiheuttamaa. Maailma on sekä yksinkertaisempi että monimutkaisempi kuin kukaan kykenee käsittämään. Eikä se muutu. Onneksi on jotain jolla on merkitys. Kaikki paitsi urheilu on nimittäin turhaa. Kun olympialaisista on takana neljännes, olen jo vajonnut hurmoksesta nirvanaan. Yhdyn Martti Rajakylän lapseninnostuneeseen kysymykseen: miten h***etissä kukaan kykenee tuollaista järjestämään? Millainen vaiva paikallisen urheiluseuran pitäisikään nähdä 36 pyöräilijän aika-ajokilpailun järjestämiseksi? Vaan kun pelkkä järjestäminen ei riitä. Kaiken on oltava virheetöntä, esteettistä ja nyt myös harmonista. Myös sen sedän joka ohjaa pyöräilijöiden perässä ajaneet huoltoautot syrjään hieman yli sata metriä ennen maalia on oltava luotettava ja hyvin tehtäväänsä koulutettu. Eikä tuo pyöräkilpailu ole ainoa urakka. On 301 muuta taistoa, joista osa on pariviikkoisia joukkueturnauksia. Mukana on hevosia, purjeveneitä, aseita, veneitä, kanootteja, mailoja. On paikallisia virkailijoita, kansainvälisiä tuomareita, teknisiä asiantuntijoita, järjestyksenvalvojia, juoksupoikia, mediaväkeä. Kaikkien on muodostettava kokonaisuus. Ja kun urheilu on kaiken lisäksi kompleksihässäkästä vain osa. Ihmin. Kumarran. Urheiluhullua pännii vain tyrmäävä runsaudenpula. Nyrkkeilyä en ole ehtinyt vielä edes vilkaisemaan vaikka Kati ylistikin tehokkuuttani penkkiurheilijana (nappasin ammuntapronssin avaamalla television taidokkaasti vain viideksi minuutiksi kurssimateriaalin tulostuksen ja hampaidenpesun välissä). Odottamani koskimelontafinaalit kisataan juuri niinä tunteina kun olen koulussa. Jousiammuntaa ehdin katsoa puolisen tuntia, miekkailua toistaiseksi vain vajaan minuutin. Vesipallosta en ole nähnyt vielä ensimmäistäkään tulosta. Kaikki se minkä olen nähnyt, on täyttänyt odotukset. Kyynikkoa tietysti kalvaa ainainen epäilys. Kun jousiammunnan joukkuekilpailun pronssiottelukin saa kämmenet hikoamaan, voiko kaikki olla spontaania tositeeveetä? Voiko noin mutkikkaita käänteitä olla ilman käsikirjoitusta? Minusta lienee tulossa älykkään suunnittelun agitaattori. Silläkään ei ole merkitystä, sillä Lontoon kisoja vuonna 2012 ollaan järjestämässä jo suurella rahalla. Välissä käydään tietysti Etelä-Afrikassa potkimassa, Kanadassa hiihtämässä ja monissa piirikunnallisemmissa. Kari pelkäsi jo että penkkiurheilun noste vie minut pian kohtalokkaasti suorituspuolelle. Että sairastun lopullisesti pyöräilyyn ja melontaan. Toivottavasti. Yksi melontareissu kesässä on vähän nolo. Pyörän kumit ovat olleet lutkuna koko kesän. 08 August GuugelintöitäMixmaailma toimii nykyisin lähinnä Verkkopäiväkirjan tekstien varmuusvarastona. Toinenkin funktio tällä on: tässä on viihdyttävä laskuri joka poimii talteen käytetyt hakusanat. Käyntejä on ajoittain pätkivän seurannan mukaan kolmisen sataa viikossa (tällä viikolla 400 käyntiä ylittyy). Lähes kaikki etsivät tähdellistä tietoa, toteavat pian ajautuvansa mustaan aukkoon ja pakittavat. Vain hakujälki jää. Jälki joka kertoo suomalaisten ihmisten maailmasta luullakseni enemmän kuin gallupit, kenties jopa enemmän kuin syvällisimmätkään haastattelut. Jottei verkkopäiväkirjani olisi vain oma muistivihkoni, vaan toimisi myös yhteiskunnallisesti arvokkaana totuuden lähteenä, selvennän hieman joitakin suurin kustannuksin (Hesari kertoi sen ikiliikkuvaan tietotekniikkaan uskoville: