| Mika's profileMixmaailmaPhotosBlogLists |  Tools  Help |
MixmaailmaVerkkopäiväkirja syvistä kysymyksistä. Vastaukset syvältä myös.
|
July 07 Kuunnellaan taas taivastaSadattelin aamulla kunnollisten sääkarttojen katoamista. Saksasta asti piti hakea asiaa. Kotimaiselle pullamussuväelle väännetään kangesta, onko tulossa pilvenkuvaa vai kultasakaraista. Haluaisin nähdä painekäyrät ja rintamat, ja ennustaa niistä itse. Onko tulossa pientä vai suurta pisaraa? Vihmooko vai ripeksii? Sitten muistin - ennenkin elettiin. Näpsäisin alla olevan kuvan tänään klo 10.24. Ennustin sen perusteella isopisaraisen sateen alkavan klo 13.20. Sade alkoi klo 15.32. Jatkan harjoituksia.
VVVVeikko Huovinen. Uhosin keväällä lukevani Huovisen koko tuotannon kesän aikana. En ole varsinainen Väyrynen, sillä viiden viikon jälkeen työstän vasta neljättä nidettä, jo toistamiseen fuskaten. Ihmisen kuvaamisessa Huovinen on hyväntahtoisessa satiirissaan erinomainen, pihkantuoksun ja tanniinien höyrystämisessä rivien väliin kaiken arvostelun yläpuolella. Siksi aloitin sekundaarisukkession oppikirjasta, Puukansan tarinasta, ja jatkoin sitten Havukka-Ahoon ja Konstan Pylkkäseen. Luen hitaasti. Yritän oppia jokaisen lauseen ulkoa, ja analysoida samalla, miten hän sen tekee. Uuden, kortteeria hakevan Pylkkerön kuuntelin äänikirjana, sillä lääppäännyin Kari Pajun ääneen. Eilen tunnustin viimein hitauteni, ja aloin harppoa Lyhyitä kaksiosaisesta kokoelmasta Bakulainen pahvala. Nuo viisi kirjaa saattaisivat lähteä autiolle saarelle. Lisäksi ehkä viiksiniekoista se pahin.
July 06 ValintaLenkit Otson kanssa pitenevät. Talvella pörrättiin tunti leikkipuistossa. Nyt reissataan päivittäin Klaukkalan kylillä, lähemmäs kolme tuntia pötköön. Käydään nytkyttämässä useampikin jousiheppa, kaakutaan, keikutaan uhkarohkeasti, tarkastetaan ovatko koppotikoppoti-hepat hereillä tai lehmät lypsetty, ja lasketaan mopot ja ruohonleikkurit. Harhailen hukatun vanhemmuuteni perässä: annan kaksivuotiaan valita. Eilen Otso valitsi paikan eväskeksien ja pillimehun nautiskeluun, parhaan kuvauskohteen tämän läheltä, ja retken kohokohdan tulevaisuudessa toistettavaksi. Eväitä syötiin laitumen partaalla, hepankakan ääressä. Turistiin kakasta (miten heinä ruskettuu), ja tökittiin sormea vuoroin hevonmunkiin, vuoroin keksin täytteeseen. Kuvauskohteeksi Otso valitsi häikäisevän keltaisen läikän. Reissun kohokohta oli tien poskessa nyyköttänyt räksänpoika.
June 29 Enkelin tuleminenRäiskin Oulangan leirintäalueella päättömästi pokkarilla kun se ilmestyi minulle. Männyn oksistossa ei näkynyt mitään, mutta kuvassa se inkarnoituu. Enkula, perkele! Kati väittää keijuksi, mutta sellaisiin en usko. Pirun pienihän tuo on enkeliksi, mutta en muuta selitystä keksi - ellei sitten mennä mielinkuvitusolentojen maailmaan. Vasemmalla kokonaiskuva, oikealla serafi syynissä.
Mies tuli vuonoltaReitti: (Nurmijärvi/Kaarina - Helsinki -) Kuopio - Kuusamo - Oulangan kansallispuisto - Kemijärvi - Sodankylä - Inari - Utsjoki - Ekkerøy Varanginvuonolla - Utsjoki - Inari - Sodankylä - Kemijärvi - Oulangan kansallispuisto - Kuusamo - Kuopio (- Helsinki - Nurmijärvi/Kaarina). Matkassa mukana Petri, Jussi ja mä. Joukossa poikkeuksellisen paljon syyllisyyssairaita isiä. Ajopelinä Dethleffs 5891 2.8 JTD Turbodiesel. Kilometrejä neljättä tuhatta. Tavoitteet: a) katsella Lappia lyhyin pistoin, b) hengittää muutama henonen raikasta meri-ilmaa, c) näpsiä valokuvia, d) ihmetellä luontoa ja e) länkättää läpyskää. Mieleen painuneita luontohavaintoja: Tunturikiuru, virtavästäräkki, pikkukajavayhdyskunnan kalantuoksuinen ilmapiiri ja Valkoinen Peura. Matkan jälkeen askarruttanut havainto: ABC-huoltoasemakonseptin ylivertaisuus. Kaikki on ABC-asemilla paremmin kuin muilla huoltiksilla (ja monien kaupassa ja kotona). Jos maailma olisi oikeudenmukainen ja hyvä saisi palkkansa, ABC-ketjun tulisi välittömästi saada alallaan sadan prosentin markkinaosuus. Jostain syystä ihmiset vain tuntuvat ajattelevan toisin päin. Kuvei.
June 21 Kesäraskaus
June 19 Sisäinen peikko
June 14 Helsinki Samba Carnaval 2009Kuvasin Helsingin sambakarnevaalikulkuetta hikisenä ja takuten. Joskus tulee sellaisia päiviä etten jaksa etsiä uutta - luoda. Aamu lupasi herttaisen kuultavapilvistä keliä, ja samalla ongelmatonta loivaa valoa. Olen jättänyt salaman hankkimatta, koska en Markku Kakkosen herkällä rungolla tule tarvitsemaan välähtävää lääkkeeksi yleisvalon puutteeseen. Kun astuin junaan, pilvet kaikkosivat, ja kova paahde ryhtyi luomaan jyrkkiä varjojaan. Joissakin tilanteissa hillitty täytesalama olisi paikallaan. Ensi vuodeksi täytynee investoida 580EX:än. Uuden rungon harjoitussessiosta tämänvuotinen sentään meni. 140 kuvaa galleriassa.
June 11 Kennonvalottajan paluuOlkoon tämä se päivä kun julistan valokuvausharrastuksen uudelleensyntyneeksi. Nyt olen päättänyt harrastaa tosissani, peräsuoli puoli metriä rotkottaen, rystyset valkoisina, veri ohimosuonista tiristen. Filmiaikoina saatoin valottaa rullatolkulla filmiä ilman ensimmäistäkään onnistunutta ruutua. Kuvasin kasveja, vihreää massaa. Digitekniikan myötä opin perusasiat (läheltä ylös, kuten Jari sanoo), mutta jäin lopulta siinäkin junnaamaan. Nyherrys tympäisi, ja koska rahaakaan ei ollut liikaa, päädyin lopulta myymään kuvausvälineet kahta pokkaria ja jotain sälää lukuunottamatta. Vaan enhän minä osaa olla. Munasillaanhan sitä on jos ei pääse mustan laatikon ja järeän tötterön taakse piiloon. Sympatiseeraan kovasti James Hetfieldiä, joka on joskus erehtynyt lavalle ilman kitaraa. Sitäpaitsi, miten ihmeessä tavan ihminen saa aikansa kulumaan ylioppilasjuhlissa ellei kuvaa? Hä? Välineissä en anna tasoitusta. Keskipisteenä on Canon EOS 5D Mark II -runko. Megapikseleitä on parikymmentä, mutta en piittaa niistä. Minua kiehtoo olematon kohina - ISO 800 alemmas ei kannata normaaliloissa pudottaa. Rungossa roikkuu vakiona Canon EF F4 24-105mm IS objektiivi, jossa käytän tarpeen vaatiessa Hoyan pyöröpolarisaatiosuodinta ja B+W:n valomäärän promilleen pudottavaa ND-suodinta. Edellisellä korostan pilviä ja hävitän heijastuksia veden pinnasta. Jälkimmäisellä saan liike-epäterävyyttä kuviin valoisassa kesäpäivässäkin. Jos tähyän pidemmälle, liitän