yksi Google-haku kuluttaa energiaa saman verran kuin energiansäästölamppu tunnissa) haettuja käsitteitä. Pimpinmetsästäjiä en jaksa tyydyttää. Sen verran voin tulla vastaan että vinkkaan: pimppejä ei kannata hakea suomeksi. Sanakirja karvaiseen kouraan ja ameriikankielistä termistöä guugleen. Kun yksi sivu löytyy, sieltä avautunee linkkien kautta kokonainen pimppimaailma. asko kaikusalo. Asko "Kiekunen" Kaikusalo on pitkän linjan kenttäbiologi ylioppilaspohjalta. Hän on Ilkka Koiviston ohella Suomen Gerald Durrell. Mies johon on kasaantunut kaikki se mikä Pentti Linkolassa on positiivista. Asko tuntee Suomen pikkunisäkkäät Yliperältä Hankoon kymmenien vuosien pyyntikiertueiden jälkeen, mutta hän kavahtaa virallista nisäkästiedettä. Ennen eläkkeelle jäämistään Asko asusti Lopella nimismiehen vanhaan taloon perustetulla Metlan tutkimusasemalla. Siellä sijaitsivat myös hänen mittavat kokoelmansa. Maailman suurin hiirenloukkukokoelma ja ainutlaatuinen hiekkakokoelma, muutamia mainitakseni. Nimitettyämme Askon Suomen pikkupoikabiologit ry:n kunniajäseneksi kävimme muutaman kerran hänen luonaan syysseminaarissa. Paikka oli suoraan lapsuuteni unelmista ja mies juuri sellainen kuin olin kuvitellut. Olen lukenut Askon kirjoituksia Eläinmaailmassa ja kirjoissa pienen ikäni, ja yritän matkia hänen tyyliään - erittäin huonolla menestyksellä. Puhuessaankin Asko asettelee sanansa huolellisesti samalla verbaaliakrobaattisella tavalla kuin kirjoitetun tekstinsä. Hän polttaa ketjussa ja naukkailee silloin tällöin kahvilikööriä. Asko on kertonut olevansa otettu Pikkupoikabiologien jäsenyydestä. Meille muille pikkupojille Asko on Jumalasta seuraava. Kumpaan suuntaan ja miten paljon? Se riippuu. biologi kaksi 400d runkoa. Ainutkertainen täsmähaku joka osuu vain yhteen biologiin, jolla on kaksi kappaletta Canon EOS 400D järjestelmädigirunkoja. Toivottavasti napsahti kohdalleen. Digijärjestelmien huonona puolena on kennon (oikeammin alipäästösuotimen) pölyyntyminen. Filmissä pinta jolle kuva muodostuu, vaihtuu jokaisen kuvan välillä, kun taas digikameralla samaa sähköistä pintaa uusiokäytetään koko kameran eliniän. Pokkarit ovat vakuumeja, mutta järjestelmissä pöly pääsee peilin taakse objektiivien vaihdon yhteydessä. Olen yrittänyt poistaa ufoja tuottavia nökkösiä tarkoitusta varten suunnitellun kostean luudan, paineilman ja imurin yhdistelmällä. Joitakin päiviä ufot pysyvät poissa. Sitten maailmojen sota alkaa taas. Canonin halvatkin rungot tuottavat laadukkaita RAW-tiedostoja, mutta ovat silti kohtuullisen edullisia, joten päädyin puolittamaan objektiivinvaihtojen tarpeen kahdella rungolla. Kumpikaan runko ei ole vielä tuottanut yhtään ufokuvaa. Kun jynssäystä ei tarvita, ja kohtelen runkoja muutenkin nätisti, ne säilyvät uuden veroisina ja säilyttävät arvonsa niin hyvin kuin digikamera vain osaa. Canon lupaa sulkimen eliniäksi vähintään 50 000 räpsyä. Kun se lopulta ynnähtää, vaihdetaan vain jousi. canon g9. Canonin prosumer-luokan pokkarikameroiden lippulaiva. Olen kirjoittanut geeysistä pohtiessani mahdollisuuksia unohtaa massiivinen järkkärin ympärille pystytetty makrosetti, ja siirtyä makrokuvauksessa täysin pokkarin käyttöön. Geeysi tuottaa kelvollisia 12 megapikselisiä RAW-tiedostoja, ja se tarkentuu makroasennossa muutamien senttien päähän. Kameran ainoa ongelma on sen olemattoman kokoinen kenno: 7.6 x 5.4 mm. Pikkurillin kynnen kokoiselle alueelle on tungettu 4000 x 3000 pikseliä, jotka eivät voi olla häiritsemättä toisiaan. Pienemmilläkin herkkyyksillä pikselit paukkuvat itsekseen muodostaen rumaa kohinaa varjokohtiin. Suuremmat herkkyydet tuottavat silkkaa puuroa valosta riippumatta. Canonin järjestelmiin tarkoitetut rengassalamat toimivat täysin myös geeysin kanssa, joten riittävä määrä valoa saattaisi olla aina käytettävissä. Jos kuitenkin tulee tilanne jossa ötökkää on kuvattava hämärässä, eikä tunnelma siedä rengassalamaa, geeysi on käyttökelvoton. homopojat. Sukupuoli määritellään sukusolujen koon perusteella. Suuria sukusoluja tuottavia yksilöitä kutsutaan naaraiksi ja pieniä sukusoluja tuottavia yksilöitä koiraiksi. Sukusolut ovat niin pieniä että emme niitä käytännössä näe. Koska erikokoisilla sukusoluilla on kehityshistorian aikana onnistuttu lisääntymään hyvin eri tavoin, erilaisilla sukusoluilla varustetuille yksilöille on kehittynyt eroja rakenteessa ja käyttäytymisessä. Vaikka sukusolut on selvä dikotomia, näkyvät sukupuoliominaisuudet muodostavat selvästi keskiarvon ympärille levähtäneet toisistaan poikkeavat, mutta suurelta osin päällekkäiset jakaumat. Homoseksuaalisuudeksi kutsutaan kahden samanlaisia sukusoluja tuottavan yksilön välistä kiintymystä. Sukusolujen koko ei ole pinnalla liitävässä elämismaailmassa kiinnostava ominaisuus. Emmekä myöskään voi päätellä sukusolujen koon perusteella mitään yksittäisen yksilön muista ominaisuuksista, vaikka populaation keskiluvut ja jakaumat olisivatkin tiedossamme. Siksi homoseksuaalisuudessa ei ole biologisesti mitään ongelmallista. Seksuaalisuuden kirjo levittäytyy laajaksi sateenkaareksi kahdella viuhkamaisella rintamalla. Käyttöliittymätasolla erikoinen suhde herättää vahvoja tuntoja. Halutaan tietää mistä erikoinen, pelottava ja inhottava käyttäytyminen johtuu. Halutaan kenties päästä kokonaan eroon etovasta ilmiöstä. Kaksostutkimusten perusteella homoseksuaalisuudessa on hyvin vahva perinnöllinen komponentti. Tietynlainen, toistaiseksi tarkemmin tuntematon geenicocktail siis altistaa homoseksuaalisuudelle ainakin miehillä. Jostain syystä monet kuvittelevat geenien aiheuttavan ilmiön olevan lopullinen, kun taas hankituttuja ominaisuuksia voi muuttaa. Tällaisessa ei ole mitään tolkkua. Geneettisistä syistä vajavainen jalkakin voidaan korjata leikkauksella, mutta useimpia sodassa irti ammuttuja ei. Ihmisen monimutkaisessa käyttäytymisessä geenien vaikutus lienee lähes aina vain altistava, joten monen muun piirteen tapaan homoseksuaalisuuskin voitaisiin ehkä kasvattaa pois. Vaikka homoseksuaalisuus olisi sii täysin "geneettistä" (mutta palautuvaa), kiihkouskovaiset voisivat kyllä jatkaa eheytyshoitojaan. Toisaalta, täysin kasvatettu homoseksuaalisuus saattaa olla palautumaton ja eheytyshoidot kidutusta. Minä en vain ymmärrä miksi tällaista pitää edes arvuutella. Miksi pitäisi kitkeä monimuotoisuus ihmisen käyttäytymisestä? En toisaalta ymmärrä sitäkään miksi mustavalkoista homo-hetero -vastakkainasettelua rakennetaan nimenomaan homoseksuaalisuuden suunnalta. Enkä asiasta nyrjähtäen sitäkään, miksi suosittujen ilmiöiden vastustamista pidetään poikkeuksetta intelletkuellina. jarkko rutila. Jarkko "Juippa" Rutila on Artjärvellä (ns. Iitin maalaiskunta) kasvanut, Joensuussa