runkoon Canon EF F4 70-200mm IS objektiivin. Jos tahdon pelkuritkin kuvaan, otan rungoksi Canon EOS 450D:n ja napsautan siihen Sigma F4 100-300mm objektiivin. Kuvanvakaajaa tässä ei ole, mutta lasi piirtää erinomaisesti, ja jalustaltahan tuollaisia tötteröitä on käytettävä joka tapauksessa. Kroppikertoimellinen runko venyttää kuvan vastaamaan 480 millin polttoväliä - se karhukojussa käytetty yli kahdeksan tonnia maksava 400-millinen jää siis toiseksi. Sigman telejatkekin olisi, mutta olen todennut rajauksen tuottavan parempaa jälkeä niihin tarkoituksiin joihin tulen kuviani käyttämään. Makrokuvaukseen käytän Canon 450D:n kanssa EF-S F2.8 60mm -lasia, Kenkon loittorengassarjaa ja Sigma EM-140 DG rengassalamaa. Erikoisempaa näkymää tavoittelen Tokina AT-X DX F3.5-4.5 10-17mm kalansilmällä. Kun järkkärit eivät lähde mukaan kuvaan Sony Cybershot DSC-R1 kompaktikameralla, jonka mukana kulkee Metzin räväkkä salama. Taskuun mahtuu Canonin G9 tai Ixus 90 IS. Kameralaukku on luonnollisesti tursollaan pikkusälää: jalustoja isoista kymmensenttisiin ja hernepusseihin, kuulapäitä, makrolevy, 1-16 gigan muistikortteja, heijastimia aina ihmisen korkuiseen saakka, lankalaukaisimia, vara-akkuja, latureita, puhdistusvälineitä, pikaliittimiä ja piuhoja. Kuvat käsittelen joko pöytäkoneessa tai läppärissä pyörivillä Lightroomilla (2.3), Photoshopilla (CS2) ja Paint Shop Prolla (X2). Yritän oppia viisaammilta, mutta kapinoin heitä vastaan. En yritä noudattaa orjallisesti kultaista leikkausta, enkä usko vähemmän olevan aina enemmän. Muitakin metalleja voin leikkauksissa käyttää, ja onhan enemmän kuitenkin aina pirun paljon. Pidän kovasti tästä Verkkopäiväkirjasta, joten miksi en voisi kopioida oppeja täältä. Piilota, pakene, koristele, hio. Älä tyydy huonoon. June 09 Kerran sotureita Tuore, vielä paperiversiona julkaisematon artikkeli Comrehensive Psychiatry -sarjassa (Kevin M. Beaver, Matt DeLisi, Michael G. Vaughn, J.C. Barnes: Monoamine oxidase A genotype is associated with gang membership and weapon use) on jo ehtinyt nostamaan kohun. Tutkijat ovat selvittäneet erittäin laajalla havaintoaineistolla (yli 2500 yhdysvaltalaista osana pitkittäistä kansanterveystutkimusta) jo aiemmin intohimokkien pelihousuja revittäneen MAOA-geenin (ns. soturigeeni) yhteyttä alttiuteen liittyä jengin jäseneksi ja käyttää asetta. X-kromosomissa sijaitseva polymorfinen MAOA-geeni on monia välittäjäaineita pilkkovan monoamiinioksidaasi A -entsyymin takapiru. Geenin matala-aktiivinen muoto (MAOA-L) tuottaa entsyymiä vähemmän ja korkea-aktiivinen muoto (MAOA-H) enemmän. Ne jotka kantavat matala-aktiivista muotoa ovat keskimäärin aggressiivisempia, helpommin provosoituvia ja innokkaampia kostamaan (Rose McDermott, Dustin Tingley, Jonathan Cowden, Giovanni Frazzetto & Dominic D. P. Johnson 2009: Monoamine oxidase A gene (MAOA) predicts behavioral aggression following provocation. Proceedings of the National Academy of Sciences 106: 2118-2123). Alttiudella ei vielä mennä kuuhun - kaikki inhimillinen käyttäminen on saanut alkunsa jonkin geenin aiheuttamasta alttiudesta. Kiinnostavampaa on tietää, johtaako alttius ihmisyhteisöissä merkittäviin eroihin ryhmien välillä. Maoreilla on poikkeuksellisen paljon soturigeenin matala-aktiivista muotoa. Kuinka ollakaan, nämä tutkimustulokset on torpedoitu hiljaisuuteen. Nyt Beaverin ja