minua muutaman vuoden myöhemmin opiskellut, nyttemmin eteläkarjalaistunut biologi, ja biologian ja maantiedon opettaja. Jarkko on tutkinut käen biologiaa ja väitellyt käen ja leppälinnun koevoluutiosta. Myöhemmin hän on julkaissut käestä kirjan yhdessä kuvaaja Juha Haikolan kanssa. Jarkko on kiinnostunut samanlaisista asioista kuin minäkin, mutta hän on jättiläisenaskeleen fiksumpi ja toimeliaampi. Jarkko on esikuvani Asko Kaikusalon tapaan niin biologina kuin kirjoittajanakin. Ja muutenkin. Isänä ja ihmisenä. martin beck / beck-elokuvat. Beck-elokuvat vangitsevat uusia faneja parhaillaan Nelosella. Digitelevision kuvanlaatu on DVD-levyyn verrattuna kammottava, joten televisiopyöritys näkyy minun elämässäni vain Mixmaailman tilastoissa: joka neljäs hakee tietoa Beck-elokuvista. Martin Beck on Maj Sjöwallin ja Peter Wahlöön luoma fiktiivinen tukholmalainen poliisikomisario. Romaaneihin pohjautuvat 11 Martin Beck elokuvaa tehtiin vuosina 1967-1994 Gösta Ekmanin näytellessä useimpien pääroolissa. Vuodesta 1997 alkaen julkaistut, pelkästään hahmojen varaan rakennetut 24 Beck-elokuvaa ovat kuitenkin ylittäneet varhaisten elokuvien suosion. Peter Haberin näyttelemä Martin Beck muistuttaa hieman Mankellin Kurt Wallanderia. Eronneita jurmuja molemmat. Molempien tyttäret ovat kärsineet työnarkomaanisen isänsä poissaolosta ja molemmilla on ongelmia nuorien ja innokkaiden alaistensa kanssa. Molempien lähin työtoveri myös seurustelee jonkin aikaa harmaaselän tyttären kanssa. Martin Beckin kollega, Mikael Persbrandtin näyttelemä persoonallinen Gunwald Larsson nousee useimmissa elokuvissa päätähden rinnalle, samoin kuin vahvat naishahmot Alice Levander ja Lena Klingström. Uusia jaksoja (Beck 25 ja 26) ollaan jo kuvaamassa, vaikka sarjan jatkumista pidettiin vielä viime vuonna mahdottomana. Beck-elokuvat kuuluvat niihin dekkarisarjoihin joita voin katsoa yhä uudelleen, kymmeniäkin kertoja. Muita vastaavia ovat Komisario Palmut, Wallanderit, Columbot, NYPD Bluet ja Raid. mauri myllymäki on värikästä kieltä käyttävä urheiluselostaja. Muista urheiluselostajista poiketen hän on pätenyt myös kopin lasin toisella puolen, kovan tason pituushyppääjänä. Yleisradion aikoina hän selosti erityisesti yleisurheilua ja uintia. Selkkausten jälkeen hän joutui jättämään Ylen, mutta antoi pian persoonan Nelosen Kultaisen liigan lähetyksille. Värikästä Nandi-Mauria pilkattiin, kunnes alettiin ikävöidä. Monien toive toteutui Myllymäen palatessa hehkuttamaan Stadio Olimpicon hautovia iltoja. Nyt Kultainen liiga on siirtynyt Maikkarille. Mika Saukkonen selostaa urheilurahan jahtausta yhdessä kivenkovan asiantuntijan, Jukka Härkösen kanssa. Saukkonen on kelpo jääkiekkoselostaja, ja sympaattisen oloinen veijari, mutta hänen yleisurheiluselostuksiaan ei jaksa jaksaa. Jotkut asiat kun ovat kokonaisuuksia. Kultainen liiga ei ole kiinnostava ilman Mauri Myllymäkeä, eikä Masters-golf ilman Lassi Tilanderia ja Asko Arkkolaa. Petteri Ahomaa, voi tavaton. Asiantuntevuus ja kyky luoda lajiin sopiva tunnelma ovat Myllymäen, Tilanderin ja Arkkolan vahvuuksia. narsistin uhri. Käsite on alun perin viitannut ihmiseen joka ihailee itseään niin paljon että unohtaa kaiken muun. Kun kuvajainen peilissä särkyy, narsisti näivettyy. Nykyisin narsisti tarkoittaa useimmiten ihmistä joka on ilkeä. Tällöin viitataan narsistiseen persoonallisuushäiriöön jossa narsistinen ihminen käyttää toista ihmistä peilinään murskaten tämän, mikäli ei ole kuvajaiseen tyytyväinen. Narsistin uhri on siis rikkinäinen peili. Koska narsistisesti häiriintynyt persoona (Auervaara) näyttelee taitavasti kuhunkin tilanteeseen sopivaa roolia, keittiöpsykologit saivat joitakin vuosia sitten siitä itselleen oivan pelin. Kun narsistin leima on lyöty, kaikki inhimilliset piirteet osuvat diagnoosiin. Maailman ystävällisin ihminenkin on vain narsisti joka onnistuu säilyttämään mielinkielinnaamionsa läpi elämänsä. Narsistisesti häiriintynyt persoona tarkoittaakin keittiöpsykologien keskusteluissa vain ihmistä joka ei toimi niin kuin narsistin uhri toivoisi. Kumpi lopulta on Kampi? opettaja palkka tohtorilisä / lukion opettajan keskipalkka. Lukion opettajien keskipalkka on hieman yli 3000 euroa. Minä olen saanut parhaimmillaan bruttona 2854 euroa kuussa, mutta silloin ulosmitattiin voimavaroja kohtalokkain seurauksin. Kun satsaan oppituntien valmisteluun aikaa niin ettei hävetä, jaksan opettaa uupumatta 2400 euron edestä. Biologian ja maantieteen opettajat tienannevat keskimääräistä vähemmän koska opetusvelvollisuutemme on korkea. Tuo hampaita kiristelyttävä opetusvelvollisuus on jäänne ajalta jolloin äidinkielen ja kielten opettajat lukivat aineita kouluajan ulkopuolella, samaan aikaan kun reaaliaineiden opettajat riensivät jo harrastuksiin. Tilanne on muuttunut täysin, mutta asemia puolustetaan yhä. Äidinkielen opettajana saisin siis samaa palkkaa vähäisemmällä oppituntimäärällä. Aineesta riippumatta opettajalle tärkeintä on kuitenkin ikä. Jos kaikki sujuu hyvin eli ikäännyn tasaiseen tahtiin, minäkin tulen tekemään uuden kuukausipalkkaennätykseni lähivuosina. Jos jostain löytyy ikääntynyt harmaahapsi, joka jaksaa vielä viettää oppitunneilla kukonlaulusta iltauutisiin, lukion opettajan palkka voi kivuta yli 5000 euron. Yläasteen opettajien kadehtimat lisät ylioppilaskirjoituksista ovat kokonaisuudessa mitättömät: yleensä olen saanut niitä vuodessa bruttona 100-250 euroa. Tohtorin tutkinnosta maksetaan kuukaudessa bruttona 87.24 euroa. psykoteollisuus. Psykoteollisuus hyödyntää psykokulttuurin luoman markkinaraon. Psykokulttuurissa mikään mielen kipu ei ole normaalia, vaan ulkoistettu aivosairaus jolle löytyy syy ja useimmiten myös syyllinen. Psykokulttuurissa esimerkiksi suru ja pelko ovat sairauksia, joihin psykoteollisuus kehittää diagnoosin ja lääkkeet. Jos minulla on paha olo, syyllinen on luultavasti huono isä- tai äitisuhde, mielisairas puoliso tai lapsuudessa lähennellyt sukulainen. Keittiöpsykologit löytävät syyllisen, ja saavat lähimmäisen auttamisesta tyydytyksen (omaa pahaa oloaan peittämään?). Toiminimen perustaneet keittiöpsykologit ja lääkefirmat kuorivat taloudellisen kerman. Psykoteollisuuden jalkoihin jäävät pitkän linjan psykologit ja psykiatrit, joiden kutsumuksena on ottaa asioista selvää ja auttaa asiantuntijuudellaan. Psykoteollisuuden valtaa räikeimmillään edusti Tuusulan kunnanjohtajan valtiolle suunnattu vaatimus sekopään riehuttua Jokelan koululla: nyt tarvitaan viisi miljoonaa. sigma 100-300mm. Sigma 100-300mm F4 EX IF HSM APO on kuvanlaadultaan paras Sigman valmistama objektiivi. Vielä äärimmäisessä telepäässäkin Sigma kilvoittelee piirtokyvyssä tasapäisesti Canonin L-sarjan objektiivien