kollegoiden tutkimus nostaa aiheen uudelleen parrasvaloihin. Vaikka logistisen regression tulokset eivät noin valtavalla aineistolla ole hätkähdyttäviä, yhteys on selvä: miespuolisilla jenginuorilla ja hanakasti aseeseen tarttuvilla on usein soturigeeni, matala-aktiivinen muoto. Naisilla eroa ei ole. Toinen alttiutta lisäävä tekijä ei monen harmiksi ole ihonväri, vaan ikä. Nuori MAOA-L -alleelin kantaja mies on todennäköisin gansta, savuava tykki perstaskussa. Nyt vain odotellaan intohimokkien reaktioita. He tulevat saarnaamaan uppiniskaisesti kahta näkemystä. Toisten mielestä tällaisten tutkimusten tekijät tulisi polttaa uunissa, koska nyt väkivaltaisen nuoren käyttämisestä tulee homoseksuaalisuuden tapaan hyväksyttävää (koska käyttäytyminen on geeneissä eikä ihminen voi käyttäytymiselleen mitään). Toisten mielestä tällaisten tutkimusten tekijät tulisi polttaa uunissa, koska nyt jenginuoria voi hyväksyttävästi lopettaa (koska aggressiivisuus on geeneissä eikä yhteiskunta voi käyttäytymiselle mitään). Molemmille suosittelen genetiikan opintojen lisäksi avartavaa oman napanöyhdän tongintaa. Vai oliko se niin että tyhmyyskin on geeneissä eikä ihminen voi tyhmyydelleen mitään? Lattana (Planaria torva) kykenee muuttamaan käyttäytymistään saatuaan lisäinformaatiota. Kustas se johtuu jos ei ihminen? June 08 Kuhmon karhusafariKesäkuun ensimmäinen viikonloppu kierähti karhusafarilla. Kake oli järjestänyt kahdeksan hengen lähetystön Lassi Rautiaisen Arcticmedian petokopeille Kuhmoon, rajavyöhykkeelle. Jotteivat retken puitteet olisi jääneet turhan vaatimattomiksi, Kake oli hankkinut Bemarin takapaksiin Nikon D3 rungon, miehekkään kokoisen ja valovoimaisen 400-millisen objektiivin, sekä lisukkeiksi 24-70 ja 70-200 -milliset zoomit. Omat Canonitkin (5D Mark II ja 450D) olivat tietysti mukana, joten uneksin kahden suuren kilvoitteluista ilta-auringossa hohtavien ahmojen, karhujen ja susien repiessä sikanuhaan kuolleiden kinkkuja.
June 03 Takaisin Iittiin ja takaisinKesäloma avattiin koko perheen voimin Iitissä. Minun oli tarkoitus käydä näyttämässä Otsolle mantuja joilla lapsuuteni vietin. Jääkööt tuonnemmaksi. Otsoa nostalgia ei kosketa vielä vuosiin. Suburbaani taajamaelämä kaivureineen, ruohonleikkureineen ja termospullon kokoisine miniäehdokkaineen on Otson maailma. Ei niitä tosin ollut enempiä. Niitä ehdokkaita. Kausalan markkinoilla pyörineiden keski-iän täytyi olla yli kuudenkymmenen. Me olimme siellä nuorison edustajia. Osa vanhan näköisistä suurperheellisistä tunnistin luokkakavereikseni. Kyllä lämmitti huomata vanhenemisrappeutumisen olevan toisten ongelma. Kirkonkylän Lammaskallion uimarannalla sentään piipahdettiin. Otso istui vedessä vaippasiltaan ja heitteli kiviä veteen. Vahtasin tenavaa kahdella silmällä. Kolmannella kuvasin näyttävää jääntyöntörantaa mantsan opetusmateriaaliksi. Pikkulokit kajauttelivat lähiluodoilla nasaalisti. Korpinpoikaset räpiköivät. Iittiläinen luonto pesee nurmijärveläisen sata-muna, ja on kiehtovampikin. Rantaan heitetystä lankunpalasta löysin paksulla lyijykynällä raaputetun arvuutuksen. Kuka ei kuulu joukkoon: a) Varg Vikernes, b) Pentti Linkola, c) Aatu H. vai d) A. Stubb? Mitä mahtaa kertoa psyykestäni se etten pystynyt ratkaisemaan pulmaa saman vuorokauden aikana? Yritin väkisin löytää tekijän jonka perusteella joku olisi selvästi muita pahempi.