kanssa. Objektiivissa on vain kaksi huonoa puolta: 1) kuvanvakaaja puuttuu ja 2) objektiivi on painava. Käsivaralta kuvaaminen on mahdotonta, joten tyypillisessä kuvaustilanteessa Sigma asetetaan jalustalle, vakauttava kivenjärkäle laitetaan roikkumaan jalustan keskiputkeen ja objektiivi suunnataan näyttämölle. Sitten vain odotetaan että kohde saapuisi etsimeen. Minulle vaikeinta on saada Sigma mukaan. Se täyttää helposti suuren osan kameralaukusta, mutta sopivia kuvaustilaisuuksia avautuu minun elämänrytmilläni hyvin harvoin. Jos epämukavuuksien kanssa pärjäilee, tällä objektiivilla saa laadukkaita kuvia kohtuuhintaan. sultan bey on hotelli El Gounassa Egyptissä. El Gouna on turisteille tehty keinotekoinen keidas aavikkorannalla kohtuullisen näyttävien koralliriuttojen ääressä parikymmentä kilometriä Hurghadasta pohjoiseen. Valitsimme El Gounan muutama vuosi sitten kohteeksi, koska arvelimme sen olevan Hurghadaan verrattuna vähemmän ällöttävä räkäjunttila, jossa kuitenkin voisi lököillä reilun viikon aivottomana. Sultan Bey osoittautui toimivaksi ja kodikkaaksi hotelliksi. Uimarantaa ja hyviä ruokapaikkoja lukuun ottamatta lähiympäristö on kuitenkin puiseva. Me vietimme yhdeksän päivän reissusta kaksi pitkää päivää Kairossa ja yhden Luxorissa. Koska molemmat retket vielä vaativat reporankaisilta puolen vuorokauden loikoilupalautumisen, vaatimattomat virikkeet eivät ehtineet pitkästyttää. Luulen lapsiperheidenkin viihtyvän Sultan Beyssä. 07 August Hymyn sannoilta kunnian kentilleEilen perinteikkään leppoisalla retkellä Yyterissä, tänään väkinäisesti hätäisissä hyönteislaskennoissa. Elokuun alku ei ole lintuharrastajalle kovin kukkeaa aikaa muutoin kuin kahlaajalietteitä haravoiden. Linnut sulkivat ja piileskelevät. Kirrinsantaa lukuun ottamatta vesirajapiipertäjiäkin oli hyvin vähän, mutta retki kokonaisuutena hyvinkin 800 kilometrin ajomatkan arvoinen. Tahkoluodolta suoraan avoimelle ulapalle avautuva maisema houkutti palaamaan paikalle myrskyn noustessa. Preiviikinlahden rannat voisivat puolestaan tarjota ruovikon rantoja melovalle elämäntäyteisen paratiisin kesän ensimmäisillä helteillä. Yyterin sannat ovat niin eksoottinen ympäristö että säväyttävät aina. Valo on tasaista ja silkkisesti piirtävää säästä riippumatta, ja maisema pehmeän graafinen. Minusta aava rantamaisema hymyilee. Jos haluaisin tehdä jonkin luovan pyrähdyksen, tuollaisesta ympäristöstä hakisin inspiraation. Hyvän ilmastoinnin ansiosta perspiraatiokin olisi miellyttävämpää. Ilmeisesti näin oli ajatellut tuokin yksinäinen kapustarinta, jonka Jussi kiilasi kameran ja vesirajan väliin. Yksi Preiviikinlahden lintutorneista viehätti keski-ikääntyvää ja pullistuvaa kaksikkoa: autolla pääsee tornin porteille saakka, ja pienemmällä kulkuneuvolla ylös asti. Viereinen uimaranta oli hassu. Väittäisin että avoin ranta on pienempi kuin sinne viittovien opastuskylttien yhteenlaskettu pinta-ala. Tämänpäiväinen hyönteislaskenta oli toiseksi viimeinen maastopäivä himmeästi häikäisevällä tutkijan urallani. Kuun lopussa käyn vielä Iitissä, minkä jälkeen työ on näpyttelyä vaille valmis. En tietenkään kykene koskaan luopumaan pikku tutkimuksistani, mutta tulosvastuullisen tutkijan elämälle jätän nyt jäähyväiset. En jää kaipaamaan. Latistin viimeiset viisi vuotta vaihtamalla väitöskirjan pajut taloudellisesti merkittävämpiin koivuihin samalla kun siirryin metsätieteellisen tiedekunnan epäpyhään yhteyteen. Se oli virhe. Onneksi ymmärsin vaihtaa osittain takaisin pajuihin, ja sain niistä edes jotenkin mielekkään aineiston kasaan. Vahvistin omalta osaltani sääntöä: soveltava tiede (metsätiede, lääketiede) on aina huonompaa kuin puhtaasta intohimosta nouseva samansuuntainen perustutkimus (ekologia, fysiologia). Seuraavaksi pakitan muutamia käsikirjoituksia kohti luonnonhistorian pitkää perinnettä ja tarjoan niitä lehtiin joiden rima ei ole korkealla. Sitten toteutan sen oleellisimman: julkaisen tulokset käsikirjoitus kerrallaan täällä Verkkopäiväkirjassa. Ovat ainakin rahoittajien (veronmaksajien) saatavilla. Lähiviikot aion keskittyä alkavan opetustyön ohella olympialaisiin. Tarjonnasta ei näytä olevan pulaa. Yle näyttää perinteiset kisälähetyksensä puolen vuorokauden putkina, Eurosport pyörittää kellon ympäri ja Urheilukanava tarjoilee lisäksi palloiluja ja purjehdusta. Kotimainen media on tursullaan, ja vierailu kisajärjestäjän sivuilla on kuin Linnunradalla liftaisi. Useimpia kesäolympialaisten lajeja tulee seurattua olympiadin aikana turhan vähän, vaikka pidän esimerkiksi miekkailua, purjehdusta, taekwondoa, uimahyppyä, pyöräilyä, kouluratsastusta, melontaa ja soutua nautinnollisena taiteena. Olympialaisten tyrmäävä monimuotoisuus vain korostaa yksittäisten lajien kiehtovuutta. Oikeastaan pöytätennis on ainoa olympialaji josta en ole vielä innostunut. Ehkä nyt jytisee, kun ollaan lajin kotikentällä? Jo tänään ahmin Eurosportilta jalkapalloa. Nigeria esiintyi taas kerran pirteästi vaikka peli Hollantia vastaan jäikin maalittomaksi. Elämä olisi jäänyt ripauksen köyhemmäksi ilman tuota ja nimekkään Argentiinan voittoa taistelleesta Norsunluurannikosta. En oikein ymmärrä niitä joiden mielestä Kiinan ihmisoikeusongelmia voitaisiin helpottaa sulkemalla silmät kisojen ajaksi. Jos yli viisi miljardia katsoo miljardia, edellisiin täytyy mahtua melkoinen joukko niitä jotka näkevät teatterin läpi. Itse asiassa luulen lähes kaikkien näkevän. Kiina tulee näiden kisojen seurauksena saamaan sekä himoitsemansa positiivisen että ansaitsemansa negatiivisen julkisuuden. Eilisillan Yleisradio oli puhtaasti Kiina-vihamielinen. Huomiset avajaiset paljastanevat suuren kansakunnan luovan voiman joka on näennäisessä sympaattisuudessaan pelottava.
03 August Untuvikon luontokirjatVesivahingon jälkeinen paluumuutto jatkuu yhä, neljännesvuoden vierähdettyä. Kirjoja järjestellessäni löysin alahyllyjen syrjäisestä nurkasta uusien kirjojen takaa joukon nuhjaantuneita luontokirjoja teinivuosiltani. Nuoruuteni ei ollut aivan valtavirtaa. Vietin kaiken aikani lintujen, hyönteisten, kalojen ja kirjojen parissa. Käytin elämäni ensimmäisten 18 vuoden aikana kumisaappaita enemmän kuin nyt kaikkia jalkineita yhteensä. Olin tiessäni päivin öin, mutta kukaan ei huudellut perääni. Kaikki tiesivät etten ole paheilla - jotkut taisivat jopa toivoa, että ottaisin joskus napanderia, vetäisin paperrossin tai ryömisin tyttöin telttaan. Alkoholin hajuakaan en sietänyt, savua sain hengittää ilmaiseksi niin paljon kuin halusin, enkä ryhtynyt sorvaamaan egoani kelvatakseni hammastuettujen kaunotarten seuraan. Ilkeimmät tytöt huutelivat perääni titityytä, muutama sylki perääni ja yksi repi koulukuvani koska hänen mielestään näin rumia ihmisiä ei pitäisi kuvata lainkaan. Olin niin vastenmielinen nuori että rippikoulupappejakin etoi. En piitannut, sillä kaikki merkittävä oli toisaalla. En enää pysty edes kuvittelemaan, miten pitkiä aikoja vietin tärkeimpien luontokirjojen parissa lukien samat lauseet yhä uudelleen. Ne lauseet ovat yhä olemassa. Näiden parissa kuluu taas melkoinen tovi niistä muutamista iltayön tunneista, joina Otso ei ole kokeilemassa paperilaatujen vetolujuutta.