May 29 Kesä!Tapahtui niin ettei minua tarvittu muutamaan tuntiin. Vastaavasta ei ole tuoretta havaintoa, joten luikin samoilemaan päämäärättömästi Nurmijärven ja Hyvinkään takamaille. Paahteinen mäntykangas tuoksui huumaavasti. Hyttyset olivat saapuneet tuoreempiin notkelmiin. Kielojen parfyymi syrjäytti jo tuomen. Idänuunilintu lurautteli Kalkkilammin lehdossa. Aina kiireisen oloisia nastakehrääjiä en ole nähnyt koskaan noin paljon. Tikankontin kukkia jo odotellaan. Nyt on se. Kesä.
May 28 Taas joutui aikaKouluvuosi on takana. Suvivirsi tempaistaan vielä lauantaina - mustassa puvussa, 48 asteen turbokuumuudessa. En kirmaa kesälaitumille kevein mielin. Puristan sisua hampaiden raosta, rystyset valkoisina, hikeä sormien välistä tiristäen. Oma lukio rypee lukiovertailujen kurasarjassa ja oman aineen tulokset vielä tämänkin alapuolella. Tänäänkin palauttelin kokeita väsähtäneiden kaaoksessa, syy huonoon menestykseen koko ajan nokan alla. Parikymmenminuuttisen aikana ei ehdi kissaa sanoa, jos kohta ei ole ollut tarvettakaan. Keskelle päivää oli lisäksi survaistu puuduttava infotilaisuus, mikä sotki loputkin aikataulusta. Seurauksena oli hälläväliähaistapaskaa. En siinä sählingissä muistanut edes toivottaa opiskelijoille hyvää kesää. Ajattelen sen nyt ääneen: Olkoon heillä hyvä kesä. Ensi vuonna yritän olla heille vähemmän huono opettaja. Useampikin kollega ehti tänään kyseenalaistamaan moiset lukiovertailut: kannattaako niihin tuijottaa? Kyllä kannattaa. Minusta biologian ylioppilaskoe on jurakautinen ja maantiede suurelta osin pelleilyä, mutta parempaa mittaria ei ole olemassa. Jos jonkun mielestä tilastollisia mittareita ei tarvita, listatkoon (kjäh!) vaikkapa kvalitatiivisen tieteen merkittävimmät saavutukset viimeisen 5000 vuoden ajalta, niin yritän ymmärtää. Ylioppilaskilpakirjoitusten tulokset kertovat opettajien kyvystä päästä asetettuihin tavoitteisiin. Meidän epäonnistuneiden opettajien tulee ottaa vertailuista itseemme, loukkaantua ja tehdä parannus. Mantsan kirjoitusten tulokset olivat yhdestä vinkkelistä lohdulliset. Yksi laudatur - sitten piiiiitkä rako - ja rypäs approbatureita. Ja kuka on tämä laudaturin arvoinen? Nuori mies jolle annoin Ge3-kurssilla huonon numeron, Ge4-kurssilla hieman paremman, ja jonka kutsuin Facebookin kautta ohjeidenjakotilaisuuteen. Hän tuli, teki töitä, näki vaivaa ja noudatti orjallisesti antamiani ohjeita. Kiitos Iiro, sytytit kirkkaan majakan tunnelin päähän. Et ole pöllömpi mies. Enkä minä. Eikä äskeisessä A-talkissa keväisen keltaisessa garderoobissä hurmannut Norppa-Taskinen. Eikä Risto Lindtedt. TunneMies on TV-ohjelmaksi hyvä yritys, vaikka onkin tarttunut mahdottomaan. Eivät miehet puhu jos on mahdollista että nainen kuulee. May 26 Ukko ajeleeVoiko ukkosenpelko olla geneettistä - vaisto? Kaukainen ukkosen jyminä sai Otson eilen kiipeämään kaulaani, ja osoittelemaan polkua vastakkaiseen suuntaan. Äijä-äijä! Ääni ei ollut voimakas. Lentokoneet mylvivät lujempaa noilla kohdin viiden minuutin välein. Ääni ei ollut räjähtäväkään - se alkoi vaimeana jymynä. Otso näytti pelkäävän nimenomaan soundia, jota minäkin kuvaan uhkaavaksi. Vastaava ääni lienee merkinnyt ihmisyhteisölle poikkeuksetta ikävyyksiä: myrskyä, maanjäristystä, kivivyöryä. Voisiko