01 August TyömiesHeinäkuu vaihtui juuri elokuuksi. Yöttömät yöt sysimustiin, hautovankosteisiin. Kukoistus rappeutumiseksi. Tuore mädäksi. Lintuharrastaja näkee kesänsä aivan toisin kuin vaikkapa maanviljelijä tai sienestäjä. Tästä minuutista lähtien en ole enää työtön. Olen päätoiminen maantieteen ja biologian tuntiopettaja Arkadian yhteislyseossa Klaukkalassa. En ole koskaan enää työtön, sen olen luvannut itselleni. Eläkkeelle en aio koskaan jäädä vaikka tappaisivat. En kaipaa harmaata alasajoa kuolemaan. Lähden mieluummin jalat edellä luokkahuoneesta paarien kantajien yrittäessä irrottaa kameraa vasemmasta kourastani, tietokoneen näppäimistöä oikeasta. Huomenna kaivan maantieteen oppikirjat esiin ja alan miettiä uusia kolttosia. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen aineeni ainoa opettaja koulussa. Se tuo vapautta ja vastuuta. On mukavaa tienata rahaa. Olen samaa mieltä Gene Simmonsin kanssa: jos joku kertoo ettei halua lisää rahaa, häneen on syytä suhtautua epäillen. Raha on yksi rehellisistä ja avoimista keinoista joilla ihminen mittaa ja mittauttaa asemansa yhteisöissä. Joka ei halaja rahaa, yrittää päteä jollain kierommalla keinolla. Laittaa ilmaisista kivistä japanilaisen puutarhan, hyppää festivaaleilla benjiä, vetäytyy luostariin tai kirjoittaa lauseita joita muut pitävät viisaina. Nämä kieroilijat suojaavat muljutusstrategioitaan perinteeseen ujutetuilla mukaviisauksilla. Liika raha tuo mukamas turmion. Ei raha, vaan jokin muu. Jos voitan lotossa neljä miljoonaa, suuri osa ongelmistani ratkeaa. Valitettavan moni lottovoittaja tuntee äkkirikastumisen jälkeen kipua toisaalla. Kun leivän tienuu ei ole ongelma, ihmisreppana voi huomata olevansa yksin. Kukaan ei rakasta eikä miljonääri rakasta ketään. Ongelma jota hän ei ehtinyt työkiireiltään miettiä, kasvaa suurimmaksi. Huijausta on kieroilijoiden moralisointikin. Varakkaat ihmiset ovat pahoja vain elokuvissa. Jos ihmisellä on vähemmän rahaa kuin useimmilla samassa yhteisössä elävillä hän ei ole herättänyt luottamusta tai hän on typeryyttään tehnyt vääriä valintoja. Harvassa ovat ne jotka rikastuvat riistämällä. Varakkaat ihmiset ovat keskimäärin kauniimpia, terveempiä, älykkäämpiä, rehellisempiä, rakastettavampia ja elämäänsä tyytyväisempiä. Tämä on faktuaalinen tosiasia, kuten Juhan af Grann sanoisi. Raha tuo osan onnesta. Kehitän pirulauta aidon amerikkalaisen kateuden ja pyrin rahan suuntaan. On oltava kaunis ja rohkea. Laihdutan itseni aluksi Tom Cruisen näköiseksi. Kati hiveli jo haurasta itsetuntoani analysoimalla kuvaa vanhentuneessa passissani. Olen kolmetoista vuotta sitten otetussa kuvassa Katin mielestä kymmenen vuotta vanhemman näköinen kuin nyt. Setämies. Muutos tapahtui vuonna 2005 - oli siis silloin 23 vuotta takaperoisessa aikakakoneessa. Jos sama toistuu, olen kehdossa. Ikääntyisin nyt ihan rauhassa, kiitos. |
|
|