todella olla niin että jyminää synnynnäisesti kavahtavilla olisi pyyhkinyt keskimääräistä paremmin? Käärmepelkohan tunnetaan hyvin. Ihmiset kulttuurista riippumatta kapsahtavat luikertelevaa nauhaa. Vaistosta opitaan pois tai sitten ei. Joillekin oppiminen on vaikeampaa - pelkoon liittyvissä serotoniiniaineenvaihdunnan proteiineissa kuuluu olevan polymorfismia. Otson kasvun seuraaminen on karistanut viimeisetkin rippeet uskosta kasvatuksen rajattomiin mahdollisuuksiin. Sukupuoliroolit vaikkapa - ne istuvat syvässä. On aivan turha osoitella Otsolle taivaan lintuja jos samaan aikaan lähestyy moottoripyörä: Popo, popo! Minua ja Katia eivät kaksipyöräiset pärisijät jaksa kiinnostaa, joten emme ole voineet mieltymystä opettaa. Tyttökasvatus ei ota tulta. Nukke kyllä laitetaan pahvilaatikkoon nukkumaan - jotta se jaksaisi toimia paremmin vasarana, rumpukapulana tai kurrana. Kun Lotta pääsee ensimmäisen kerran joen rantaan, veikkaan ettei hän visko rannan kaikkia murikoita kiljahdellen veteen. Parkkipaikalle hyytyneiden luontoretkien jälkeen Hesarin mielipidepalstojen naistutkijoiden kirjoitukset tuntuvat surullisen puusilmäisiltä. Ei sukupuolia ole kuin kaksi. Jakauma molempien ympärillä on luonnollisesti leveä, joten päällekkäisyydet ovat tavallisia ja ristikkäisyyksiäkin on. Kun luonnontietelijä kirjoittaa tiedesivuilla sukupuolista, hän kirjoittaa populaation keskiluvuista, mutta tiedostaen jakauman olemassaolon. Otso on useimmissa ominaisuuksissaan lähellä poikien keskiarvoa, joissain hyvin maskuliininen, muutamassa tyttömäinen. Pojat ovat yleensä lähellä poikien keskiarvoja, tytöt tyttöjen. Mitä siitä? May 22 KuuluuYlpistelen tässä hetken. Olen raatanut koulussa ja kotona, ja selvinnyt paremmin kuin osaan koskaan etukäteen toivoa. Kuusi kiloa läskiä on haihtunut hikenä. Viimeiset kaksi oppituntia taistelin painovoimia vastaan. Olin menossa alas. Oli tulossa ylös. Päädyin lopulta portaalle ihmettelemään, miksi sitä kaatuu aina maaliviivalle? Miksei jonnekin sinne 42195 metrin matkalle? Matkan varrella olen oppinut työntämään juustoa korviin "Sä tapat ittes työllä" ja "Armahda itteäs" -syyllistäjien aloittaessa. Koeviikko on tietysti vasta sokkelivaiheessa, mutta jostain syystä paperiruljanssi tuntuu laskettelulta. Biologian kakkoskurssiin runttasin pahnanpohjilta luudittuja kysymyksiä. Sen pinon sain jo arvioitua. Ympäristöekologian tynkäkokeeseen tein jopa yhden uuden tehtävän. Huomisessa mantsan kakkoskurssin kokeessakin on ajatusta 49 opiskelijan pohdittavaksi. Mantsan ykköskurssiin teen ensi viikoksi uljaat uudet tehtävät. Olen tyytyväinen itseeni. Ei anna maailma motkotukseen aihetta. Elämä pyörii pienellä säteellä, mutta vinhasti. Töiden lisäksi uhmaan Otson kanssa ja jokeltelen kommentteja puheliaalle Lotalle. Luen joskus ja kuuntelen äänekästä musiikkia. Kevät on ollut raskaan musiikin ystävälle riemukas. Ensin Sólstafin Köld, Sitten Mastodonin Crack the Skye, Candlemassin Death Magic Doom, Isiksen Wavering Radiant, Hacriden Lazarus ja Chimairan The Infection. Viikatteen Kesävainajakaan ei ollut pettymys. Samuli Putro, Anna Järvinen, Los Chicas Del Tango, Vuokko Hovatta ja Laura Sippola ovat laulaneet ahkerasti iPodissani. PMMP on vaikea. Callisto ei ole vakuuttanut. Lacuna Coilin Shallow Life on kiusallisen huono. Amorphis, Týr ja Korpiklaani pystynevät ihmesuoritukseen vielä ennen toukokuun loppua. Häsmäkän keskellä kaipaan turvallista. Olen aloittanut Veikko Huovisen tuotannon alusta eli Pylkkeröstä. Olen yllättänyt itseni lukemasta Raamattua ja Kalevalaa. Ja Seitsemää Veljestä, josta muodostamaani käsitykseen sain tukea kollega Annalta - se todella on kammottavan huono romaani, mutta rouheaa kieltä. Yritin Karamazovin veljeksiä, mutta luovutin. Hain lähempää, Idioottia. Ei. Dostojevski on intsumassalle vankka idoli, minulle tyhjää täynnä. Ruotsalaisten TV-sarjojen ihmiskuva on kiinnostavampi. Iloitsen Beckien ja Wallandereiden pyörityksestä televisiokanavien toiveuusintoina. Minä tosin katson ne parempilaatuisena DVD:ltä. Lähiaikoina aion nauttia öisistä Komisario Palmuista, Raidista ja Columboista. Ja muutenkin. Ja sitten tulee kesä. Ensin koulutyön keskeytystä, sitten lomaa, sitten taas koulutyön keskeytystä. Vastoin yleistä kadeluuloa opettajilla ei siis ole kesälomaa sen enempää kuin muillakaan - alku- ja loppukesästä työpaikalla ei vain tapahdu mitään. Ainakin kaksi ensimmäistä kuukautta saan keskeyttää palkalla - jo toista kertaa yhdeksän vuoden opettajakokemuksen jälkeen. Pienimuotoista kotimaanmatkailua on tiedossa. Iitti, Kuhmo, Helsinki, Varanginvuono, Iitti uudelleen ja Ylämaa ovat buukatut. Otsolla lienee mielessä muutakin. Iltaisin aion opiskella. Hyllyssä on metreittäin yliopisto-oppikirjoja solubiologiasta, eläinfysiologiasta, evoluutioekologiasta, genetiikasta, geologiasta, luonnonmaantieteestä, klimatologiasta, oseanologiasta... Se kaikkein vaativin ponnistus on kiusallinen: aion lukea lukion bilsan ja mantsan oppikirjat läpi jotta tiedän millaisia ristiriitoja olen onnistunut horinoillani luomaan. Konstruktivistinen oppimiskäsitys perustuu ristiriitaan. May 20 Kolmekymmentä ajatusta EuroopastaVaikka vaalit eivät innosta, vaalikone on kiva peili. Ylen myllyssä olen 88-prosenttisen samis EU-toimiston johtaja Riikka Railimon (Kok) kanssa. Mitaleille pääsevät myös toimittaja Petri Sarvamaa (Kok) ja kehityspolitiikan asiantuntija Nina Suomalainen (Kok). Aivan toisenlaista yhdentymislinjaa kannattavat käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisänen (SKP), teatterin tuotantosihteeri Lea Launokari (IPU) ja aikuisopiskelija Jarmo Muhonen (SKP). Yläpään kärkikymmenikössä on vain Kokoomuksen ja RKP:n ehdokkaita. Alapään vitonen on Leaa lukuun ottamatta silkkaa komukkaa. Olen yksitotinen EU-ajattelija. May 18 Bi3Yksi päivä kahdeksanpäiväisestä työviikosta jäljellä. Ympäristöekologian kurssin retket sujuivat kelvosti, vaikka jo kuukausia jatkuneet pätkikkäät viiden tunnin yöunet alkavat painaa pahasti. Sössötys alkoi jo syksyllä. Sitten tyhmistyin. Nyt jo katkojuttelen. Keväisessä luonnossa jaksan sentään vielä temuta, vaikka kumiterät nyrjähtelevätkin tarpeettomia sivuliikkeitä. Kävimme molempina päivinä Kaanaan ikimetsässä. Ei tehty sen enempiä. Katseltiin vain. Olen luonnonsuojeluasioissa Attenboroughn linjoilla. Ei saarnata. Ollaan vaiti. Myllykoskella sentään nähtiin vaivaa - haaveiltiin pohjan selkärangattomia. Kuten hypoteesi ennusti, kosken alla näytti olevan yläjuoksua monimuotoisempi pohjaselkärangatonpoppoo. Laitoin kuvia tänne.
May 14 VaalimarkkinatTieto osallistumisoikeudesta eurovaaleissa putosi mainosten seasta. Revin sen saman tien energiajätteeksi. Nukkuvien kritisoijat ovat vahvasti väärässä. Päätöksenteko on työtä, eikä ilmaiseen työhön voi pakottaa. Olen ollut töissä koulussa jonka sääntöjen mukaan opettajalla on velvollisuus keskeyttää opiskelijan kurssi mikäli (selittämättömiä) poissaoloja on enemmän kuin kolme. Olen ollut sellaisessakin, jonka sääntöjen mukaan opettajalla on oikeus keskeyttää opiskelijan kurssi, mikäli poissaoloja kertyy paljon. Jälkimmäisessä tapauksessa työ on kuormittanut enemmän. Poissaolojen syitä ja vaikutuksia on harkittava monelta kantilta ruikuttavan opiskelijan tuijottaessa kostein silmin. Vastuu päätöksen seurauksista seuraa vähintään siihen saakka kun valkolakki varmistuu. Opettajalla olisi muutakin tekemistä. Ei minulla ole voimia penkoa myöskään edustajien taustoja tai puolueiden agendoja. Euroopassa on kaikki mahdollisimman hyvin. Suomessa paremmin. Miksi ihmeessä pitäisi äänestää? Meri tiedusteli taannoisessa kirjoituksessaan, josko raottaisin äänestyskäyttäytymistäni verhotusti. En koskaan laula käskien, joten kirjoitan kerrankin suoraan. Yleensä olen äänestänyt henkilöä. Silloin ääni on mennyt Vihreille ja SDP:lle. Olen pinnistäen torjunut ajatuksen siitä että ääneni saisi puolue. Kerran olen äänestänyt puoluetta, Nuorsuomalaisia. Minua viehätti puolue jonka edustajien tavoitteena ei ollut haalia rahaa itselleen ja kaltaisilleen. Vasemmisto haluaa lisää rahaa niille jotka eivät ole onnistuneet sitä hankkimaan. Ovat olleet laiskoja, saamattomia, lahjattomia tai huono-onnisia. Oikeisto haluaa säilyttää rahat niillä jotka ovat onnistuneet sellaista hankkimaan. Ovat olleet uutteria, lahjakkaita, hyväonnisia tai epärehellisiä. Keskusta haluaa rahaa maalaisille. Vihreät yrittävät uskotella itselleen ettei raha ole kaiken avain. Nuorsuomalaiset pyrkivät kehittämään mahdollisimman hyvän yhteiskunnan. Epäitsekkyys on rahvaalle pelottava ajatus, joten Nusut lakkauttivat toimintansa muutama viikko sen jälkeen kun olin ilmoittanut halukkuuteni jopa puolueen jäseneksi. Jos äänestän tulevaisuudessa, äänestän puoluetta. Kokoomusta. Vasemmistopuolueiden itsekäs ideologia, ”minulla on oikeus kaivella toisten kukkaroita”, aiheuttaa kouristuksia ruuansulatuskanavassa. Vihreiden tieteellisyydestä puhdistettu new age –henkinen ympäristövouhotus etoo. Keskusta on läpeensä tylsä ja pääosin vastuussa suomalaisen luonnon heikosta tilasta. Persukset on tarkoitettu toisenlaisille, pienpuolueet eivät kenellekään. En tiedä yhtään kokoomuslaistakaan, jota voisin äänestää. Puolue vilisee wannabearistrokraatteja, jotka ostavat villakangaspukunsa lainalla. Kokoomuksesta löytyy kuitenkin kova ydin. Yrittäjät jotka elättävät kaikki muut. Touhutessaan he eivät edes muista miten raa’asti ja vieläpä luvallisesti heitä riistetään. Heillä ei ole aikaa olla suuria persoonia, tai ajatella maailmanparannuksia. He tekevät työtä. Vapaa-ajallaan moni heistä metsästää tai kalastaa. Muutamassa päivässä he juurtuvat maahan syvemmin kuin cityvihreät elämänsä aikana. Tylsä Kokoomus on ympäristötietoisin puolue. Se arvomaailma on puolueista lähimpänä sitä jota pidän hyvänä. Jos joskus äänestän, valitsen arvalla kokoomuslaisen. En äänestä. Olen pahoillani rakas päiväkirja. Piti kirjoittaa suoraan. On asioita joita en voi ottaa vakavasti. |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Send a private message
Subscribe to RSS feed
Tell a friend
Add to My MSN
Add to your network
Sign up for alerts
|
|
